Europarlamenttivaalit on kuukauden päästä ja mistä sen huomaa? Eipä juuri mistään.

Tukholmassa oli toisin. Lehdet kirjoittivat puolueiden näkemyksistä ja metroasemilla oli valtavia – ja hyviä! – mainoksia, joiden idea oli konkretisoida, mistä EU-vaaleissa voi olla kyse:

Millä sinä täyttäisit tankin?
Millaista energiaa sinä haluat?
Kuinka sinun ruokasi tulisi kasvattaa?
Kuinka paljon turvallisuutta on liikaa?
Kuinka avoimia rajojemme pitäisi olla?
Kuinka sinä yhdistäisit perheen ja työn?
Mihin sinä käyttäisit yhteiset rahamme?
Kuinka paljon standardeja tarvitsemme?
Kuinka paljon tuotemerkintöjä tarvitsemme?
Kuinka paljon rahamarkkinoita pitäisi kesyttää?

(Samat mainokset löytyivät näköjään netistä myös suomeksi.)

Jonkun lehden mukaan noin kahdeksan kymmenestä ruotsalaisesta on tiedotuksesta huolimatta aivan pihalla aiheesta. Luku on luultavasti samaa suuruusluokkaa täällä.

Silti, aika suuri osa meidän asioista päätetään nyt Brysselissä. Se, ettei ketään kiinnosta, ei ole enää pelkästään unionin vika.

* * *

EU-asiat ovat joskus sietämättömän monimutkaisia, mutta ongelma ei korjaannu vaikenemalla niistä.

Esimerkiksi pari viikkoa sitten alettiin suomalaisessa nettijulkisuudessa huhuta kamalasta televiestintäpaketista, joka pahimpien kauhukuvien mukaan esimerkiksi muuttaisi Internetin maksutelevisioksi. Huhu oli perätön, mutta tuolloin asiasta ei löytynyt oikeaa tietoa muuten kuin lukemalla itse ulkomaisia lähteitä (minkä jälkeen siitä tuli myös kirjoitettua monen muun tavoin). Edes Effi ei vielä tiennyt mistä on kyse.

Ilmeisesti asiantuntevinta EU-kirjoittelua tapaa Maaseudun tulevaisuudessa ja eräissä maatalousnäkökulmaisissa maakuntalehdissä – EU kun koskettaa kenties kipeimmin maataloutta.

Mutta entä muu talous ja kauppa? Ympäristö? Kuluttajansuoja? Sähköinen viestintä? Ihmisoikeudet? Demokratian tila? Ja mitä näitä nyt on.

Suomalainen mediajulkisuus tarvitsee välttämättä lisää erikoistuneita toimittajia, jotka muuttavat Brysseliin ja porautuvat näihin asioihin ja kirjoittavat niistä. Ja tiedotusvälineiden pitää palkata heitä. Ja meidän pitää lukea.

Miksi? Siksi, että jos asioihin haluaa vaikuttaa, se pitää tehdä aikaisin. Siinä vaiheessa, kun jotain saadaan eduskunnan päätettäväksi, on yleensä aivan liian myöhäistä. Tai sitten kyse on jostain epäoleellisesta.

(Tai ydinvoimasta tai perheen sisäisestä adoptiosta.)

Takku ja Fifi kertovat Tampereen kaupungin ja Aamulehden ristiretkestä tapahtumailmoittelua vastaan. Tampereen kaupunkikuva onkin ollut esimerkiksi Helsingin vastaavaan verrattuna jopa piristävän värikäs.

Mutta onhan se ymmärrettävää, että uljaan harmaanhohtoinen sähkökaappi ja isältä pojalle kestävät ilmoitustaulut vastaavat Tampereen kaupungin miesten ja Aamulehden käsitystä viehättävästä kaupunkiestetiikasta (kursivoidut ilmaisut suoraan Aamulehdestä, jonka journalismi on suorastaan huikaisevalla tasolla kunnioitusta herättävien poliittisten kantojen lisäksi).

Kampanjan idea on nerokas: lähetetään puhdistuskuluista lasku sille taholle, joka on julisteessa mainitun tapahtuman järjestäjä. Suunnitelman toteutusta ei ilmeisesti häiritse se ongelma, jonka tällainen yksinkertainen kansalainen siinä näkee. Todistustaakka.

