Nettiviestinnästä on tulossa yhä keskeisempi osa ihmisten arkea ja julkisista palveluista yhä suurempi osa siirtyy verkkoon. Samaan aikaan yritetään teollisuuden painostuksesta säätää eri puolilla lakeja (Ranska, europarlamentti), joilla sallittaisiin Internet-käyttäjien yhteyden katkaisu rankaisukeinona.

Siis kun epäillään, että joku imuttaa leffaa, viihdejättiyritys lähettäisi asianajajansa käyttäjän Internet-operaattorin kimppuun, jonka sitten on pakko panna naru poikki. On muuten aika erikoinen ajatus oikeusvaltiossa, että asianomistaja saisi määrätä rangaistuksen.

Yllä kuvatun kaltainen järjestely kuitenkin kaatui juuri europarlamentissa. Käyttäjien perusoikeuksia ei yllättäen saakaan noin vain rajoittaa. (Seuraavaksi televiestintädirektiivipaketti menee kuitenkin yhteispäätösmenettelyn mukaisesti sovitteluun, jossa yritetään löytää neuvoston kanssa yhteinen kanta.)

Voin vain kuvitella, kun sadat asiasta mitään ymmärtämättömät mepit vääntävät jostain tällaisesta. Järkevä lopputulos voi syntyä vain sattumalta. Nimittäin ehdotetussa esityksessä käyttäjien yhteyksiä ei sitten olisi saanut katkaista edes teknisestä syystä.

Entäs sitten kun laajakaistan päässä oleva kotikone on valjastettu osaksi botnettia ja suoltaa roskapostia tuhannen viestin minuuttivauhtia ja operaattori voi vain nostaa kädet pystyyn? Kyllä avoimen Internetin voi silläkin tavalla tappaa.

Tekijänoikeus syntyy oletusarvoisesti tekijälle, työsuhteessakin. Työnantaja saa normaalin toimintansa edellyttämät käyttöoikeudet. Asiaa säätelee paitsi tekijänoikeuslaki, myös kullakin alalla vallitsevat käytännöt.

Sopimusvapaus on varsin laaja. Työ- tai muulla sopimuksella voidaan siirtää taloudelliset tekijänoikeudet laajemminkin työnantajalle. Sopimusvapauden todellinen toteutuminen edellyttää, että kummallakin osapuolella on neuvottelussa jotain vääntömomenttia. Muuten vahvempi osapuoli sanelee sopimuksen sisällön.

Jos oletusarvoisesti kaikki oikeudet siirtyvät työnantajalle, kuten hallitus kaavailee (ns. työsuhdeolettama), työntekijöillä ei ole enää mitään mistä neuvotella. Yleensä lainsäädäntö on laadittu heikomman suojaksi. Tämä tilanne halutaan nyt muuttaa tässäkin asiassa. Hallitus näyttää, kenen joukoissa seisoo.

Neuvottelutilanteen epäsuhdasta työnantajien ja -tekijöiden välillä on nyt tuore esimerkki: Sanoma News (Helsingin Sanomat) aikoo ryövätä freelance-toimittajilta likipitäen kaikki oikeudet korvauksetta. Eikä tässä markkinatilanteessa freelance-toimittajilla ole asiaan mitään nokan koputtamista, kun leipä pitäisi kuitenkin saada pöytään, ja työsuhteen tuomaa turvaa ei ole.

Yleensä oikeuksia saa kyllä, jos niistä maksaa. Käyttö- tai julkaisuoikeudet ovatkin esimerkiksi juuri toimittajan työssä keskeisintä kauppatavaraa.

Muutoksella on vaikutuksia myös haastateltavien oikeuksiin: jutun kirjoittaja/kuvaaja ei enää voi tietää, missä kaikkialla juttu julkaistaan.

Journalistiliitto odotetusti protestoi. Myös nettiadressin voi allekirjoittaa.

Hups, ja näköjään toistan itseäni.

(Disclaimer: asia voi vaikuttaa myös omaan talouteeni suoraan tai epäsuorasti. Väitän kuitenkin, että ylle kirjoitettu mielipide olisi sama joka tapauksessa.)

Eilen julkaistiin Katja Valaskiven tutkimus Pokemonin perilliset. Japanilainen populaarikulttuuri Suomessa. Ladattavissa em. osoitteesta PDF:nä.

