Mielenkiintoinen sivuhuomio Oksasen Villen blogista: niin sanottu lähdesuoja – jota nyt siis ollaan mm. poliisiylijohtajan toiveiden mukaisesti murtamassa – koskee myös yksityishenkilöiden ylläpitämiä blogeja. Näin on painovapauslaissa, tarkoitan laissa sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä, säädetty.

Nyt kaikki whistleblowerit sitten vuotamaan likaisia salaisuuksia siivilirohkeille blogaajille ennen kuin on myöhäistä.

Jos joku ei muista, mistä oli kyse, kerrotaan kuitenkin. Sehän oli se pakkokeino-, esitutkinta- ja poliisilakien kokonaisuudistus, josta on työryhmä tehnyt mietintönsä, jonka lausuntokierros taisi hiljattain päättyä. Seuraavaksi varmaan tehdään aiheesta tuhatsivuinen hallituksen esitys. Sitä odotellessa. Kauhulla.

Useimpien mielestä moraalia ei voi johtaa suoraan laista. Siis siten, että mikä on laillista, on myös oikein. Pikemminkin toisinpäin: toimivassa demokratiassa yleiset moraalikäsitykset tapaavat ennen pitkää muodostua myös laeiksi ja muiksi säännöiksi.

Varmin merkki moraalittomasta toiminnasta onkin yleensä se, että – ikään kuin viimeisenä oljenkortena – muistutetaan sen olevan laillista. Viime aikoina laillisuudesta on puhuttu paljon ns. vaalirahakohun yhteydessä.

Ja nyt taas: Turkistuottajat Oyj ja Suomen Turkiseläinten kasvattajien liitto yrittävät vakuutella yleisöä siitä, että turkistuotanto on kuitenkin yhä laillinen elinkeino. Niin, on se Suomessa.

Kysehän oli samasta maasta, joka yrittää vakuuttaa muuta maailmaa siitä, että turve on ilmastoystävällinen ja uusiutuva polttoaine.

Ilmankos virallinen Suomi on ollut hiirenhiljaa Ruotsin sallittua kaikenkattavan salakuuntelun (ns. FRA-laki). En ihmettelisi, vaikka Suomi olisi salaa mukana hankkeessa, joka mahdollistaa käytännössä kaiken Suomesta ulkomaille suuntautuvan viestiliikenteen seurannan.

Ei silläkään väliä, että moinen salakuuntelu olisi (vielä) Suomessa laitonta, eikä se myöskään periaatteessa ole kansainvälisten sopimusten mukaista.

Koska kyseisessä salakuuntelussa ei mennä muutenkaan ihan pykälien mukaan, voidaan hyvin olettaa, että Suomi voi hyödyntää Ruotsin tarjoamaa mahdollisuutta kaikenlaisen ei-toivotun toiminnan suitsimiseen. Varokaa, piraatit! Varokaa, eläinoikeusliike! Varokaa, ympäristöliike! Varokaa, "maahanmuuttokriitikot" ja muut kravattirasistit! Älkää yrittäkökään muuttaa tätä yhteiskuntaa, se on teille vaarallista!

* * *

Yleensä elinkeinoelämän edellytyksiä loppuun asti puolustavat ja turvallisuuslähtöistä yhteiskuntamallia ajavat ovat enimmäkseen samoja ihmisiä. Eikö heitä yhtään haittaa edes se, että yritystoiminnan(kin) tietosuojaa murretaan tässä samalla?

Suuret IT-yritykset eivät enää halua investoida ja rakentaa datakeskuksiaan Ruotsiin kuten ennen, koska asiakkaiden yksityisyyden suoja on niille tärkeä arvo liiketoiminnassa.

Internet-aktivisti Matti Nikki oli valittanut hallinto-oikeuteen keskusrikospoliisin päätöksestä lisätä hänen Internet-sensuuriaan käsittelevä sivustonsa sensuurilistalle.

Hallinto-oikeus antoi 20.5. ratkaisunsa (diaarinro 02418/09/7506), jonka mukaan valitusoikeutta ei oikeasti edes ollut (poliisi ei siis varsinaisesti tehnyt päätöstä vaan listaus oli vain normaali hallinnollinen toimi), ja maksatti kulut valittajalla.

Oikeus ei ottanut kantaa sensuurilistauksen lainmukaisuuteen eikä siis muutenkaan tutkinut koko valitusta.

Näin ollen: meillä on voimassa oleva laki, jonka mukaan poliisi voi salaa sensuroida omasta tai jonkun muun aloitteesta käytännössä mitä tahansa, eikä sensuroidulla ole mitään mahdollisuutta tuoda asiaa puolueettoman oikeusistuimen tai minkään muunkaan käsittelyyn.

