mun viimeisin sana
Luokka: kaupunki
Kuvaus: Asiaa kaupungista, joka useimmiten on Helsinki.

Tampereen puhdistus

Takku ja Fifi kertovat Tampereen kaupungin ja Aamulehden ristiretkestä tapahtumailmoittelua vastaan. Tampereen kaupunkikuva onkin ollut esimerkiksi Helsingin vastaavaan verrattuna jopa piristävän värikäs.

Mutta onhan se ymmärrettävää, että uljaan harmaanhohtoinen sähkökaappi ja isältä pojalle kestävät ilmoitustaulut vastaavat Tampereen kaupungin miesten ja Aamulehden käsitystä viehättävästä kaupunkiestetiikasta (kursivoidut ilmaisut suoraan Aamulehdestä, jonka journalismi on suorastaan huikaisevalla tasolla kunnioitusta herättävien poliittisten kantojen lisäksi).

Kampanjan idea on nerokas: lähetetään puhdistuskuluista lasku sille taholle, joka on julisteessa mainitun tapahtuman järjestäjä. Suunnitelman toteutusta ei ilmeisesti häiritse se ongelma, jonka tällainen yksinkertainen kansalainen siinä näkee. Todistustaakka.

Jos nimittäin laskun saanut tapahtumanjärjestäjä kiistää laskun perusteen, mitä voi laskuttaja tehdä? Ei kaupungilla saati Aamulehdellä ole muskeleita kääntää päälaelleen oikeusvaltion kivijalkoja, syyttömyysolettamaa ja todistustaakkaa. Jos tästä vakavasta rikoksesta – siis tapahtumansa tiedottamisesta – syytetty taho sanoo, ettei ole mitään levittänyt tai käskenyt levittää, päinvastaisia todisteita ei ole, eikä syyllisyys ole muuten ilmeistä, juttu kuivuu siihen paikkaan. (Jos syyllisyys on jostain syystä aivan ilmeistä, lasku ja oikeudenkäyntikulut voivat tulla maksettavaksi. KVG prima facie. IANAL.)

Muutenhan kuka tahansa voisi levittää todellisista ja kuvitelluista tapahtumista kertovia julisteita mielivaltaisten maksajatahojen kustannuksella.

Miksi muuten Aamulehti haluaa näin voimakkaasti kontrolloida kaupunkitilaa? Onko ilmainen ilmoittaminen oleellisesti pois talousvaikeuksissa rypevän (?) lehden ilmoitustuloista?

Postattu 2009-04-15 kello 22:06 – kuuluu luokkiin: kaupunki, laki ja oikeus, mediakritiikkipermalinkki
1 kommentti

Mikä vika helsinkiläisessä pyöräilysuunnittelussa?

Miksi Helsinki ei oikeastaan ole pyöräilykaupunki siitä huolimatta, että kaupungilla on iät ajat ollut tavoitteena muun muassa pyöräilyn kaksinkertaistaminen?

Asiaa havainnollistaa hyvin tämä kaupunkisuunnitteluviraston kaavoituskatsauksen 2009 kuvituksena oleva kuva (s. 7):

Havainnekuva pyöräilijästä ja lenkkipolusta

Kuvassa näkyvä kapea, mutkitteleva, ilmeisesti hiekkapäällysteinen polku on sellainen, jolle kuvan pyöräilijä ei menisi ellei eksyisi. Sillä hädin tuskin mahtuisi ohittamaan kuvan lenkkeilijää. Vastaantulijan kohtaaminen olisi tuskallista. Kyseinen polku tuskin on suorin tie minnekään.

Kuvassa olevan kaltaiset väylät sopivat vain ulkoiluun. Ongelma on juuri se, että Helsingissä ja paikoin muuallakin Suomessa pyöräily nähdään ulkoiluna ja liikuntana, ei liikenteenä. Tämä estää pyöräilyn kehittymisen kaupunkialueella varteenotettavaksi osaksi liikennettä.

Asiointi- ja työmatkapyöräilyn edistäminen olisi keskeistä. Ulkoilumuotona pyöräilyä ei juuri erikseen tarvitse tukea; lenkkeilijöille tehdyt maisemareitit – sellaiset kuin Vanhankaupunginlahdella – yleensä kelpaavat.

On kuvaavaa, että suunnittelijan kynästä pääsee juuri tällainen kuva. Viraston pyöräilysuunnitteluosaaminen näyttäisi olevan hälyttävän vähäistä. Sen kyllä huomaa.

Pointtini ei ole uusi, vaan olen sitä toistellut vuosien varrella usein eri yhteyksissä. Samassa kuorossa tiettävästi laulavat nykyisin myös muut yksittäiset pyöräilyaktiivit kuten Osmo Soininvaara sekä esimerkiksi Helsingin polkupyöräilijät ja Maan ystävien liikennekampanja. Viimeksi Martti Tulenheimo sanoi blogissaan saman asian hieman toisin sanoin.

Kevään ensimmäinen Kriittinen pyöräretki starttaa Havis Amandan patsaalta ensi tiistaina 7.4. kello 17. Tule tekemään pyöräilystä liikennettä!

Postattu 2009-04-01 kello 19:55 – kuuluu luokkiin: kaupunki, liikenne, ympäristöpermalinkki
ei kommentteja – lisää kommentti

Kivinokan tulevaisuus?

Tuoreessa Helsingin kaupungin kaavoituskatsauksessa on oppikirjaesimerkki siitä, kuinka kertoa jostakin asiasta oikeastaan sanomatta mitään.

Jos on esimerkiksi kiinnostunut Kivinokan tulevaisuudesta – siis että säilytetäänkö historiallisesti ja virkistysarvoiltaan merkittävä paikkka nykyisellään vai rakennetaanko sinne kovan rahan asuntoja – voisi kuvitella, että läpyskästä löytyisi jotain tietoa. Mutta mitä sanotaankaan otsikon "Kivinokka ja Vartiosaari" alla:

"Yleiskaava 2002:ssa selvitysalueiksi merkittyjen Kivinokan ja Vartiosaaren osayleiskaavoitusta valmistellaan vuoden 2009 aikana täydentämällä, tarkistamalla ja päivittämällä alueiden perusselvitysaineistoja. Näiden pohjalta on tarkoitus edetä alueiden osayleiskaavoitukseen."

Ei tuosta tullut hullua hurskaammaksi. Siis mihin yllä kuvattu suunnittelu tähtää? Miksei meille hallintoalamaisille kerrota tätäkään? Tai jos mitään linjauksia ei ole vielä tehty, miksei sitä sanota?

Postattu 2009-04-01 kello 19:29 – kuuluu luokkaan: kaupunkipermalinkki
ei kommentteja – lisää kommentti