Minä en itse aiheesta paljonkaan ymmärrä, mutta mielenkiintoinen on sen tekijänoikeuteen liittyvä sivujuonne: sanotaan, että anime- ja mangamarkkinoiden syntymiseen länsimaissa on vaikuttanut fanikulttuuri ja siihen liittyvä ns. luvaton nettilataaminen vertaisverkoista.

Ilman vertaisverkkoja japanilaisesta populaarikulttuurista ei olisi koskaan tullut nykyisen kaltaista maailmanmenestystä.

Lex Karpelakin saa osansa. Ongelma tosin ei ole vain suomalainen lainsäädäntö, vaikka se toteuttaakin yli-innokkaasti kansainvälisiä sopimuksia.

Laittomasta verkkolataamisesta on mahdotonta keskustella viittaamatta Suomessa tällä hetkellä voimassa olevaan tekijänoikeuslakiin, jota laajasti pidetään epäonnistuneena ristiriitaisuutensa ja valvonnan mahdottomuuden vuoksi. On myös syytä korostaa sitä, että merkittävää osaa materiaalista, jota suomalaisnuoret verkosta laittomasti lataavat ei ole Suomessa laillisesti myytävänä.

Jälkimmäisessä on kyse ns. yhteisöraukeamisesta; jos materiaalia ei ole lisensoitu EU:n alueelle, sitä ei saa myydä. Itse voi toki käydä itselleen hakemassa, mutta harvalle se on mahdollista tai järkevää.

Lisäksi osa harrastajista ei voi japaninkielistä tai edes englanniksi tekstitettyä materiaalia puutteellisen kielitaidon takia kuluttaa. Siispä liikkeellä on paljon harrastajien käännöksiä. Niistä osalla on jopa alkuperäisten tekijöiden hyväksyntä, suurella osalla ei.

Keskivertoharrastajan suhde laittomaan materiaaliin on käytännönläheinen. Kun laillista materiaalia on saatavilla rajallisesti, fanikäännetyn ja laittoman materiaalin tärkeys korostuu.

Tekijänoikeuslain vastaiset fanikäännökset oikeutetaan harrastajapiireissä saatavuusongelman lisäksi sillä, että toiminnassa ei ole ansaitsemistarkoitusta. Ansiotarkoitus pitää olla, jotta kyseessä olisi tekijänoikeusrikos; -rikkomukseen sitä ei vaadita.

On ilmeistä, että perinteinen tekijänoikeus on kulttuurivaihdon suuri este. Mutta se voi olla haitaksi itse bisnekselle jota varten se on olemassa, tai ainakin tekijänoikeuden loukkauksista voi olla taloudellista hyötyä:

Suurin osa vertaisverkoissa liikkuvasta animesta on fanien eri kielille kääntämää. Sarjan fanikäännöksen saama suosio voi vaikuttaa lisensointipäätökseen.

Koska "luvattomalla" lataamisella on selkeä markkinoita luova ja kiihdyttävä potentiaali, eikö olisi siis bisneksen etu uudistaa rajusti paitsi liiketoimintamalleja, myös pelisääntöjä eli koko tekijänoikeusjärjestelmää?

Kyllä. Vanha, DVD:stä ja kopiosuojauksista hokeva teollisuus ei vain pärjää, kun ihmiset haluavat viihteensä helpommin netistä. Tämän myöntää myös eräs tutkimuksessa lainattu jakeluyhtiön pomo.

Hallitus jatkaa johdonmukaista linjaansa pienen ihmisen polkemisessa (via HS). Tällä kertaa kyse on tekijänoikeuksista työsuhteessa: hallitus haluaa lakiin ns. työsuhdeolettaman, jonka mukaan taloudelliset tekijänoikeudet syntyvät työnantajalle, jos muuta ei ole sovittu.

Nykyisin tekijänoikeus kuuluu sanan mukaisesti tekijälle, pääsääntöisesti.

Siitä riippumatta työnantaja voi hyödyntää työsuhteessa syntynyttä teosta normaalissa toiminnassaan eli tekijänoikeuden siirtyminen voi käydä ilmi asiayhteydestä: on esimerkiksi selvää, että jos kirjoitan jutun tai otan valokuvan työkeikkana, toimeksiantaja voi käyttää tuotosta, esimerkiksi julkaista sen. Kuinka vapaasti, siitä pitää sopia. Selvää ei automaattisesti ole, että teosta voi käyttää vaikkapa saman konsernin toisen yhtiön markkinointimateriaalissa.

