Pitkin vuosikymmeniä on ihmetyttänyt se, miksi ympäristöasiat ovat käytännössä aina alisteisia jollekin muulle, tyypillisesti talousasioille.

Kansainvälisessä politiikassa esimerkiksi ympäristönormit voidaan nähdä kilpailunrajoituksena tai muuten vain hankalana juttuna. Toisinaan on toki jossain marginaalissa ajateltu myös toisin: esimerkiksi että WTO:n rinnalla pitäisi olla World Environmental Organisation, jonka säädökset ja toimivalta eivät olisi alisteisia WTO:n kauppasopimuksille, tai vaikka että UNEPilla olisi vähän hampaita. No, utopian asteellehan nämä ajatukset ovat jääneet.

Ajatus tuli taas esiin, kun kotoinen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) perusteli lehdessä (HS 20.5.2009), miksi saimaannorppaa ei tule suojella: "Pakkotoiminta lisää vain rantojen omistajien kiukkua. - - Ihmisten asennetasolla tapahtuva suojelu on tärkein."

Tärkeintä on siis rantojen omistajien mielenrauhan suojelu. Tämä siitä huolimatta, että Metsähallitus (siis Metsähallitus!) oli saman jutun mukaan todennut raportissaan, että norppa kuolee sukupuuttoon, jos ei suojelua tehosteta. Verkkokalastus pitäisi osaksi vuotta kieltää. Tätä ei keskustalaisen ministerin mielestä voida tehdä.

Mutta siis: mitä tekoa maa- ja metsätalousministerillä on norpan suojelun kanssa? Miksei homma kuulu ympäristöministerille?

Tunnustan, etten tätä pohtiessani saanut palautettua mieleeni, onko koko hallituksessa ympäristöministeriä. On toki, Paula Lehtomäki, keskusta.