Jos nimittäin laskun saanut tapahtumanjärjestäjä kiistää laskun perusteen, mitä voi laskuttaja tehdä? Ei kaupungilla saati Aamulehdellä ole muskeleita kääntää päälaelleen oikeusvaltion kivijalkoja, syyttömyysolettamaa ja todistustaakkaa. Jos tästä vakavasta rikoksesta – siis tapahtumansa tiedottamisesta – syytetty taho sanoo, ettei ole mitään levittänyt tai käskenyt levittää, päinvastaisia todisteita ei ole, eikä syyllisyys ole muuten ilmeistä, juttu kuivuu siihen paikkaan. (Jos syyllisyys on jostain syystä aivan ilmeistä, lasku ja oikeudenkäyntikulut voivat tulla maksettavaksi. KVG prima facie. IANAL.)

Muutenhan kuka tahansa voisi levittää todellisista ja kuvitelluista tapahtumista kertovia julisteita mielivaltaisten maksajatahojen kustannuksella.

Miksi muuten Aamulehti haluaa näin voimakkaasti kontrolloida kaupunkitilaa? Onko ilmainen ilmoittaminen oleellisesti pois talousvaikeuksissa rypevän (?) lehden ilmoitustuloista?

Hesarin pääkirjoituksen mukaan "Ruotsissa käräjäoikeus pohtii saako verkossa ladata luvatta". Kirjoitus käsittelee meneillään olevaa The Pirate Bay -oikeudenkäyntiä.

Kirjoitus on yllä siteeratusta otsikosta lähtien aivan ulkona käsiteltävästä aiheesta. Käräjäoikeus nimenomaan ei pohdi, saako luvatta ladata; sehän olisi hyvin helppo kysymys. Oikeus pohtii sen sijaan muun muassa, onko Pirate Bayn taustalla olevat henkilöt syyllistyneet johonkin, kun ovat pystyttäneet saitin, joka saattaa helpottaa luvatonta lataamista.

Kirjoitus keskittyy niin tiiviisti ottamaan kantaa Pirate Baytä vastaan, että unohtaa tosiasiat. Lehti ratsastaa jopa perinteisellä köyhän artistin myytillä välittämättä siitä, että oikeudenkäynnissä asianomistajina on lähes yksinomaan amerikkalaisia suuryrityksiä.

Yksi oikeudenkäynnin avoimista kysymyksistä on, miten ylläpitäjiä voitaisiin tuomita avunannosta sellaisiin tekoihin, joista ei ole tuomittu ketään. Päärikos siis puuttuu.

Tuleva oikeuden päätös (tai sitä seuraavat ylempien oikeusasteiden päätökset) ovat merkittäviä siksi, että ne linjaavat monia asioita, erityisesti sen, voiko linkittäminen olla kiellettyä. Pirate Bayhän ei sisällä lainkaan tekijänoikeudella suojattua materiaalia, se sisältää vain BitTorrent-tiedostonjakoprotokollan käyttämiä "linkkejä" aineistoon, joka on käyttäjien omilla koneilla. Miten Internet, tarkemmin WWW toimisi, jos linkittäminen voitaisiin kieltää? Voidaanko Google tuomita hakukoneensa takia avunannosta rikoksiin?

Asiaa tuntemattomille on syytä huomauttaa, että BitTorrentissakaan ei sinällään ole mitään laitonta, vaan se on erinomaisen kätevä protokolla suurten datamäärien jakamiseen, ja sitä hyödynnetään ahkerasti esimerkiksi tieteellisissä projekteissa ja vapaiden käyttöjärjestelmien levityksessä (ks. esim. Ubuntu-Linuxin lataussivu).

Suomessa Pirate Baytä vastaava saitti oli Finreactor, jota vastaan käyty oikeusjuttu oli vähän erityyppinen. Ruotsin tapauksessa syyttäjällä näyttäisi olevan jalat enemmän maassa, ja ylläpitäjiä ei esimerkiksi ole suoraan rinnastettu käyttäjiin. Syytettyjä puolustaneen Turre Legalin blogissa on enemmän taustaa aiheesta.

Seija Sartti yrittää lokalaitismaiseen tyyliin tölväistä ohimennen Hesarin kuukausiliitteen (08/2008) artikkelissaan tällä kertaa kasvissyöjiä. Ohi meni, tai ainakaan maalia ei hyväksytty. Tai kuten Zyskowicz sanoi, "maali on helpompi tehdä, jos itse pääsee määrittelemään maalin paikan eli siirtämään maalia".