Ainoa valitustie näyttäisi siis olevan julkisuus, neljäs valtiomahti. Se toimi silloin, kun poliisi lisäsi listalleen WWW:n kehityksestä vastaavan organisaation, W3.orgin. Se ei näytä toimivan Nikin tapauksessa.

Piti ihan käydä katsomassa, mikä se sanakirjamääritelmä oikeusvaltiolle olikaan.

Päivitys 26.5. Nikkiä asiassa edustavan Turre Legalin blogissa on pari lisänäkökohtaa. Sieltä vielä sitaatti:

"Olenkin nyttemmin yhä ennemmän sitä mieltä, että Suomi saa jatkuvasti langettavia päätöksiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta vain siksi, että suomalaiset tuomarit ovat 'uusavuttomia' perusoikeusargumenttien edessä. Niihin reagoimista ei kukaan opettanut oikiksessa."

Lupasin aiemmin palata pakkokeinolakiuudistusta pohtineen työryhmän komiteamietintöön. Olen vasta ehtinyt silmäillä tuhatsivuista nivaskaa, mutta huomio kyllä kiinnittyi jo pari päivää sitten muutamaan kohtaan erityisesti.

Lakiehdotuspaketti sisältää viljalti uusia pakkokeinoja ja salaisia pakkokeinoja entisten lisäksi. Tässä muutamia.

Laite-etsintä (esityksessä (PDF 3,75 MB) pakkokeinolain 8 luvun 19–21 §) antaa oikeuden tutkia tietokoneen, älypuhelimen tai vastaavan laitteen. Laite-etsintä voidaan tehdä myös etänä (PKL 8:26–28). Tietojärjestelmän haltija voidaan velvoittaa antamaan tarvittavat salasanat (22 §). Lisäksi voidaan antaa datan säilyttämismääräys (23–25 §).

Huomattakoon, että laite-etsintää ei voi tehdä salaa, vaan laitteen haltijan pitää olla läsnä/tietoinen. Ja vaikka pakkokeino on nimellisesti uusi, käytännössä sitä on nykyisinkin tehty esim. kotietsinnän verukkeella.

Tekninen laitetarkkailu (PKL 10:22 § ja PolL 5:22) lisättynä 24 §:llä antaa ymmärtääkseni poliisille oikeuden esimerkiksi murtautua epäillyn tietokoneeseen:

Esitutkintavirkamiehellä on tällöin oikeus laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamiseksi, käyttöönottamiseksi ja poistamiseksi salaa mennä edellä mainittuihin kohteisiin tai tietojärjestelmään sekä kiertää, purkaa tai muulla vastaavalla tavalla tilapäisesti ohittaa kohteiden tai tietojärjestelmän suojaus tai haitata sitä.

Tähän tarvitaan tuomioistuimen lupa, mutta "kiireellisissä" tapauksissa sen voi hankkia jälkikäteen.

Teknistä laitetarkkailua ei periaatteessa voi käyttää viestien sisällön selvittämiseen, mutten näe, miten sitä voisi tietyissä tapauksissa estääkään (vrt. esim. fraasi "the medium is the message"). Ainakaan siitä ei ole selkeästi säädetty.

* * *

Kuten Vaiheinen osuvasti toteaa, kyseessä on myös tietoyhteiskuntalaki(paketti), jonka säätämistä ei saa jättää yksin poliisiviranomaisten harteille. Tarvitaan laajempaa keskustelua.

Koska tekniikkaa on enenevässä määrin kaikkialla, ja koska poliisin pitää saada käyttää kaikkea käytettävissä olevaa tekniikkaa, poliisi on kaikkialla. Vääjäämätön turvallisuushakuisen yhteiskunnallisen ilmapiirin seuraus. Panoptikon.

Tässä yhteydessä muistutan, että 1.6.2009 tulee voimaan laki, joka velvoittaa teleoperaattorit tallentamaan kaikkien viestintätiedot varmuuden vuoksi siltä varalta, että joku joskus syyllistyisi rikokseen. Olet siis (potentiaalinen) rikollinen kunnes toisin ehkä todistetaan.

* * *

Lakiteknisinä huomioina todettakoon, että lakipaketissa on aivan tolkuton määrä ristiinviittauksia, ja sen lukeminen on hyvin työlästä. Kuvittelin, että juuri tällainen ehkäistään kokonaisvaltaisella uudistustyöllä, mutta ei. Poliisilain ja pakkokeinolain suhde on epämääräinen (ks. esim. mainittu tekninen laitetarkkailu).

Tuija Turpeisen ja Markku Fredmanin eriävä mielipide sisältää hyvin mielenkiintoisia pointteja mm. ihmisoikeusnäkökulmasta. Perusteltua kritiikkiä saavat muun muassa asianosaisjulkisuuden riittämätön käsittely, poliisin ja syyttäjän vaitiolo-oikeus (tutkintakeinoista oikeudenkäynnissä) ja poliisin rikoksenteko-oikeus peitetoiminnassa. Kannattaa lukea.

