Internet-aktivisti Matti Nikki oli valittanut hallinto-oikeuteen keskusrikospoliisin päätöksestä lisätä hänen Internet-sensuuriaan käsittelevä sivustonsa sensuurilistalle.

Hallinto-oikeus antoi 20.5. ratkaisunsa (diaarinro 02418/09/7506), jonka mukaan valitusoikeutta ei oikeasti edes ollut (poliisi ei siis varsinaisesti tehnyt päätöstä vaan listaus oli vain normaali hallinnollinen toimi), ja maksatti kulut valittajalla.

Oikeus ei ottanut kantaa sensuurilistauksen lainmukaisuuteen eikä siis muutenkaan tutkinut koko valitusta.

Näin ollen: meillä on voimassa oleva laki, jonka mukaan poliisi voi salaa sensuroida omasta tai jonkun muun aloitteesta käytännössä mitä tahansa, eikä sensuroidulla ole mitään mahdollisuutta tuoda asiaa puolueettoman oikeusistuimen tai minkään muunkaan käsittelyyn.

Ainoa valitustie näyttäisi siis olevan julkisuus, neljäs valtiomahti. Se toimi silloin, kun poliisi lisäsi listalleen WWW:n kehityksestä vastaavan organisaation, W3.orgin. Se ei näytä toimivan Nikin tapauksessa.

Piti ihan käydä katsomassa, mikä se sanakirjamääritelmä oikeusvaltiolle olikaan.

Päivitys 26.5. Nikkiä asiassa edustavan Turre Legalin blogissa on pari lisänäkökohtaa. Sieltä vielä sitaatti:

"Olenkin nyttemmin yhä ennemmän sitä mieltä, että Suomi saa jatkuvasti langettavia päätöksiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta vain siksi, että suomalaiset tuomarit ovat 'uusavuttomia' perusoikeusargumenttien edessä. Niihin reagoimista ei kukaan opettanut oikiksessa."

Lupasin aiemmin palata pakkokeinolakiuudistusta pohtineen työryhmän komiteamietintöön. Olen vasta ehtinyt silmäillä tuhatsivuista nivaskaa, mutta huomio kyllä kiinnittyi jo pari päivää sitten muutamaan kohtaan erityisesti.

Lakiehdotuspaketti sisältää viljalti uusia pakkokeinoja ja salaisia pakkokeinoja entisten lisäksi. Tässä muutamia.

Laite-etsintä (esityksessä (PDF 3,75 MB) pakkokeinolain 8 luvun 19–21 §) antaa oikeuden tutkia tietokoneen, älypuhelimen tai vastaavan laitteen. Laite-etsintä voidaan tehdä myös etänä (PKL 8:26–28). Tietojärjestelmän haltija voidaan velvoittaa antamaan tarvittavat salasanat (22 §). Lisäksi voidaan antaa datan säilyttämismääräys (23–25 §).

Huomattakoon, että laite-etsintää ei voi tehdä salaa, vaan laitteen haltijan pitää olla läsnä/tietoinen. Ja vaikka pakkokeino on nimellisesti uusi, käytännössä sitä on nykyisinkin tehty esim. kotietsinnän verukkeella.

Tekninen laitetarkkailu (PKL 10:22 § ja PolL 5:22) lisättynä 24 §:llä antaa ymmärtääkseni poliisille oikeuden esimerkiksi murtautua epäillyn tietokoneeseen:

Esitutkintavirkamiehellä on tällöin oikeus laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamiseksi, käyttöönottamiseksi ja poistamiseksi salaa mennä edellä mainittuihin kohteisiin tai tietojärjestelmään sekä kiertää, purkaa tai muulla vastaavalla tavalla tilapäisesti ohittaa kohteiden tai tietojärjestelmän suojaus tai haitata sitä.

Tähän tarvitaan tuomioistuimen lupa, mutta "kiireellisissä" tapauksissa sen voi hankkia jälkikäteen.

Teknistä laitetarkkailua ei periaatteessa voi käyttää viestien sisällön selvittämiseen, mutten näe, miten sitä voisi tietyissä tapauksissa estääkään (vrt. esim. fraasi "the medium is the message"). Ainakaan siitä ei ole selkeästi säädetty.

* * *

Kuten Vaiheinen osuvasti toteaa, kyseessä on myös tietoyhteiskuntalaki(paketti), jonka säätämistä ei saa jättää yksin poliisiviranomaisten harteille. Tarvitaan laajempaa keskustelua.

Koska tekniikkaa on enenevässä määrin kaikkialla, ja koska poliisin pitää saada käyttää kaikkea käytettävissä olevaa tekniikkaa, poliisi on kaikkialla. Vääjäämätön turvallisuushakuisen yhteiskunnallisen ilmapiirin seuraus. Panoptikon.