Asiassa vallitsee siis sopimusvapaus, mikä tarkoittaa, että asiasta voidaan varsin vapaasti sopia esimerkiksi työ(ehto)sopimuksessa. Mutta jos olettama käännetään päälaelleen, työntekijän mahdollisuus sopia asiasta työsuhteen heikompana osapuolena on käytännössä olematon.

Esityksen taustalla on luonnolisesti suurten mediayhtiöiden ja jälleen EK:n intressit. EK:n perustelut ("kun esimerkiksi peliteollisuudessa tehdään kauppoja, ei aina edes tiedetä, kenelle tekijänoikeudet kuuluvat") Hesarin jutussa vain eivät vakuuta. Esimerkiksi tietokoneohjelmien tekijänoikeudet kuuluvat jo nyt automaattisesti työnantajalle. Jos firmoissa on kädettömiä juristeja, ei kai lakia sen takia tarvitse muuttaa?

Lisäksi lakiesitykseen näyttäisi liittyvän Vanhasen hallituksen tavaramerkiksi muodostunutta likaista peliä: valmistelussa ei ole kuultu palkansaajajärjestöjä, valmistelevia virkamiehiä on kielletty kommentoimasta asiaa...

Liiallinen demokraattisuus onkin syytä hylätä silloin, kun odotettavissa on vastustusta. Sehän riittää, että annetaan lasten kuvitella, että pääsevät vaikuttamaan asioihinsa.

Hesarin pääkirjoituksen mukaan "Ruotsissa käräjäoikeus pohtii saako verkossa ladata luvatta". Kirjoitus käsittelee meneillään olevaa The Pirate Bay -oikeudenkäyntiä.

Kirjoitus on yllä siteeratusta otsikosta lähtien aivan ulkona käsiteltävästä aiheesta. Käräjäoikeus nimenomaan ei pohdi, saako luvatta ladata; sehän olisi hyvin helppo kysymys. Oikeus pohtii sen sijaan muun muassa, onko Pirate Bayn taustalla olevat henkilöt syyllistyneet johonkin, kun ovat pystyttäneet saitin, joka saattaa helpottaa luvatonta lataamista.

Kirjoitus keskittyy niin tiiviisti ottamaan kantaa Pirate Baytä vastaan, että unohtaa tosiasiat. Lehti ratsastaa jopa perinteisellä köyhän artistin myytillä välittämättä siitä, että oikeudenkäynnissä asianomistajina on lähes yksinomaan amerikkalaisia suuryrityksiä.

Yksi oikeudenkäynnin avoimista kysymyksistä on, miten ylläpitäjiä voitaisiin tuomita avunannosta sellaisiin tekoihin, joista ei ole tuomittu ketään. Päärikos siis puuttuu.

Tuleva oikeuden päätös (tai sitä seuraavat ylempien oikeusasteiden päätökset) ovat merkittäviä siksi, että ne linjaavat monia asioita, erityisesti sen, voiko linkittäminen olla kiellettyä. Pirate Bayhän ei sisällä lainkaan tekijänoikeudella suojattua materiaalia, se sisältää vain BitTorrent-tiedostonjakoprotokollan käyttämiä "linkkejä" aineistoon, joka on käyttäjien omilla koneilla. Miten Internet, tarkemmin WWW toimisi, jos linkittäminen voitaisiin kieltää? Voidaanko Google tuomita hakukoneensa takia avunannosta rikoksiin?

Asiaa tuntemattomille on syytä huomauttaa, että BitTorrentissakaan ei sinällään ole mitään laitonta, vaan se on erinomaisen kätevä protokolla suurten datamäärien jakamiseen, ja sitä hyödynnetään ahkerasti esimerkiksi tieteellisissä projekteissa ja vapaiden käyttöjärjestelmien levityksessä (ks. esim. Ubuntu-Linuxin lataussivu).

