Syötteistä
Mozilla on kehittänyt pelisäännöt selaimen osoiterivillä näkyvän syöteikonin käyttöön. Monet web-selaajat jo tunnistaa kuvan ja tietää, että sillä tarkoitetaan syötettä tai uutisvirtaa. Vihkiytyneemmät tietävät, että syöte on XML-muotoinen esitys jostain sisällöstä, jonka surffaaja voi sitten näyttää haluamallaan ohjelmalla tai tavalla, jopa räätälöimällään ulkoasulla tai muiden syötteiden joukossa.
Blogeja voi siis vallan helposti lukea vierailematta juuri koskaan itse blogisivustolla. Toki kommenttien jättäminen ja seuraaminen voi olla mukavampaa, kun itse sivu on siinä selaimessa.
Itsekin seuraan blogeja, joita seurannassani on kymmeniä, varmaan jo lähemmäs sataa kuin viittäkymmentä, juuri tähän tapaan. Käytän KDE:n mukana tulevaa ohjelmaa nimeltä Akregator. Myös Thunderbird osaa ilmeisesti näyttää feedit luettavasti. Uusi Firefox 2.0 myös näyttää ne suoraan klikkaamalla. Vanhakin versio osasi näyttää ne "Live Bookmark"-nimellä.
Myös Microsoft on ilmoittanut poikkeuksellisesti omaksuvansa tämän Mozillan kehittämän ikonin käyttöönsä, eikä sooloile omiaan. MS tulee tässäkin asiassa tosin niin jälkijunassa, että sooloilu näyttäisi vain hölmöltä.
Syötteitä on kahta samankaltaista, mutta kuitenkin erilaista XML-formaattia, Atom ja RSS. Käyttäjälle näissä ei ole juuri eroa, mutta sanottakoon, että RSS on vanhempi, ennen blogien yleistymistä kehitetty formaatti, jolle ei kuitenkaan ole varsinaista standardia. Atom kehitettiin sen pohjalta, ja soveltuu tarkoitukseen paremmin, ja on lisäksi virallisempi standardi (RFC 4287). Suosikaamme sitä.
Tätä blogia voi seurata www-sivun lisäksi Atom 1.0 ja RSS 2.0 -formaateissa. Lisäksi myös kommentit on saatavana syötteenä (Atom 1.0). Linkit oikeassa laidassa.
TODO: Selvitä, voiko Atom- ja RSS-syötteisiin kytkeä XSL-tyylit vai menevätkö lukijat rikki tms.Kommentit
Ei kommenttia
Lisää kommentti