Kriisin paikka

Viime aikoina joka puolelta tulvineet tiedot tulevasta ilmastokriisistä ovat kerrassaan lamauttaneet.
Tieteilijät joutuvat jatkuvasti tarkentamaan ennusteitaan enimmäkseen siihen suuntaan, että tulevat muutokset tapahtuvat nopeammin ja rajummin kuin aiemmin luultiin.
En kertaa kaikkea; nykytilanne on hyvin tiivistetty esimerkiksi Ekofokus-blogissa. Sen sanon, että aiemmin "turvallisena" pidetty kahden asteen lämmönnousun raja näyttäisi olevan liian suuri. Nykyisin puhutaan puolestatoista asteesta. Siis että lämmönnousu pitäisi pystyä pitämään puolessatoista asteessa esiteollisesta ajasta. Muuten homma karkaa käsistä muun muassa takaisinkytkentöjen takia, ja ilmastonmuutos voi alkaa vahvistaa itseään.
Ikävää on, että nyt lämpötila on jo noussut vajaan asteen ja jo ilmakehään päästetyt kaasut lämmittävät vielä ainakin puoli astetta, vaikka päästäminen lopetettaisiin nyt. Game over?
Joidenkin mukaan aikaa päästöjen lopettamiseen olisi kuitenkin jopa vuoteen 2015 asti. Kuusi vuotta.
Kylmään ilmanalaan tottuneelle suomalaiselle pari astettahan ei tunnu missään. Pitänee muistuttaa, että nyt ei puhuta paikallissäästä, vaan globaalista ilmastosta, keskiarvosta. Paikalliset muutokset – siis juuri ne, jotka ihmisten nahoissa ja ekosysteemeissä näkyvät – ovat paljon suurempia.
Seurauksena voi olla jo tällä vuosisadalla niin mittavia muutoksia, ettei moni uskalla kuvitella niitä. Kenties miljardit ihmiset kuolevat nälkään, kun maapallon hedelmällisimmät viljelyalueet kuivuvat. Jäljelle jäävät aloittavat valtavat muuttoliikkeet, joiden yhteydessä leviävät pandemiat pyyhkivät väkeä lisää.
Merenpinnan nousu ja eräiden rannikkokaupunkien huuhtoutuminen voi olla pieni reunahuomautus tässä kertomuksessa. Yhteiskunnat romahtavat.
Ongelmahan ei ole, etteikö tarpeeksi varmaa tietoa tulevasta olisi. Sekään ei ole ongelma, ettei tarvittavia keinoja kehityksen muuttamiseksi olisi jo olemassa.
Ongelma on se, ettei niitä sovelleta. Ettei tehdä tarpeeksi.
Muuten, jos netissä aktivoitunut maahanmuuttokriittiseksi itseään nimittävä sakki haluaisi tosissaan estää pakolaisten tulon Suomeen, kuten epäilemättä haluavat, heidänkin kannattaisi panna kaikki paukut ilmastonmuutoksen hidastamiseen.
Joulukuussa koittava Kööpenhaminan ilmastokokous on kenties historian tärkein poliittinen tapaaminen. Paineet ovat valtavat, koska vaakakupissa on niin paljon. Suomalaiselle demokratialle kenties siunaukselliseksi osoittautuva vaalirahakohu on sikäli kamala, että se saattaa viedä huomion pois siitä, mikä on tärkeää.
Miten oheinen kuva liittyy tähän? Siinä vaiheessa kun omat keinot alkavat loppua, on tätä kaikkea prosessoidakseen käytettävä energiaansa johonkin mielekkääseen, joka ei ainakaan pahenna asiaa. Omenien ja nokkosten säilöminen talven varalle (ilman pakastinta!) on paitsi kivaa, myös tavallaan terapeuttista.
Kommentit
chris.kylander@helsinkilainen.com kirjoitti:
Ladies and children first, follow me. kirjoitti:
jukka kirjoitti:
Rautalankaa: syyllisiä eivät siis ole "ne" vaan "me". Meidän pitää saada ihan itse ne päästöt vähenemään, ilmastonmuutoksesta ei voi syyttää afrikkalaisia.
Chris Kylander kirjoitti:
-----------------------------------------
"Ongelmahan ei ole, etteikö tarpeeksi varmaa tietoa tulevasta olisi. Sekään ei ole ongelma, ettei tarvittavia keinoja kehityksen muuttamiseksi olisi jo olemassa."
Oletpa kommentaattori, joka hyökkäät ihmiseen ja nimeen tuntematta. Mutta voin lämmittää sinua ja sanoa, että jotkut saivat nyt uuden idean minulta jonka olin muutama vuosi sitten laittanut VTT:n ideapörssiin eli Owelaan: miten voi hakea tasaista energiaa tavalla, jota ei olla mietitty (enkä tarkoita aurinkokennoja Saharassa, jota myös ollaan yleisöpalstalla ehdotettu ja joku olisi laittanutkin).
Mutta enää en pääse sisäänkirjaantumaan, en pääse minnekään ja kukaan ei viitsinyt puhua minulle kun oli aika puhua. Tästä tuli todella kylmä olo.
Kaikki vetäytyi, hiipi, poistui, käänsi puheet, leikki kiireisiä jne jne ja nyt on tämän kylmän ihmisen nimi poistettu moisesta "yleisö-idea-nikkari-palstalta" koska joillekin fasisteille oli mollaaminen kaiketi suurempi asia kuin tämän asian hyödyntäminen?
En enempää sano mutta tajusin sen kun kuuntelin Rooman klubin ohjelmaa ja asiaa tästäkin: tietysti ollaan idea vain ohimennen napattu tai otettu ja se tulee muuttamaan monelaista tänä päivänä poliittista projektia. Minä uskon edelleen, ettei olisi niin mutta on ihmisiä, joille on valtava tarve olla superälykkäitä ja vaikka ovat vain teknisiä niin heti kun idea on valmis he ryntäävät paikan päälle pätemään teknisesti. Mutta kunnia kuuluu ihmiselle, joka on kykenevä ideoihin, ei aina teknisesti jyrääviin tahoihin. Molemmat ovat siis tärkeitä mutta kuten Platon sanoo idea on myös matematiikan yläpuolella.
Ei paljon näe missään siitä mitään: Miksi?
Minkäänlaisesta kylmettymisestä ei siis ole ollut kyse vaan aika vaikeasta poliittisesta pelistä, jota pelataan jatkuvasti sekä reilusti että hyvin epäreilusti. En enää halua ideoita antaa - nyt loppui antamisen rooli.
Paha maa jos ei ole enemmän sympatiaa mistään ja kaikki omat mokut siirretään aina toisen kontolle. Mistäs te uskotte, että enää saa pian ketään tekemään mitään jos peli pelataan aina näin että vitutus kulkee kaiken järjen edellä? Miksi siis olla niin ylpeä siitä omasta päästä kun siihen ei ole luottamista ilmeisesti?
Ihmiset ovat pääasiallisesti muita syyttäviä, pahoja ja tekevät hätiköityjä päätöksiä, keksivät rajusti ns. hauskaa mutta täysin järjettömiä asioita. On tuskallista istua porukassa missä keski-ikä on mentaalisella puolella n. 12 vaikka ikään on porukalla keski-iän molemmin puolin.
Wake up. Lopeta nimittely - ei kannata.