Suomessa Pirate Baytä vastaava saitti oli Finreactor, jota vastaan käyty oikeusjuttu oli vähän erityyppinen. Ruotsin tapauksessa syyttäjällä näyttäisi olevan jalat enemmän maassa, ja ylläpitäjiä ei esimerkiksi ole suoraan rinnastettu käyttäjiin. Syytettyjä puolustaneen Turre Legalin blogissa on enemmän taustaa aiheesta.

Taide ja viihde perustuvat paljolti vanhan kertaamiseen. Jos Georg Malmstenin Mikki-hiiri-sarja tehtäisiin nyt, seurauksena olisi iso oikeusjuttu Disneyn taholta, jonka Malmsten luultavasti häviäisi pystyyn, ainakin Yhdysvalloissa. Mikki-hahmo kun on Disneyn henkistä eli virtuaalista eli näennäistä omaisuutta. Niin tiukaksi ovat immateriaalioikeuden käytännöt menneet.

Sanomattakin lienee selvää, ettei ole lainkaan selvää, onko tekijänoikeuden väitetty mutta kiistelty kannustinvaikutus merkittävämpi kuin kulttuurin kehittymiselle aiheutuva haitta, ja pitäisikö koko kenties koko immateriaalioikeusjärjestelmä järjestää uusiksi, ja miten.

Kyseessähän on siis Mikki-hiiri, ei suinkaan Mikki Hiiri. Tai siis merihädässä on Mikki-hiiri, mutta susihukan ja vuorenpeikon kanssa seikkailee kyllä ihan Mikki Hiiri. (Sarjan neljännestä osasta en osaa sanoa, koska sitä ei ole viidessätoista ensimmäisessä Toivelaulukirjassa.)

Jori-setä kyllä ammensi muualtakin kuin Disneyn tuotannosta. Päässäni on pyörinyt useamman päivän pipodisko, jossa menevät iloisesti sekaisin Mikki-hiiri merihädässä (1936) ja Merimieslaulu (My Bonnie, 1882, "Nyt tuulet nuo viestin jo toivat, mä purtehen astua saan"). Ilmiselvästi edellinen on mukaelma jälkimmäisestä aiheen lisäksi sekä melodian että rakenteen osalta, joskin merihätä-kappaletta on laajennettu tarinaksi tai "minimusikaaliksi". Molemmat on vieläpä ikään kuin vaikutelman korostamiseksi nuotinnettu Toivelaulukirjoissa G-duuriin, jolla kyllä onkin sopiva ominaissoundi näille kappaleille.

Jos jotakuta väitteeni epäilyttää, sen voi todentaa vaikkapa vaihtamalla päittäin laulujen kertosäkeet, "Niin, niin, niin, niin ..." ja "Hiiuli hei, huolta nyt ei ...".

Malmsten ei onneksi ole huonossa seurassa. Esimerkkeinä tiukan tekijänoikeuden ongelmista on toisinaan käytetty myös Mozartin kaltaisia vuosisatojen suuruuksia, joiden tuotannossa ilmeisesti on paljonkin "vaikutteita" aikalaisesta musiikista.

Yhdysvalloista on tulossa jälleen uusi kauppasopimus, ACTA (Anti-Counterfeiting Trade Agreement). Kyseessä on lähes täysin demokraattisen kontrollin ulkopuolella valmisteltu sopimus, jonka tarkoitus on lähinnä ajaa eräiden immateriaalioikeuksista kiinnostuneiden suuryritysten ja näiden hännystelijöiden (ns. tekijänoikeusmafia) etua, joka on paitsi kyseenalainen, myös räikeässä ristiriidassa kansalaisten ja vapaan yhteiskunnan edun kanssa.

Ei ihme, että sopimusta on valmisteltu salaa, ja julkisuuteen se tuli jonkun vuodettua luonnoksen Wikileaksiin. Ilmeisesti jopa WTO on liikaa kallistanut korvaansa kansalaisyhteiskunnalle, kun sekin piti sivuuttaa, WIPOsta puhumattakaan. Digitodayn mukaan sopimus menee TRIPSiäkin pidemmälle. (TRIPS on WTO-sopimus, jolla USA-peräinen immateriaalioikeus kaikkine ongelmineen on ulotettu koskemaan suunnilleen koko maailmaa. Erityisesti kehitysmaissa tämä on aiheuttanut suuria ongelmia.)

