EU haluaa lisätä keinotekoisesti maidonjuontia muun muassa pakkojuottamalla sitä koululaisille.

Tämä siitä huolimatta, että (viimeaikaiset) maidontuottajien vaikeudet johtuvat kysynnän vähentymisestä. Rahaa ei tule tarpeeksi maitolitraa kohden, koska tarjontaa on liikaa. Johtopäätös: lisätään kysyntää! Ei leikata tarjontaa!

Siitä huolimatta, että maidon terveellisyydestä on yhtä mieltä vain lobbausjärjestö Maito ja terveys ja vastaavat tahot.

Siitäkin huolimatta, että maitotalous on (muun karjatalouden ohella) yksi merkittävimmistä ilmastonmuutosta kiihdyttävistä teollisuudenaloista. Sivutuotteena saadaan järjestäytynyttä eläinrääkkäystä.

Maidontuotanto – varsinkin tekohengitettynä – nousee ja kaatuu täysin veronmaksajien tuen varassa. Miksi ei siis yhtä hyvin voitaisi syytää niitä miljoonia vaikkapa sen tukemiseen, että maidontuottajat siirtyisivät ympäristön kannalta kestävämpiin ja/tai ihmisen kannalta hyödyllisempiin tuotteisiin?

Internet-aktivisti Matti Nikki oli valittanut hallinto-oikeuteen keskusrikospoliisin päätöksestä lisätä hänen Internet-sensuuriaan käsittelevä sivustonsa sensuurilistalle.

Hallinto-oikeus antoi 20.5. ratkaisunsa (diaarinro 02418/09/7506), jonka mukaan valitusoikeutta ei oikeasti edes ollut (poliisi ei siis varsinaisesti tehnyt päätöstä vaan listaus oli vain normaali hallinnollinen toimi), ja maksatti kulut valittajalla.

Oikeus ei ottanut kantaa sensuurilistauksen lainmukaisuuteen eikä siis muutenkaan tutkinut koko valitusta.

Näin ollen: meillä on voimassa oleva laki, jonka mukaan poliisi voi salaa sensuroida omasta tai jonkun muun aloitteesta käytännössä mitä tahansa, eikä sensuroidulla ole mitään mahdollisuutta tuoda asiaa puolueettoman oikeusistuimen tai minkään muunkaan käsittelyyn.

Ainoa valitustie näyttäisi siis olevan julkisuus, neljäs valtiomahti. Se toimi silloin, kun poliisi lisäsi listalleen WWW:n kehityksestä vastaavan organisaation, W3.orgin. Se ei näytä toimivan Nikin tapauksessa.

Piti ihan käydä katsomassa, mikä se sanakirjamääritelmä oikeusvaltiolle olikaan.

Päivitys 26.5. Nikkiä asiassa edustavan Turre Legalin blogissa on pari lisänäkökohtaa. Sieltä vielä sitaatti:

"Olenkin nyttemmin yhä ennemmän sitä mieltä, että Suomi saa jatkuvasti langettavia päätöksiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta vain siksi, että suomalaiset tuomarit ovat 'uusavuttomia' perusoikeusargumenttien edessä. Niihin reagoimista ei kukaan opettanut oikiksessa."

Päivän sitaatti on ehtaa Ari Vatasta (kok), HS 24.5.2009:

Vatanen esittelikin tilaisuuden lopuksi visionsa energiapolitiikasta. "Hiilidioksidipäästöjen välttäminen on ehkä stalinismin ohella suurin hype, jonka olen elämässäni kokenut", Vatanen sanoi.

Hänen mielestään käsitys ihmisen vaikutukseen ilmaston lämpenemisessä on valheellisten ja väärennettyjen tutkimustulosten seurausta.

"Hiilijalanjäljen suureneminen on vain merkki siitä, että olemme pystyneet luomaan hyvinvointia", sanoi ydinvoiman nimeen vannova Vatanen.

Ei lisättävää. Vai pitäisiköhän sittenkin vielä Paavo Haavikko -vainaata lainata: "Parodia on jo kauan ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse."

Lupasin aiemmin palata pakkokeinolakiuudistusta pohtineen työryhmän komiteamietintöön. Olen vasta ehtinyt silmäillä tuhatsivuista nivaskaa, mutta huomio kyllä kiinnittyi jo pari päivää sitten muutamaan kohtaan erityisesti.

Lakiehdotuspaketti sisältää viljalti uusia pakkokeinoja ja salaisia pakkokeinoja entisten lisäksi. Tässä muutamia.