Artikkeli kertoo lihajalostaja Veijo Votkinista, joka ingressin mukaan on "lihansyöjien idoli, mutta kasvissyöjien kauhu". Väärin. Jutun perusteella hyvin sympaattisen oloinen (sympaattisen mielikuvan herättämiseksi oli nimittäin jutussa nähty vaivaa) lihanleikkaaja herättää kauhun asemesta lähes myötätuntoa edustaessaan alaa, jonka tulevaisuudennäkymät eivät ole ainakaan maatalousministerin mukaan ruusuiset. Luonnollinen poistuma hoitanee aikanaan sen, mitä markkinat jättävät jäljelle.

Tai no, myönnettäköön. Onhan lihateollisuus tavallaan samalla viivalla ase-, huume-, öljy-, seksi- ja tupakkateollisuuden kanssa: kaikkien tuotteet aiheuttavat suorien haittojen ja lieveilmiöidensä lisäksi riippuvuutta, josta on vaikeaa mutta tarpeellista päästä eroon. Ratkaisun ydin on saada kysyntä laskemaan.

Sartti yrittää vielä haastateltavansa suulla: "Votkin ei ihan ymmärrä vakaumuksellisia kasvissyöjiä. 'Vihanneksilla voi elää ja tulla toimeen, mutta onhan se yksipuolista. Todennäköisesti monipuolisen ruokavalion käyttäjät ovat onnellisempia. Ja onko se eettisesti oikein mennä katkaisemaan vihannestakaan.'"

Hieman epäselväksi jää, kumpi ei ihan ymmärrä, kirjoittaja vai haastateltava. Kokeillaanpa rautalankaa.

Näillä "vakaumuksellisilla kasvissyöjillä", joka muuten on heterogeeninen joukko, on vakaumukselleen erilaisia perusteluja. Kaksi kenties keskeisintä, eläinoikeusnäkökulma ja ympäristönäkökulma, tiivistyvät vaikkapa näin:

• Koko eläintuotanto (eläintenpito, tuottaminen, kasvattaminen, teurastaminen, ...) ja siihen liittyvä tarpeeton kärsimyksen aiheuttaminen tuotantoeläimille on yksinkertaisesti väärin, varsinkin kun vaihtoehtoja on.
• Lihantuotanto on epäekologista, kiihdyttää ilmastonmuutosta, tuhlaa energiaa ja vettä ja siksi sitä pitäisi supistaa rajusti. (Tähän perusteluun voi liittyä myös muita monimutkaisia kysymyksiä lähtien ruuan ja toimeentulon epätasaisesta jakautumisesta tai vaikkapa ilmasto-oikeudenmukaisuudesta.)
  

Useille toimintansa moraalisesta ulottuvuudesta kiinnostuneille riittää toinenkin näistä perusteluista – tai jopa vain osa siitä – syyksi sille, että lihan kulutusta olisi hyvä ainakin vähentää.

Sen sijaan en ole kuullut, että kasvin katkaiseminen olisi aiheuttanut vastaavia moraalisia ongelmia (jos laajamittaista luonnon tuhontaa ei lasketa).

Perusteluiden moninaisuudesta johtuen myös kasvisyöntiä on hyvin erilaista. Esimerkkejä.

Eläinoikeusnäkökulmasta nahkakengät ovat paha ongelma, kun taas joku ympäristöperusteinen "kasvissyöjä" saattaa hyvillä mielin syödä itse pyytämänsä tai muuten vapaana eläneen kalan tai jänön (jos vatsa kestää). Ympäristönäkökulmasta joku saattaa jättää juuston syömättä mutta syö munakkaan, kun taas eläinoikeusnäkökulmasta kanan hedelmät voivat olla kiellettyjen listalla ensimmäisten joukossa maidon tullessa vasta myöhemmin.

Painotuksia on siis hyvin erilaisia. Monet kieltäytyvät kaikesta eläinperäisestä (paitsi ehkä dyykatusta), toiset eivät itse osta raatoja jääkaappiinsa mutta syövät tarjottaessa tai muuten satunnaisesti. Your mileage may vary, ja hyvä niin.

Votkinin sitaatista on kuitenkin sanottava, että onnellisuuteen pyrkiminen on erittäin hyvä tavoite, ja väitekin lihaanien onnellisuudesta voi pitää paikkansa, sillä tieto lisää tuskaa, eikä huono omatunto ainakaan paranna asiaa. Mutta perustellusti voinee väittää, että lihan kulutuksen vähentäminen saattaisi lisätä onnellisuutta maapallolla jo pelkästään siksi, että entistä useampi saisi edes jotain syödäksensä.