Sopimuksen sisältö? En ole vielä lukenut. Boingboing kertoo paitsi mielenkiintoisia tietoja sopimusta esittäneen kongressiedustajan vaalirahoituksesta, myös väitteen, että sopimuksen myötä P2P (myös luvallisissa tarkoituksissa!) muuttuisi laittomaksi ja esimerkiksi aluevapaat DVD-soittimet kiellettäisiin. Jos sisältö on tätä luokkaa, ei ole vaikea kuvitella, mikä sen vaikutus on esimerkiksi sananvapauteen.

Tässä kannattaa pysytellä hereillä. Mutta asiassa Suomea edustaa EU-komissio, eikä senkään vaikutusmahdollisuuksista saati kannoista voi mennä takuuseen. Miten taas tuntuu, että valta jota meihin käytetään, on jossain ihan muualla?

Vapaakauppa (pane "vapaa" halutessasi lainausmerkkeihin), sen instituutiot ja sen välineinä toimivat sopimukset tuntuvat pakenevan demokraattista kontrollia ja kansalta nousevaa legitimiteettiä. Tämä on ongelma, ja kertoo ehkä siitä, kenen edusta onkaan kyse.

Tämän kirjoituksen otsikko tarkoittaa suunnilleen "tekoja, ei sanoja". Sopimuksen nimi ei (ehkä?) sopimuksen epädemokraattisuudesta huolimatta silti viittaa em. sanontaan.

Olen ennenkin ihmetellyt Yhdysvaltain oikeusjärjestelmää, enkä siitä juuri mitään ymmärrä. Nytkin joku yksittäinen tuomari oli vaatinut Googlea luovuttamaan YouTuben käyttäjätiedot, noin 12 teratavua, Viacomille, jotta Viacom voisi osoittaa, että palvelusta katsotaan enemmän tekijänoikeuksin suojattua matskua kuin amatöörivideoita. (Ja en tosiaan osaa sanoa, onko päätös lainvoimainen vai ei.)

Mitähän muuta tästä tiedosta saadaan irti? Mukana on myös suomalaisten käyttäjädataa, mitä tietosuojavaltuutettu arvelee?

Merkillepantavaa on, että Viacom yritti saada myös Googlen paljastamaan hakualgoritminsa, mutta tätä se ei saanut, koska kyse on liikesalaisuudesta. Niinpä niin. Mutta (satojen?) miljoonien käyttäjien datat kyllä jouti mennä.

Tiedämme kaikki Facebookin omivan käyttäjiensä tekijänoikeuksia. Nyt uusittu Blogilista oli liittynyt kerhoon, mutta peruutti pahat aikeensa ennen kuin edes tekijänoikeuskaappausten valvontakeskus ehti kissaa sanoa. Blogaajien kiukkuinen palaute auttoi.

Vielä hetki sitten käyttöehtojen kohdassa 4.8 luki:

Palvelun sisältämän materiaalin tekijän-, teollis- ja muut suojatut oikeudet ovat Palveluntarjoajalla tai sen sopimuskumppaneilla. Käyttäjän toimittaman materiaalin tekijänoikeus säilyy Käyttäjällä edellyttäen, että Käyttäjälle voi voimassaolevan lainsäädännön perusteella syntyä tekijänoikeus kyseiseen materiaaliin. Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää (ml. linkittää) ja julkaista uudelleen korvauksetta, muunneltuna tai alkuperäisessä muodossaan, Käyttäjän Palvelussa tai sen kautta julkistamaa aineistoa Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten tiedonvälitys-, pr- tai muussa liiketoiminnassa. Palveluntarjoajalla on oikeus käyttää Palvelun sisältämää aineistoa edellä mainitussa laajuudessa myös esim. blogisisältöjä koskevien analyysien ja tilastojen laatimiseen.

Pykälä olisi antanut SanomaWSOY:lle esimerkiksi oikeudet tehdä blogiteksteistä jälkiperäisiä teoksia, käyttää niitä markkinoinnissaan ja niin edelleen. Kaiken lisäksi samoja käytäntöjä olisi varmaankin sumeilematta sovellettu myös niihin blogeihin, joiden kirjoittajat eivät ole itse ilmoittaneet blogiaan listalle (esim. tämä blogi), ja näin kyseessä olisi yksipuolinen sopimus, joka ei tietenkään päde.