Laite-etsintä (esityksessä (PDF 3,75 MB) pakkokeinolain 8 luvun 19–21 §) antaa oikeuden tutkia tietokoneen, älypuhelimen tai vastaavan laitteen. Laite-etsintä voidaan tehdä myös etänä (PKL 8:26–28). Tietojärjestelmän haltija voidaan velvoittaa antamaan tarvittavat salasanat (22 §). Lisäksi voidaan antaa datan säilyttämismääräys (23–25 §).

Huomattakoon, että laite-etsintää ei voi tehdä salaa, vaan laitteen haltijan pitää olla läsnä/tietoinen. Ja vaikka pakkokeino on nimellisesti uusi, käytännössä sitä on nykyisinkin tehty esim. kotietsinnän verukkeella.

Tekninen laitetarkkailu (PKL 10:22 § ja PolL 5:22) lisättynä 24 §:llä antaa ymmärtääkseni poliisille oikeuden esimerkiksi murtautua epäillyn tietokoneeseen:

Esitutkintavirkamiehellä on tällöin oikeus laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamiseksi, käyttöönottamiseksi ja poistamiseksi salaa mennä edellä mainittuihin kohteisiin tai tietojärjestelmään sekä kiertää, purkaa tai muulla vastaavalla tavalla tilapäisesti ohittaa kohteiden tai tietojärjestelmän suojaus tai haitata sitä.

Tähän tarvitaan tuomioistuimen lupa, mutta "kiireellisissä" tapauksissa sen voi hankkia jälkikäteen.

Teknistä laitetarkkailua ei periaatteessa voi käyttää viestien sisällön selvittämiseen, mutten näe, miten sitä voisi tietyissä tapauksissa estääkään (vrt. esim. fraasi "the medium is the message"). Ainakaan siitä ei ole selkeästi säädetty.

* * *

Kuten Vaiheinen osuvasti toteaa, kyseessä on myös tietoyhteiskuntalaki(paketti), jonka säätämistä ei saa jättää yksin poliisiviranomaisten harteille. Tarvitaan laajempaa keskustelua.

Koska tekniikkaa on enenevässä määrin kaikkialla, ja koska poliisin pitää saada käyttää kaikkea käytettävissä olevaa tekniikkaa, poliisi on kaikkialla. Vääjäämätön turvallisuushakuisen yhteiskunnallisen ilmapiirin seuraus. Panoptikon.

Tässä yhteydessä muistutan, että 1.6.2009 tulee voimaan laki, joka velvoittaa teleoperaattorit tallentamaan kaikkien viestintätiedot varmuuden vuoksi siltä varalta, että joku joskus syyllistyisi rikokseen. Olet siis (potentiaalinen) rikollinen kunnes toisin ehkä todistetaan.

* * *

Lakiteknisinä huomioina todettakoon, että lakipaketissa on aivan tolkuton määrä ristiinviittauksia, ja sen lukeminen on hyvin työlästä. Kuvittelin, että juuri tällainen ehkäistään kokonaisvaltaisella uudistustyöllä, mutta ei. Poliisilain ja pakkokeinolain suhde on epämääräinen (ks. esim. mainittu tekninen laitetarkkailu).

Tuija Turpeisen ja Markku Fredmanin eriävä mielipide sisältää hyvin mielenkiintoisia pointteja mm. ihmisoikeusnäkökulmasta. Perusteltua kritiikkiä saavat muun muassa asianosaisjulkisuuden riittämätön käsittely, poliisin ja syyttäjän vaitiolo-oikeus (tutkintakeinoista oikeudenkäynnissä) ja poliisin rikoksenteko-oikeus peitetoiminnassa. Kannattaa lukea.

Lisäksi, työryhmän mielestä lakipakettia ei edes tarvitse säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä, vaikka sillä rajoitetaankin perusoikeuksia. Perustuslakivaliokunnan toivoisi olevan eri mieltä.

MIT:n tutkijat ennustavat, että ilmasto lämpenee 5,2 astetta vuoteen 2100 mennessä. (Ennuste on varovainen, eikä välttämättä huomioi riittävästi kaikkia palautekytkentöjä, kuten ikiroudan sulamisesta aiheutuvia metaanipäästöjä ja niiden vaikutusta.)

Ennuste toteutuu, jos asialle ei tehdä jotain radikaalia. Koko länsimainen elämäntapamme, puhumattakaan ihmisten enemmistön hengestä ja maapallon ekosysteemeistä, on vakavasti uhattuna. Tämä ei ole liioittelua.

