Miksi Helsinki ei oikeastaan ole pyöräilykaupunki siitä huolimatta, että kaupungilla on iät ajat ollut tavoitteena muun muassa pyöräilyn kaksinkertaistaminen?

Asiaa havainnollistaa hyvin tämä kaupunkisuunnitteluviraston kaavoituskatsauksen 2009 kuvituksena oleva kuva (s. 7):

Kuvassa näkyvä kapea, mutkitteleva, ilmeisesti hiekkapäällysteinen polku on sellainen, jolle kuvan pyöräilijä ei menisi ellei eksyisi. Sillä hädin tuskin mahtuisi ohittamaan kuvan lenkkeilijää. Vastaantulijan kohtaaminen olisi tuskallista. Kyseinen polku tuskin on suorin tie minnekään.

Kuvassa olevan kaltaiset väylät sopivat vain ulkoiluun. Ongelma on juuri se, että Helsingissä ja paikoin muuallakin Suomessa pyöräily nähdään ulkoiluna ja liikuntana, ei liikenteenä. Tämä estää pyöräilyn kehittymisen kaupunkialueella varteenotettavaksi osaksi liikennettä.

Asiointi- ja työmatkapyöräilyn edistäminen olisi keskeistä. Ulkoilumuotona pyöräilyä ei juuri erikseen tarvitse tukea; lenkkeilijöille tehdyt maisemareitit – sellaiset kuin Vanhankaupunginlahdella – yleensä kelpaavat.

On kuvaavaa, että suunnittelijan kynästä pääsee juuri tällainen kuva. Viraston pyöräilysuunnitteluosaaminen näyttäisi olevan hälyttävän vähäistä. Sen kyllä huomaa.

Pointtini ei ole uusi, vaan olen sitä toistellut vuosien varrella usein eri yhteyksissä. Samassa kuorossa tiettävästi laulavat nykyisin myös muut yksittäiset pyöräilyaktiivit kuten Osmo Soininvaara sekä esimerkiksi Helsingin polkupyöräilijät ja Maan ystävien liikennekampanja. Viimeksi Martti Tulenheimo sanoi blogissaan saman asian hieman toisin sanoin.

Kevään ensimmäinen Kriittinen pyöräretki starttaa Havis Amandan patsaalta ensi tiistaina 7.4. kello 17. Tule tekemään pyöräilystä liikennettä!