Taas julkaistiin uutinen, jonka mukaan suomalaiset syövät liikaa lihaa. Uutinenhan ei ole uutinen kenellekään aikaansa seuraavalle: alati lisääntyvää lihankulutusta pitäisi vähentää niin terveydellisistä, ympäristöllisistä kuin eettisistäkin syistä. Perusteet lienevät niin tuttuja, ettei mennä niihin nyt.

Mutta entäpä käytännössä? Jopa puhe kasvisruokapäivistä on monelle pöyristyttävää, koska suomalaisen on saatava lihaa, ei vain joka päivä, vaan joka aterialla. Jopa välipalalle on pantava leivälle joku lihan kaltainen valmiste, sillä ruokahan koostuu lihasta ja mitä sen kanssa nyt sitten syödäänkään.

Surulliseksi tilanteen tekee minkä tahansa lähikaupan vauvanruokavalikoima: tarjolla ei yksinkertaisesti ole mitään muita kuin liha- ja kalaruokia (ja marjasoseita, mutta puhun nyt pääruuaksi tarkoitetuista). Supervanhemmat tietenkin laittavat kaiken vauvanruokansa itse, mutta me muut ja/tai liikkeellä olevat vanhemmat joudumme joskus turvautumaan teollisiin valmisteisiin. Myös teollisuuden ja vähittäiskaupan mielestä lihaa on siis syötävä vauvasta lähtien joka aterialla. Perusteita tälle ei myyntilukujen lisäksi liene.

Isoissa kaupungeissa on tietysti myös hyvinvarustettuja kauppoja, mutta moni suomalainen ei asu lähelläkään sellaista. Toisinaan mieleeni hiipiikin termi alueellinen tasa-arvo, jolla on perin keskustalainen klangi. Nimittäin silloin, kun satun pieneen (mutta alueen ainoaan) ruokakauppaan maaseudulla.