Lihapäivä joka päivä
Helsingin kaupunki tarjoaa naperoilleen edulliseen hintaan aterioita puistossa, kuten moni muukin kylä. Lapsiperheitä hyödyttävä konsepti on erinomainen.
Ongelma vain on, että ruokalistalla on lähinnä lihaa. Välillä toki kalaa, mutta sekin on lähinnä kirjolohta ja tonnikalaa, joita ympäristöstä tietoinen välttää myös (ks. WWF:n kalaopas).
Helsingin kaupunki ei ole ilmeisesti vielä oivaltanut, että ilmastonmuutos on täällä ja nyt ja se täytyy huomioida ihan joka sektorilla. Ruoka olisi yksi helpohko päästövähennysten kohde. Muutkin ympäristönäkökohdat toki voisi ottaa huomioon. (Sen sijaan realistina en odota hengitystäni pidätellen, että viime vuosikymmenten eläinoikeuskeskustelu alkaisi jotenkin näkyä esimerkiksi ruokalistoissa.)
Toisaalta ei ole suuri ihme, ettei edistystä tapahdu, sillä keittäjille ja päättäjille kasvisruoka lienee edelleen lihakeitto ilman lihaa. Ruokalistan esimerkit vahvistavat tätä käsitystä; ruuista vain hernekeitto sisältää edes hieman proteiinia. Koko yhdeksän viikon aikana kasvisruokaa saa seitsemän kertaa:
- mannapuuro + mehukeitto
- kasvissosekeitto
- juustoinen sadonkorjuukeitto (?)
- pinaattikeitto
- kasvishernekeitto
- ohrapuuro + mehukeitto
- bataatti-perunasosekeitto
Ei siis edes joka viikko. Mutta missä ovat linssit, pavut, kikherneet, tofu, muut soijatuotteet? Ei niitä varmaan osata käyttää.
Tätä taustaa vasten vinolaisten idea yhdestä liharuokapäivästä viikossa on piristävää toisinajattelua. Mutta saataisiin edes yksi tai kaksi kasvisruokapäivää, missä kasvis ei tarkoita salaattia tai puuroa.
Kenenkään ei tarvitse saada lihaa päivittäin. Ainakaan ravitsemuksellisista syistä.
Kommentit
muhtimin kirjoitti:
Riina kirjoitti:
Johanna Nuorteva kirjoitti:
Ravitsemusterapeutti totesi, että kasvisruokavalio (etenkin, jos toisinaan antaa kalaa) on lapselle terveellisempi kuin se, että lapsi söisi lihaa. Terveydellisistä syistä ravitsemusterapeutin mukaan ei tarvitse antaa lapselle liharuokaa. Hän totesi, että yksi isoista ongelmista on, että suomalaisten ruuassa on aivan liikaa proteiinia.
Menimme ehkä vähän ennakkoluuloisina tapaamiseen, mutta terapeutin kommentit olivat positiivinen yllätys.
Jos lasten terveyttä ajattelee, kouluihin pitäisi todellakin saada kunnon kasvisruoka ja ehkä sitten se yksi lihapäivä viikossa. Eettisyydestä ja ekologisuudesta puhumattakaan.
Erittäin ravitsevaa hamppua lienee turha näille(+kään) listoille tosin ihan lähiaikoina odotella. :D