Ehkä kiinnostavin ja ajatuksia herättävin lehtiartikkeli pitkään aikaan on näköjään pantu nettiin.

Imagesta 4/2008, Anu Partasen Lihan himo. Olkaa hyvät. Suosittelen.

Luulin, että Yhdysvaltain presidenttinä toimii demokratiaan jalosti ja epäitsekkäästi pyrkivä idealisti eikä suinkaan kamala despootti ja diktaattori, mutta ehkä siellä pidettiin juuri vaalit, joita en huomannut. Ylen kotimaan-syötteestä tuoreeltaan (webisivuversio oli muutettu):

Yhdysvallat kiristää Zimbabwen vastaisia pakotteita
2008-07-25 18:25

Yhdysvallat kiristää Zimbabwen hallinnon vastaisia pakotteita. Yhdysvaltain presidentti Robert Mugabe on allekirjoittanut määräyksen, jonka perusteella jäädytetään 17 zimbabwelaisyhtiön talletukset Yhdysvalloissa.

Joo, vähän huono.

Edellisestä postauksesta tuli mieleen seikka, jota ei tiedotusvälineissä juuri mainosteta; siellä kun on omia lehmiä laumoittain ojassa.

Nimittäin se, että vaalirahoitusjupakassa on hyötyjäpuolella nimenomaan media. Suuret summat liikkuvat enimmäkseen rikkailta liikemiehiltä miespuolisten porvariehdokkaiden tukiryhmien kautta porvarilliselle medialle. Vaalirahaa kertyy eniten mainostilaa myyvien, suurten päivälehtien ja tv-kanavien kassaan. Media voisikin poliitikkojen sidonnaisuuksia pohtiessaan tuoda reilun pelin hengessä myös omat intressinsä esiin.

On todettu, että tv-vaalimainonta on lähinnä tarpeetonta mielikuvamarkkinointia (jolla varmaan tarkoitetaan, ettei kyse ole itse asioista), ja sen voisikin sellaisena lakkauttaa. Mikä jottei. Mutta entäs muu vaalimainonta? Pitäisikö julkaistaville mainoksille olla joitain laadullisia tai määrällisiä kriteereitä? Mitä ne voisivat olla, miten ne toimisivat ja miten niitä voisi valvoa? En tiedä.

Joku valopää ehdotti, että kaikki internet-vaalimainonta pitäisi kieltää. Mikä kaikki silloin kiellettäisiin? Ehdokkaiden kotisivut, jotka ovat keskeisin lähde useiden ehdokkaiden mielipiteiden tutkimisessa? Lisäksi webbisivut saa pystyyn vähäisilläkin resursseilla, mitä ei voi sanoa monesta muusta vaalimateriaalista. Hyvin Huono Idea.

Monilla on tapana lukea kaikki blogit ja uutiset uutisvirtojen eli -syötteiden avulla. Sanasto vähän hakee paikkaansa, mutta moni tietää, mitä tarkoitan, jos sanon RSS tai Atom. Niistä lopuksi pari sanaa lisää.

Kun seurattavia blogeja on liki pari sataa ja uutisvirtoja pari kymmentä, päivittäisen informaation määrä on valtava. Ehkä sairastun infoähkyyn joku päivä. Joka tapauksessa tiedon määrää ei voi hallita mitenkään järkevästi, ellei syötelukija (aggregator) organisoi ja esitä sitä järkevästi. Lukimen valinta onkin tärkeää. Oma valintani on Akregator, mutta se nyt ei ole tärkeää.

Tiedotusvälineiden osalta tärkeää on syötteiden tarjoaminen. Jotkut osaavat sen ja toiset eivät.

Vihreän langan www-sivut kokivat juuri jonkun uudistuksen, mutta avautuneet sivut ovat paitsi sekavat, niiden syötteet ovat aivan solmussa. Ja alkeellisin juttu, www-sivujen metatiedoissa oleva, syötteiden osoitetta mainostava link-tagi puuttuu kokonaan. Niinpä selaimet ja muut ohjelmat eivät löydä mitään syötettä sivuilta. Blogien syötteet ovat rikki. Eikä mistään oikein käy ilmi, mitä juttuja syötteisiin tulee. Joku koostesivu aiheesta voisi olla paikallaan. (Jos sivulla olisi palautelomake, olisin kertonut tämän suoraan toimitukseen. Terveisiä vain!)

Ylellä asia on tehty hyvin. Lukimeensa saa poimia haluamansa syötteet (esim. pääuutiset, ulkomaiden uutiset, ampumahiihto) koostesivulta. Niinpä esimerkiksi urheilu-uutisia ei tarvitse seurata, jos ei halua.

Hesarissa tätä etua ei ole, vaan kaikki uutiset ovat samassa syötteessä. Hankaloittaa elämää, sillä esimerkiksi urheilu-uutisten otsikoista ei usein tiedä ilman kontekstia, mistä on kyse, vrt. aiempi kirjoitukseni. (Korjaus 29.4.:) Ja kuten alemmissa tapauksissa, myös Hesarin syötteet ovat saatavissa osastoittain. En ollut huomannut niitä, koska selain löytää sivuilta vain yhden, sen pääsyötteen.

(Korjaus 28.4.:) HBL:n syötteet ovat mukavasti osastoittain, mutta täytyy vielä perehtyä asiaan, ennen kuin puhun lisää läpiä päähäni. Joka tapauksessa otsikon alussa on vielä joka jutussa selvennys, mille osastolle tai aihepiiriin juttu kuuluu.

Syötteiden osalta esimerkillinen tiedotusväline on Dagens Nyheter, jonka sivuilta selain löytää heti 19 syötettä. Voi valita esimerkiksi tärkeimmät uutiset, politiikan, kulttuuriuutisten koosteen ja niin edelleen. Kulttuuri jakautuu puoleenkymmentä lajikohtaista syötettä, ja saapa urheilustakin jalkapallon erikseen. Jokaiselle jotakin.

Keksin muuten juuri idean www-sivuja rustaaville mediataloille: räätälöitävät syötteet. Moni varmaankin lukee syötteensä kömpelöiden käyttöliittymien kautta, (kuten Firefoxin Live Bookmarks tai kannettavat päätelaitteet), joten olisi kätevää saada kaikki valitsemansa yhden tiedotusvälineen tai mediatalon syötteet yhdeksi. Yksi osoite, johon voi valita haluamansa uutiset. Teknisesti hyvin helppo toteuttaa. Tavallaan kyllä selaimen kautta käytettävä lukijaohjelma (kuten Bloglines tai Google Readers) ajaisi lähes saman asian, mutta ei aivan.

Vielä pari sanaa syöteformaateista, kuten aluksi lupasin. Monille tuttu kirjainyhdistelmä on RSS, joka on eräs tarkoitukseen tehty XML-formaatti. Se on kuitenkin tehty ennen blogi-ilmiön yleistymistä, eikä siksi sovi kunnolla tarkoitukseensa. Se ei myöskään ole standardi. Samantyyppinen, mutta parempi ja pidemmälle standardoitu formaatti olisi Atom. Sitä kannattaa käyttää, vaikkei se olekaan niin suosittu.

Tänäisessä Hesarin kirjoituksessa "Vauvojen väkivaltainen kohtelu yleistyy" oli taas ilmeisesti mielletty vanhemmuus ja äitiys synonyymeiksi. Muuta vanhemmuutta ei kai olekaan. (Enkä nyt puhu siitä, että juttu oli muutenkin huonosti kirjoitettu, ja otsikon tietokin on jo jutun perusteella ilmeisesti pelkkää mutua.)

"Äidin ja lapsen suhde on vauvalle tärkeä. Jos äiti ei kykene huolehtimaan lapsesta, lapsi tarvitsee korvaavaa hoitoa ja äidit tukea." Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Tietysti tämäkin kirjoitus kertoi lähinnä ongelmaperheistä ja -tapauksista, joissa tuleva isä on varmaan kadonnut maisemista ennen kuin raskaustesti on ehtinyt plussaa sanoa. Mutta silti vähän ikävää, että joku ihmeen hegemoninen äitidiskurssi kattaa lähes koko vanhemmuudesta käytävän keskustelun.

Naistutkimus on aiheellisesti todennut jo kauan sitten, että yhteiskunnassa mies on normi ja nainen ei-mies, ja että vain naisella on sukupuoli, ihminen on mies. Vanhemmuudesta puhuttaessa asetelma heittää häränpyllyä, tai ehkä sittenkin kyse on samasta ilmiöstä: lapsen vanhempi on äiti, ja jos puhutaan isästä, se liittyy jotenkin essentiaaliseen mieheyteen. Tai jotain. Vanhemmuutta lienee mahdotonta käsitellä samaan aikaan sukupuolineutraalisti sekä sukupuolisensitiivisesti.

Sitä paitsi luulin, että esimerkiksi perheväkivaltaisuutta ja muita ongelmia esiintyy myös esimerkiksi ihan tavallisissa, "hyvinvoivissa" (=keltapäivälehdistön termi hyvätuloisille) espoolaisperheissäkin, eikä niitä siksi olisi aihetta marginalisoida sosiaalitapausten ongelmiksi.

Saman lehden mielipidesivulla on ollut varsinainen kirjoitussarja äitiyden raskaudesta, josta onkin todella syytä puhua.

Täysipainoiseen isyyden haasteista ei sen sijaan varmaan tarvitse puhua, sillä ne ovat harvinaisuudessaan täysin marginaalisia ilmiöitä. Tämänhän todistaa jo saman lehden toinen juttu ns. "lapsisakosta", naisten palkkakehityksen kuopasta: "isät hoitavat lasta kotona yleensä vain kolme viikkoa tai vähemmän". Siis mikä niitä isiä vaivaa?

Viime aikoina on tullut ministerien yksityiselämien aiheuttamien kohujen aikana useammankin kerran mieleen perinteinen kysymys: mistä halutaan vaieta, mitä halutaan haudata poliitikkojen henkilöihin liittyvän kirjoittelun, siis "kohujen" alle? Miksi monet tiedotusvälineet haluavat näin muodostaa kuvaa, että politiikassa merkittävintä on yksittäisten poliitikkojen tekemiset? Toisaalta, jos vuoden merkittävin journalistinen saavutus on Titanicin katsominen, mitä voi odottaa.

Mieleen tulee joitakin viime päivien esimerkkejä, joista olisi voitu puhua enemmänkin. Lista voisi olla pitkä, mutta eihän tällainen sunnuntaiblogaaja kaikesta voi olla perillä.

Suomen osallistuminen NRF-joukkoihin. Kun sen lisäksi täällä pidetään tuon tuostakin kaiken maailman Naton esikuntaharjoituksia, on Naton täysjäsenyyteen nähden kyse lähinnä semanttisesta erosta. No joo, vielä ei pahemmin olla oltu sotimassa USA:n sotia. [Yle]

Stora Enso sekaantunut maariitoihin ja väkivaltaan Brasiliassa. Suomalaisomisteisen metsäyhtiön tukema sotilaspoliisi pahoinpiteli mielenosoittajia, enimmäkseen naisia ja lapsia. [Voima (PDF), Maattomien ystävät & Maan ystävät]

Äänestysjärjestelmä on liikesalaisuus. Oikeusministeriö haluaa vaihtaa toimivan ja luotettavan lippuäänestysjärjestelmän sähköiseen, epävarmaan ja epäluotettavaan järjestelmään, jota ei edes saa arvostella, sillä järjestelmän toimittaja TietoEnator vaatii auditoijilta vaitioloa. Kansalaisten pitäisi vain luottaa siihen, että järjestelmä toimii. Kuka on joskus kuullut virheettömästä tietojärjestelmästä? Nykyisen vaalijärjestelmän etu on, että sen huijaaminen vaatisi puoluekentän ja valtakunnan laajuisen salaliiton; kohta riittää yksi TietoEnatorin tai oikeusministeriön työntekijä. Muistutetaan vielä siitä, että TietoEnatorin hankkeilla on Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan suuri taipumus epäonnistua. No, ei sillä demokratialla niin väliä, pääasia, että verkkopankki toimii. [EFFI]

Ilmastonmuutos tulee, Suomi haluaa päästöhelpotuksia. Ups, tässä nyt ei ollutkaan mitään uutta. Joskus sitä vain ihmettelee, mitä oikein pitäisi tapahtua, että pekkariset kääntäsivät kelkkansa ja ajattelisivat muitakin kuin tämänhetkisiä äänestäjiään, jotka hekään kaikesta päätellen eivät ajattele. [Yle, EK, HS]

Ulkomaalaispoliisin rasistinen kevätrieha. Hesarin tietojen mukaan ulkomaalaispoliisi aloittaa pääkaupunkiseudulla etnisen profiloinnin. [HS, Valtamedia.net]

Ja niin edelleen.

Ja niistä kohuista: totta kai ministeritason ihmiseltä pitää voida vaatia hyvää arvostelukykyä niin yksityiselämässään kuin muutenkin. Ainakaan valehteluun ei ole syytä ryhtyä. Kuvitelma siitä, että maan vaikutusvaltaisimmalla poliitikolla olisi samantasoinen yksityisyydensuoja kuin muilla, on harhakuvitelma.