Tekijänoikeus syntyy oletusarvoisesti tekijälle, työsuhteessakin. Työnantaja saa normaalin toimintansa edellyttämät käyttöoikeudet. Asiaa säätelee paitsi tekijänoikeuslaki, myös kullakin alalla vallitsevat käytännöt.

Sopimusvapaus on varsin laaja. Työ- tai muulla sopimuksella voidaan siirtää taloudelliset tekijänoikeudet laajemminkin työnantajalle. Sopimusvapauden todellinen toteutuminen edellyttää, että kummallakin osapuolella on neuvottelussa jotain vääntömomenttia. Muuten vahvempi osapuoli sanelee sopimuksen sisällön.

Jos oletusarvoisesti kaikki oikeudet siirtyvät työnantajalle, kuten hallitus kaavailee (ns. työsuhdeolettama), työntekijöillä ei ole enää mitään mistä neuvotella. Yleensä lainsäädäntö on laadittu heikomman suojaksi. Tämä tilanne halutaan nyt muuttaa tässäkin asiassa. Hallitus näyttää, kenen joukoissa seisoo.

Neuvottelutilanteen epäsuhdasta työnantajien ja -tekijöiden välillä on nyt tuore esimerkki: Sanoma News (Helsingin Sanomat) aikoo ryövätä freelance-toimittajilta likipitäen kaikki oikeudet korvauksetta. Eikä tässä markkinatilanteessa freelance-toimittajilla ole asiaan mitään nokan koputtamista, kun leipä pitäisi kuitenkin saada pöytään, ja työsuhteen tuomaa turvaa ei ole.

Yleensä oikeuksia saa kyllä, jos niistä maksaa. Käyttö- tai julkaisuoikeudet ovatkin esimerkiksi juuri toimittajan työssä keskeisintä kauppatavaraa.

Muutoksella on vaikutuksia myös haastateltavien oikeuksiin: jutun kirjoittaja/kuvaaja ei enää voi tietää, missä kaikkialla juttu julkaistaan.

Journalistiliitto odotetusti protestoi. