mun viimeisin sana

Navigointi

Uudemmat kirjoitukset

Vanhemmat kirjoitukset

Viimeksi kommentoidut

Luokat

Arkisto

Laki ja moraali

Useimpien mielestä moraalia ei voi johtaa suoraan laista. Siis siten, että mikä on laillista, on myös oikein. Pikemminkin toisinpäin: toimivassa demokratiassa yleiset moraalikäsitykset tapaavat ennen pitkää muodostua myös laeiksi ja muiksi säännöiksi.

Varmin merkki moraalittomasta toiminnasta onkin yleensä se, että – ikään kuin viimeisenä oljenkortena – muistutetaan sen olevan laillista. Viime aikoina laillisuudesta on puhuttu paljon ns. vaalirahakohun yhteydessä.

Ja nyt taas: Turkistuottajat Oyj ja Suomen Turkiseläinten kasvattajien liitto yrittävät vakuutella yleisöä siitä, että turkistuotanto on kuitenkin yhä laillinen elinkeino. Niin, on se Suomessa.

Kysehän oli samasta maasta, joka yrittää vakuuttaa muuta maailmaa siitä, että turve on ilmastoystävällinen ja uusiutuva polttoaine.

Postattu 2009-09-03 kello 10:53 – kuuluu luokkiin: laki ja oikeus, yliopisto, ympäristöpermalinkki

Kommentit

sampsa kirjoitti:

"ei meidän *täydy* ottaa ympäristöä huomioon" on yleinen lause suomalaisfirmojen ympäristövastuuhenkilöillä - eiku eihän sellaisia ole Suomessa.
2009-09-03 kello 22:50

Tommi Vainikainen kirjoitti:

Yleisesti hyväksytty uusliberaali ajatus eettisestä kuluttamisesta on ilmeisesti johtanut siihen, että lain ei enää kuluttamiseen liittyvissä asioissa tarvitse seurata yleistä moraalia. Lainsäätäjien kannalta tämä tarkoittaa helpompia työpäiviä. Vastuu sysätään suoraan kansalaisille eli kuluttajille. Kansanedustajien ei tarvitse tehdä moraalista valintaa turkistarhauksen puolesta tai vastaan, koska ajatellaan, että kulutajat tekevät sen heidän puolesta.

Samoin näytetään ajatteltavan myös tärkeimmistä ja isoimmista asioista kuten ilmastonmuutoksesta. Suuren hiilijalanjäljen tuottavaa tuotetta ei tarvitse kieltää tai verottaa ankarammin, koska kyllähän markkinat hoitavat asiat paremmin.

Mutta hoitavatko? Voiko luottaa siihen, että ihmiset tietävät tuotteista riittävästi tai että he toimivat joka kerta eettisesti?

Minusta poliitikkojen täytyy ottaa enemmän vastuuta tällaisista asioista. En voi vaatia itseltäni ja kanssaihmisiltäni kohtuuttomuksia arkisella kauppareissulla. Miksi jokaisen ihmisen pitäisi erikseen tutkia, onko kassilohen syöminen ettistä?


2009-09-08 kello 15:20

jukka kirjoitti:

Olen täsmälleen samaa mieltä, siis että isommista kysymyksistä, kuten ilmastonmuutoksen torjunnasta vastuun sysääminen kuluttajille on täysin edesvastuutonta.

Mutta jos taas ajattelee asiaa yksilön moraalin kannalta: miten voin olla ihminen (eli moraalinen eläin), jos en lainkaan ajattele, miten oma toimintani vaikuttaa ympäröivään maailmaan ja toimi sen mukaisesti. Mutta tosiaan, kohtuuttomia ei voi itseltään vaatia.
2009-09-08 kello 16:24

Tommi Vainikainen kirjoitti:

Yksilön merkitys on tietysti häviähän pieni massakulutuksessa. Yleensä eettisiä ostosvaihtoehtoja punnittaessa me ajattelemme kantavamme vain oman kortemme kekoon. Tässä sinänsä ei ole mitään ongelmaa. Mutta kun puhut siitä, että olisimme tietoisia siitä, miten tekomme vaikuttaa ympäröivään maailmaan, väittäisin, että ostoksia tehdessä meillä on usein varsin olematon käsitys tekojemme vaikutuksista. Itse en todellakaan tietäisi, miten kassilohen ostaminen tai ostamattomuus vaikuttaisi maailmaan. Minulla ei ole sitä tietoa. Kenellä sitten on? Se on toinen kysymys, mutta herättäisin kysymyksen juuri tästä periaateesta. Onko meillä velvollisuus ottaa selville jokaisen ostoksemme vaikutukset ja kuinka mahdollista se voisi olla?

Minkkiturkkien tapaus on yksinkertainen. Ostaamattomuus johtaa minkkien kasvatuksen lopettamiseen. Moni muu maailmassa on paljon monimutkaisempi.

Minä pidän reilunkaupan banaanista ideana, mutta jos se kerran on sitten niin hyvä asia, miksi emme saman tien kieltäisi muita? Mihin tarvitsemme loppujen lopuksi tätä eettisesti huonompaa vaihtoehtoa?

2009-09-08 kello 18:24

jukka kirjoitti:

Heh, ehkäpä tietämättömyys tekee syyntakeettomaksi. Tieto lisää tuskaa (ja velvoitteita). Tahallinen tietämättömyys ei auta. ;-)
Varmaan tässä kohti puhe kohtuudesta ja keskitiestä on se juttu.

Ja niin, kyllä minun puolestani "epäreilut" banaanit voisikin kieltää. Mutta kai se sitten sotisi vallitsevan (uus)liberaalin yhteiskunnan arvoja vastaan, ja viimeistään WTO rankaisisi ankarasti "kilpailun rajoittamisesta". Olisi siinä tietysti teknisetkin ongelmat: miten määritellä "reilu" ja mihin rajat vedetään jne...
2009-09-08 kello 21:02

Janne kirjoitti:

Minusta on moraalitonta ostaa jotakin, minkä tuottaminen aiheuttaa ongelmia, silloin näet olen itse konkreettisesti osa järjestelmää, joka niitä ongelmia aiheuttaa. Järjestelmän muuttamiseen tämä yksittäisen ihmisen valinta tokikaan ei riitä - paitsi yhdessä tarpeeksi monen muun yksittäisen ihmisen valinnan kanssa. Mutta tällaisten valintajoukkojen spontaani syntyminen ei näytä olevan niitä maailman yleisimpiä asioita.
2009-09-21 kello 23:38

Lisää kommentti

:

:
:
:
Viisi numeroa