Tässä yhteydessä muistutan, että 1.6.2009 tulee voimaan laki, joka velvoittaa teleoperaattorit tallentamaan kaikkien viestintätiedot varmuuden vuoksi siltä varalta, että joku joskus syyllistyisi rikokseen. Olet siis (potentiaalinen) rikollinen kunnes toisin ehkä todistetaan.

* * *

Lakiteknisinä huomioina todettakoon, että lakipaketissa on aivan tolkuton määrä ristiinviittauksia, ja sen lukeminen on hyvin työlästä. Kuvittelin, että juuri tällainen ehkäistään kokonaisvaltaisella uudistustyöllä, mutta ei. Poliisilain ja pakkokeinolain suhde on epämääräinen (ks. esim. mainittu tekninen laitetarkkailu).

Tuija Turpeisen ja Markku Fredmanin eriävä mielipide sisältää hyvin mielenkiintoisia pointteja mm. ihmisoikeusnäkökulmasta. Perusteltua kritiikkiä saavat muun muassa asianosaisjulkisuuden riittämätön käsittely, poliisin ja syyttäjän vaitiolo-oikeus (tutkintakeinoista oikeudenkäynnissä) ja poliisin rikoksenteko-oikeus peitetoiminnassa. Kannattaa lukea.

Lisäksi, työryhmän mielestä lakipakettia ei edes tarvitse säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä, vaikka sillä rajoitetaankin perusoikeuksia. Perustuslakivaliokunnan toivoisi olevan eri mieltä.

Kuten aiemmin mm. tässä blogissa on ennakoitu, poliisille ollaan kaatamassa lisää valtuuksia isolla kauhalla: esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilakien uudistusta pohtinut työryhmä sai työnsä valmiiksi, ja lopputulos vaikuttaisi tarkempaa analyysiä odotellessa odotetunlaiselta.

Suurin osa lisäyksistä näyttäisi johtuvan tekniikan kehittymisestä, mutta ei voi välttyä vaikutelmalta, että valvontaverkko ihmisten ympärillä kiristyy (huomatkaa, kuinka kovasti yritän välttää sanomasta, että poliisivaltiokehitys taas etenee). Tämähän on tavallaan väistämätöntä, jos poliisin pitää voida käyttää kaikkea käytettävissä olevaa tekniikkaa, koska se tekniikka on yhä läpitunkevammin läsnä kaikkialla. Tästä tarvittaisiin laajempaa keskustelua.

Kuten lex Nokiasta kohuttaessa kävi ilmi, ei tosiaan ole mikään periaatteellinen ongelma antaa yrityksille poliisiakin suurempia valtuuksia loukata ihmisten yksityisyyttä, sillä kyllähän niitä poliisinkin valtuuksia voi helposti kasvattaa.

Lähdesuojan purkamisessa esitys jatkaa niinikään lex Nokian viitoittamalla tiellä. Tämä voi olla erittäin ongelmallista lehdistön- ja sananvapauden näkökulmasta (esim. whistleblower-ilmiö).

Tarkempia huomioita ehkä myöhemmin, tai ehkä ei. Raportti sisältää tasan tuhat sivua.

Nettiviestinnästä on tulossa yhä keskeisempi osa ihmisten arkea ja julkisista palveluista yhä suurempi osa siirtyy verkkoon. Samaan aikaan yritetään teollisuuden painostuksesta säätää eri puolilla lakeja (Ranska, europarlamentti), joilla sallittaisiin Internet-käyttäjien yhteyden katkaisu rankaisukeinona.

Siis kun epäillään, että joku imuttaa leffaa, viihdejättiyritys lähettäisi asianajajansa käyttäjän Internet-operaattorin kimppuun, jonka sitten on pakko panna naru poikki. On muuten aika erikoinen ajatus oikeusvaltiossa, että asianomistaja saisi määrätä rangaistuksen.

Yllä kuvatun kaltainen järjestely kuitenkin kaatui juuri europarlamentissa. Käyttäjien perusoikeuksia ei yllättäen saakaan noin vain rajoittaa. (Seuraavaksi televiestintädirektiivipaketti menee kuitenkin yhteispäätösmenettelyn mukaisesti sovitteluun, jossa yritetään löytää neuvoston kanssa yhteinen kanta.)

Voin vain kuvitella, kun sadat asiasta mitään ymmärtämättömät mepit vääntävät jostain tällaisesta. Järkevä lopputulos voi syntyä vain sattumalta. Nimittäin ehdotetussa esityksessä käyttäjien yhteyksiä ei sitten olisi saanut katkaista edes teknisestä syystä.

Entäs sitten kun laajakaistan päässä oleva kotikone on valjastettu osaksi botnettia ja suoltaa roskapostia tuhannen viestin minuuttivauhtia ja operaattori voi vain nostaa kädet pystyyn? Kyllä avoimen Internetin voi silläkin tavalla tappaa.