Nyt pykälä on paljon järkevämpi ja kuuluu seuraavasti:

Palvelun sisältämän materiaalin tekijän-, teollis- ja muut suojatut oikeudet ovat Palveluntarjoajalla tai sen sopimuskumppaneilla. Käyttäjän toimittaman materiaalin tekijänoikeus säilyy Käyttäjällä edellyttäen, että Käyttäjälle voi voimassaolevan lainsäädännön perusteella syntyä tekijänoikeus kyseiseen materiaaliin.

Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää ja linkittää blogilistan kautta kertyvää dataa, tilastoja, analyysejä ja trendejä Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten liiketoiminnassa. Palveluntarjoajan käyttö- tai julkaisuoikeus ei koske blogisisältöjä, muuten kuin linkitystarkoituksessa.

Palautteen antaminen auttaa. Siitä on toinenkin tuore esimerkki:

Helsingin yliopisto julkaisi yliopistolaisten blogeista hakemiston. Yliopiston verkkotoimituksen päätös rajata hakemistoon sisällytettävistä blogeista ulos ne, jotka eivät käytä yliopiston "virallista" Uniblogger-ulkoasua ja jotka eivät ole kapean määritelmän mukaan yliopiston toimintaa, herätti nurinaa; esimerkiksi opiskelijajärjestöt eivät saisi blogejaan listalle. Kuulemani mukaan verkkotoimitus on saamansa palautteen perusteella harkitsemassa uudelleen politiikkaansa. Mainiota kerrassaan.

Erään tahon tarjoaman blogipalvelun valmiin sivupohjan alareunassa luki Copyright © 2008 <se eräs taho>. Sivupohja oli muuten mainio. Nyttemmin asia on korjaantunut, mutta sitä ennen piti todeta selväsanaisesti seuraavanlaisia asioita. Ne voivat hyödyttää muitakin, joten tässä on.

Copyright-merkinnän tarkoitus ei ole ilmaista, kuka palvelun tarjoaa tai "omistaa". Sen sijaan se ilmaisee lukijalle, kenellä on tekijänoikeus siihen sisältöön, johon merkintä liittyy.

Tekijänoikeus syntyy (lähes) aina tekijälle, ja toisaalta (virheellinen) copyright-merkintä ei sellaisenaan luo eikä siirrä sitä tekijänoikeutta sellaiselle, jolla sitä ei ole.

Koska kertaus on opintojen huoltaja: blogitekstien tekijänoikeus on lähtökohtaisesti blogin kirjoittajalla, ei tilaajalla, työnantajalla eikä varsinkaan blogipalvelun tarjoajalla tai vaikkapa työaseman lainaajalla sen enempää kuin kirjoittajan konttorituolin valmistajallakaan. Osa tekijänoikeuksista (ns. taloudelliset oikeudet) ovat sopimalla siirrettävissä. Moraaliset oikeudet eivät. Moraalisina oikeuksina pidetään esimerkiksi vanhemmuusoikeutta (ent. isyysoikeus, kiitos, Riikka!), respektioikeutta ja katumisoikeutta.

Työnantaja saa oletusarvoisesti työsuhteessa työtehtävinä tehtyihin teoksiin normaalin toimintansa edellyttämät käyttöoikeudet. Sekään ei kuitenkaan tarkoita, että tekijänoikeus olisi kokonaan työnantajan, ellei siitä ole sovittu esimerkiksi työsopimuksessa. Tietokoneohjelmat ja tietokannat ovat poikkeus, sillä niiden tekijänoikeus kuuluu työnantajalle lakisääteisesti.

Lisäksi voidaan muistuttaa, että tekijänoikeus syntyy automaattisesti silloin kuin teoskin. Sen synnyttämiseksi tai vaatimiseksi ei tarvita mitään ennakkoilmoitusta tai copyright-merkintää, vaikka sellaista tavataankin usein käyttää selvennyksen vuoksi (ja siksi, että se on Yhdysvalloissa joskus ollut tarpeen).

Se, että jollakin on johonkin tekijänoikeus, tarkoittaa myös, että siitä voi halutessaan luopua soveltuvin osin. Lisätietoja hakukoneista vaikkapa hakusanoilla GPL, Creative Commons, public domain.