Lisäksi, työryhmän mielestä lakipakettia ei edes tarvitse säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä, vaikka sillä rajoitetaankin perusoikeuksia. Perustuslakivaliokunnan toivoisi olevan eri mieltä.

Kuten aiemmin mm. tässä blogissa on ennakoitu, poliisille ollaan kaatamassa lisää valtuuksia isolla kauhalla: esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilakien uudistusta pohtinut työryhmä sai työnsä valmiiksi, ja lopputulos vaikuttaisi tarkempaa analyysiä odotellessa odotetunlaiselta.

Suurin osa lisäyksistä näyttäisi johtuvan tekniikan kehittymisestä, mutta ei voi välttyä vaikutelmalta, että valvontaverkko ihmisten ympärillä kiristyy (huomatkaa, kuinka kovasti yritän välttää sanomasta, että poliisivaltiokehitys taas etenee). Tämähän on tavallaan väistämätöntä, jos poliisin pitää voida käyttää kaikkea käytettävissä olevaa tekniikkaa, koska se tekniikka on yhä läpitunkevammin läsnä kaikkialla. Tästä tarvittaisiin laajempaa keskustelua.

Kuten lex Nokiasta kohuttaessa kävi ilmi, ei tosiaan ole mikään periaatteellinen ongelma antaa yrityksille poliisiakin suurempia valtuuksia loukata ihmisten yksityisyyttä, sillä kyllähän niitä poliisinkin valtuuksia voi helposti kasvattaa.

Lähdesuojan purkamisessa esitys jatkaa niinikään lex Nokian viitoittamalla tiellä. Tämä voi olla erittäin ongelmallista lehdistön- ja sananvapauden näkökulmasta (esim. whistleblower-ilmiö).

Tarkempia huomioita ehkä myöhemmin, tai ehkä ei. Raportti sisältää tasan tuhat sivua.

Nettiviestinnästä on tulossa yhä keskeisempi osa ihmisten arkea ja julkisista palveluista yhä suurempi osa siirtyy verkkoon. Samaan aikaan yritetään teollisuuden painostuksesta säätää eri puolilla lakeja (Ranska, europarlamentti), joilla sallittaisiin Internet-käyttäjien yhteyden katkaisu rankaisukeinona.

Siis kun epäillään, että joku imuttaa leffaa, viihdejättiyritys lähettäisi asianajajansa käyttäjän Internet-operaattorin kimppuun, jonka sitten on pakko panna naru poikki. On muuten aika erikoinen ajatus oikeusvaltiossa, että asianomistaja saisi määrätä rangaistuksen.

Yllä kuvatun kaltainen järjestely kuitenkin kaatui juuri europarlamentissa. Käyttäjien perusoikeuksia ei yllättäen saakaan noin vain rajoittaa. (Seuraavaksi televiestintädirektiivipaketti menee kuitenkin yhteispäätösmenettelyn mukaisesti sovitteluun, jossa yritetään löytää neuvoston kanssa yhteinen kanta.)

Voin vain kuvitella, kun sadat asiasta mitään ymmärtämättömät mepit vääntävät jostain tällaisesta. Järkevä lopputulos voi syntyä vain sattumalta. Nimittäin ehdotetussa esityksessä käyttäjien yhteyksiä ei sitten olisi saanut katkaista edes teknisestä syystä.

Entäs sitten kun laajakaistan päässä oleva kotikone on valjastettu osaksi botnettia ja suoltaa roskapostia tuhannen viestin minuuttivauhtia ja operaattori voi vain nostaa kädet pystyyn? Kyllä avoimen Internetin voi silläkin tavalla tappaa.

Tekijänoikeus syntyy oletusarvoisesti tekijälle, työsuhteessakin. Työnantaja saa normaalin toimintansa edellyttämät käyttöoikeudet. Asiaa säätelee paitsi tekijänoikeuslaki, myös kullakin alalla vallitsevat käytännöt.

Sopimusvapaus on varsin laaja. Työ- tai muulla sopimuksella voidaan siirtää taloudelliset tekijänoikeudet laajemminkin työnantajalle. Sopimusvapauden todellinen toteutuminen edellyttää, että kummallakin osapuolella on neuvottelussa jotain vääntömomenttia. Muuten vahvempi osapuoli sanelee sopimuksen sisällön.

Jos oletusarvoisesti kaikki oikeudet siirtyvät työnantajalle, kuten hallitus kaavailee (ns. työsuhdeolettama), työntekijöillä ei ole enää mitään mistä neuvotella. Yleensä lainsäädäntö on laadittu heikomman suojaksi. Tämä tilanne halutaan nyt muuttaa tässäkin asiassa. Hallitus näyttää, kenen joukoissa seisoo.

Neuvottelutilanteen epäsuhdasta työnantajien ja -tekijöiden välillä on nyt tuore esimerkki: Sanoma News (Helsingin Sanomat) aikoo ryövätä freelance-toimittajilta likipitäen kaikki oikeudet korvauksetta. Eikä tässä markkinatilanteessa freelance-toimittajilla ole asiaan mitään nokan koputtamista, kun leipä pitäisi kuitenkin saada pöytään, ja työsuhteen tuomaa turvaa ei ole.

Yleensä oikeuksia saa kyllä, jos niistä maksaa. Käyttö- tai julkaisuoikeudet ovatkin esimerkiksi juuri toimittajan työssä keskeisintä kauppatavaraa.

Muutoksella on vaikutuksia myös haastateltavien oikeuksiin: jutun kirjoittaja/kuvaaja ei enää voi tietää, missä kaikkialla juttu julkaistaan.

Journalistiliitto odotetusti protestoi. Myös nettiadressin voi allekirjoittaa.

Hups, ja näköjään toistan itseäni.

(Disclaimer: asia voi vaikuttaa myös omaan talouteeni suoraan tai epäsuorasti. Väitän kuitenkin, että ylle kirjoitettu mielipide olisi sama joka tapauksessa.)

Takku ja Fifi kertovat Tampereen kaupungin ja Aamulehden ristiretkestä tapahtumailmoittelua vastaan. Tampereen kaupunkikuva onkin ollut esimerkiksi Helsingin vastaavaan verrattuna jopa piristävän värikäs.

Mutta onhan se ymmärrettävää, että uljaan harmaanhohtoinen sähkökaappi ja isältä pojalle kestävät ilmoitustaulut vastaavat Tampereen kaupungin miesten ja Aamulehden käsitystä viehättävästä kaupunkiestetiikasta (kursivoidut ilmaisut suoraan Aamulehdestä, jonka journalismi on suorastaan huikaisevalla tasolla kunnioitusta herättävien poliittisten kantojen lisäksi).

Kampanjan idea on nerokas: lähetetään puhdistuskuluista lasku sille taholle, joka on julisteessa mainitun tapahtuman järjestäjä. Suunnitelman toteutusta ei ilmeisesti häiritse se ongelma, jonka tällainen yksinkertainen kansalainen siinä näkee. Todistustaakka.

Jos nimittäin laskun saanut tapahtumanjärjestäjä kiistää laskun perusteen, mitä voi laskuttaja tehdä? Ei kaupungilla saati Aamulehdellä ole muskeleita kääntää päälaelleen oikeusvaltion kivijalkoja, syyttömyysolettamaa ja todistustaakkaa. Jos tästä vakavasta rikoksesta – siis tapahtumansa tiedottamisesta – syytetty taho sanoo, ettei ole mitään levittänyt tai käskenyt levittää, päinvastaisia todisteita ei ole, eikä syyllisyys ole muuten ilmeistä, juttu kuivuu siihen paikkaan. (Jos syyllisyys on jostain syystä aivan ilmeistä, lasku ja oikeudenkäyntikulut voivat tulla maksettavaksi. KVG prima facie. IANAL.)

Muutenhan kuka tahansa voisi levittää todellisista ja kuvitelluista tapahtumista kertovia julisteita mielivaltaisten maksajatahojen kustannuksella.

Miksi muuten Aamulehti haluaa näin voimakkaasti kontrolloida kaupunkitilaa? Onko ilmainen ilmoittaminen oleellisesti pois talousvaikeuksissa rypevän (?) lehden ilmoitustuloista?

Aseistakieltäytyjä Aki Greus on armahdettu tänään. En tunne muita tapauksia viime vuosikymmeniltä, joissa aseistakieltäytyjä olisi armahdettu, joten presidentin päätös lienee lajissaan merkittävä.

Lisätietoja Aseistakieltäytyjäliiton tiedotteesta.

Tapaus oli kyllä poikkeuksellisen härski.

Lyhyesti: siviilipalveluskeskuksen silloinen johtaja Eero Soinio määräsi allekirjoittamallaan lääkärintodistuksella Greusin keskeyttämään palveluksensa. Soinio ei ole lääkäri. Hallinto-oikeus totesi kotiuttamispäätöksen lainvastaiseksi, ja Greus pääsi jatkamaan palvelustaan.

Sotkusta aiheutui kuitenkin yhdeksän kuukauden tauko, joka sotki siviilipalvelusmiehen suunnitelmat. Tämä lopettikin palveluksensa silloin kun hänen palvelusaikansa olisi ilman laitonta keskeytystä loppunut. Tästä taas seurasi ehdoton vankeusrangaistus siviilipalvelusrikoksesta.

Greus oli 33 vuorokautta nälkälakossa.

Onnittelut Greusille, joka vihdoin sai oikeutta!