Taide ja viihde perustuvat paljolti vanhan kertaamiseen. Jos Georg Malmstenin Mikki-hiiri-sarja tehtäisiin nyt, seurauksena olisi iso oikeusjuttu Disneyn taholta, jonka Malmsten luultavasti häviäisi pystyyn, ainakin Yhdysvalloissa. Mikki-hahmo kun on Disneyn henkistä eli virtuaalista eli näennäistä omaisuutta. Niin tiukaksi ovat immateriaalioikeuden käytännöt menneet.

Sanomattakin lienee selvää, ettei ole lainkaan selvää, onko tekijänoikeuden väitetty mutta kiistelty kannustinvaikutus merkittävämpi kuin kulttuurin kehittymiselle aiheutuva haitta, ja pitäisikö koko kenties koko immateriaalioikeusjärjestelmä järjestää uusiksi, ja miten.

Kyseessähän on siis Mikki-hiiri, ei suinkaan Mikki Hiiri. Tai siis merihädässä on Mikki-hiiri, mutta susihukan ja vuorenpeikon kanssa seikkailee kyllä ihan Mikki Hiiri. (Sarjan neljännestä osasta en osaa sanoa, koska sitä ei ole viidessätoista ensimmäisessä Toivelaulukirjassa.)

Jori-setä kyllä ammensi muualtakin kuin Disneyn tuotannosta. Päässäni on pyörinyt useamman päivän pipodisko, jossa menevät iloisesti sekaisin Mikki-hiiri merihädässä (1936) ja Merimieslaulu (My Bonnie, 1882, "Nyt tuulet nuo viestin jo toivat, mä purtehen astua saan"). Ilmiselvästi edellinen on mukaelma jälkimmäisestä aiheen lisäksi sekä melodian että rakenteen osalta, joskin merihätä-kappaletta on laajennettu tarinaksi tai "minimusikaaliksi". Molemmat on vieläpä ikään kuin vaikutelman korostamiseksi nuotinnettu Toivelaulukirjoissa G-duuriin, jolla kyllä onkin sopiva ominaissoundi näille kappaleille.

Jos jotakuta väitteeni epäilyttää, sen voi todentaa vaikkapa vaihtamalla päittäin laulujen kertosäkeet, "Niin, niin, niin, niin ..." ja "Hiiuli hei, huolta nyt ei ...".

Malmsten ei onneksi ole huonossa seurassa. Esimerkkeinä tiukan tekijänoikeuden ongelmista on toisinaan käytetty myös Mozartin kaltaisia vuosisatojen suuruuksia, joiden tuotannossa ilmeisesti on paljonkin "vaikutteita" aikalaisesta musiikista.

Ollut vähän kiireitä opiskelun ja sellaisen kanssa, ettei blogiakaan ole ehtinyt päivittää. Nyt tulee ehkä useampi postaus, kun ei jaksa kuitenkaan harjoitustyötä enää tänään tehdä. Asiaan.

Shoppailin muutaman levyn, itse asiassa ensi kertaa verkkolevykaupasta. Vihdoin sain käsiini Prättälän Tuomon ekan sooloplätyn My Thing. Tuomohan on loistava muusikko ja soittanut sellaisissa hienoissa yhtyeissä kuin Ilmiliekki Quartet, Q-Continuun, Quintessense pari ensin mieleen tullutta mainitakseni. Nyt oli soolon aika.

Levyllä on loistava meininki. Mieleen tulee soundeista ja tyyleistä niin elävästi 70-luvun Stevie Wonder ja jotkut (muut) Motown-meiningit, että hymyilyttää. Esimerkiksi Sorry When I'm Gone on paikoin aika samankaltainen Superstitionin kanssa. Mutta ei se ole synti, jos idoleiltaan kuulostaa. Levyllä on kuitenkin paljon omaa, eikä moni tee Suomessa vuonna 2007 hyvää 70-luvun musiikkia, joka kuulostaa kuitenkin tuoreelta. Suosittelen.

Fiilistelyni ei sitten johdu siitä, että kävin samaa koulua Tuomon kanssa. Vaan siitä, että oikeasti diggailen noita samoja juttuja. Kaikkea hyvää vaan.