Tajuavatkohan ne päättäjät, jotka eivät aktiivisesti työskentele rajujen päästörajoitusten puolesta, ja varsinkin ne päättäjät, jotka vieläpä vastustavat sellaisia, mitä kaikkea viiden asteen lämmönnousu noin lyhyessä voisi tarkoittaa?

Pitkin vuosikymmeniä on ihmetyttänyt se, miksi ympäristöasiat ovat käytännössä aina alisteisia jollekin muulle, tyypillisesti talousasioille.

Kansainvälisessä politiikassa esimerkiksi ympäristönormit voidaan nähdä kilpailunrajoituksena tai muuten vain hankalana juttuna. Toisinaan on toki jossain marginaalissa ajateltu myös toisin: esimerkiksi että WTO:n rinnalla pitäisi olla World Environmental Organisation, jonka säädökset ja toimivalta eivät olisi alisteisia WTO:n kauppasopimuksille, tai vaikka että UNEPilla olisi vähän hampaita. No, utopian asteellehan nämä ajatukset ovat jääneet.

Ajatus tuli taas esiin, kun kotoinen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) perusteli lehdessä (HS 20.5.2009), miksi saimaannorppaa ei tule suojella: "Pakkotoiminta lisää vain rantojen omistajien kiukkua. - - Ihmisten asennetasolla tapahtuva suojelu on tärkein."

Tärkeintä on siis rantojen omistajien mielenrauhan suojelu. Tämä siitä huolimatta, että Metsähallitus (siis Metsähallitus!) oli saman jutun mukaan todennut raportissaan, että norppa kuolee sukupuuttoon, jos ei suojelua tehosteta. Verkkokalastus pitäisi osaksi vuotta kieltää. Tätä ei keskustalaisen ministerin mielestä voida tehdä.

Mutta siis: mitä tekoa maa- ja metsätalousministerillä on norpan suojelun kanssa? Miksei homma kuulu ympäristöministerille?

Tunnustan, etten tätä pohtiessani saanut palautettua mieleeni, onko koko hallituksessa ympäristöministeriä. On toki, Paula Lehtomäki, keskusta.

"Tammisaaren synnytystoiminta ei ole taloudellisesti kannattavaa", kertoo Hesari HUS:n johtajaylilääkäri Juhani Tammisen sanoneen. Siispä rakastettu ja arvostettu synnytyssairaala on vasaran alla.

Aikamme on sairas.

Mutta emmekö voisi saman tien lakkauttaa peruskoulut, päiväkodit, hoitokodit, poliisin, kirjastot ja vaikkapa puolustusvoimat? Niiden toiminta ei ainakaan ole suoraan taloudellisesti kannattavaa.

Oikeasti, jos synnytyssairaalan toiminnan mielekkyyttä arvioidaan taloudellisen kannattavuuden kautta, mennään perse edellä puuhun. Se on aivan väärä mittari. Parempi voisi liittyä vaikkapa onnistuneisiin synnytyksiin, vastasyntyneiden, synnyttäjien ja tukihenkilöiden – perheiden – hyvinvointiin.

Tammisaari on merkittävä paikka. Siellä on mahdollista hoitaa synnytys monelta osin synnyttäjien toiveiden mukaan. Tammisaari on synnyttämiseen perehtyneiden suosiossa. Sille on myönnetty WHO:n ja Unicefin Baby Friendly Initiative -ohjelman mukainen sertifikaatti, ensimmäisenä Suomessa. Toinen on käsittääkseni Vammalassa.

Useimmissa muissa synnytyssairaaloissa ei vauva- ja synnyttäjämyönteisyyteen voida ryhtyä, koska se ei ole taloudellisesti kannattavaa. Asia on nähty aivan toisin esimerkiksi Ruotsissa (64), Turkissa (83), Kiinassa (6312) ja Kuubassa (57).

Jotain tolkkua HUSin hallintoonkin toivoisi.

Nettiviestinnästä on tulossa yhä keskeisempi osa ihmisten arkea ja julkisista palveluista yhä suurempi osa siirtyy verkkoon. Samaan aikaan yritetään teollisuuden painostuksesta säätää eri puolilla lakeja (Ranska, europarlamentti), joilla sallittaisiin Internet-käyttäjien yhteyden katkaisu rankaisukeinona.

Siis kun epäillään, että joku imuttaa leffaa, viihdejättiyritys lähettäisi asianajajansa käyttäjän Internet-operaattorin kimppuun, jonka sitten on pakko panna naru poikki. On muuten aika erikoinen ajatus oikeusvaltiossa, että asianomistaja saisi määrätä rangaistuksen.

Yllä kuvatun kaltainen järjestely kuitenkin kaatui juuri europarlamentissa. Käyttäjien perusoikeuksia ei yllättäen saakaan noin vain rajoittaa. (Seuraavaksi televiestintädirektiivipaketti menee kuitenkin yhteispäätösmenettelyn mukaisesti sovitteluun, jossa yritetään löytää neuvoston kanssa yhteinen kanta.)

Voin vain kuvitella, kun sadat asiasta mitään ymmärtämättömät mepit vääntävät jostain tällaisesta. Järkevä lopputulos voi syntyä vain sattumalta. Nimittäin ehdotetussa esityksessä käyttäjien yhteyksiä ei sitten olisi saanut katkaista edes teknisestä syystä.

Entäs sitten kun laajakaistan päässä oleva kotikone on valjastettu osaksi botnettia ja suoltaa roskapostia tuhannen viestin minuuttivauhtia ja operaattori voi vain nostaa kädet pystyyn? Kyllä avoimen Internetin voi silläkin tavalla tappaa.

Europarlamenttivaalit on kuukauden päästä ja mistä sen huomaa? Eipä juuri mistään.

Tukholmassa oli toisin. Lehdet kirjoittivat puolueiden näkemyksistä ja metroasemilla oli valtavia – ja hyviä! – mainoksia, joiden idea oli konkretisoida, mistä EU-vaaleissa voi olla kyse:

Millä sinä täyttäisit tankin?
Millaista energiaa sinä haluat?
Kuinka sinun ruokasi tulisi kasvattaa?
Kuinka paljon turvallisuutta on liikaa?
Kuinka avoimia rajojemme pitäisi olla?
Kuinka sinä yhdistäisit perheen ja työn?
Mihin sinä käyttäisit yhteiset rahamme?
Kuinka paljon standardeja tarvitsemme?
Kuinka paljon tuotemerkintöjä tarvitsemme?
Kuinka paljon rahamarkkinoita pitäisi kesyttää?

(Samat mainokset löytyivät näköjään netistä myös suomeksi.)

Jonkun lehden mukaan noin kahdeksan kymmenestä ruotsalaisesta on tiedotuksesta huolimatta aivan pihalla aiheesta. Luku on luultavasti samaa suuruusluokkaa täällä.

Silti, aika suuri osa meidän asioista päätetään nyt Brysselissä. Se, ettei ketään kiinnosta, ei ole enää pelkästään unionin vika.

* * *

EU-asiat ovat joskus sietämättömän monimutkaisia, mutta ongelma ei korjaannu vaikenemalla niistä.

Esimerkiksi pari viikkoa sitten alettiin suomalaisessa nettijulkisuudessa huhuta kamalasta televiestintäpaketista, joka pahimpien kauhukuvien mukaan esimerkiksi muuttaisi Internetin maksutelevisioksi. Huhu oli perätön, mutta tuolloin asiasta ei löytynyt oikeaa tietoa muuten kuin lukemalla itse ulkomaisia lähteitä (minkä jälkeen siitä tuli myös kirjoitettua monen muun tavoin). Edes Effi ei vielä tiennyt mistä on kyse.

Ilmeisesti asiantuntevinta EU-kirjoittelua tapaa Maaseudun tulevaisuudessa ja eräissä maatalousnäkökulmaisissa maakuntalehdissä – EU kun koskettaa kenties kipeimmin maataloutta.

Mutta entä muu talous ja kauppa? Ympäristö? Kuluttajansuoja? Sähköinen viestintä? Ihmisoikeudet? Demokratian tila? Ja mitä näitä nyt on.

Suomalainen mediajulkisuus tarvitsee välttämättä lisää erikoistuneita toimittajia, jotka muuttavat Brysseliin ja porautuvat näihin asioihin ja kirjoittavat niistä. Ja tiedotusvälineiden pitää palkata heitä. Ja meidän pitää lukea.

Miksi? Siksi, että jos asioihin haluaa vaikuttaa, se pitää tehdä aikaisin. Siinä vaiheessa, kun jotain saadaan eduskunnan päätettäväksi, on yleensä aivan liian myöhäistä. Tai sitten kyse on jostain epäoleellisesta.

(Tai ydinvoimasta tai perheen sisäisestä adoptiosta.)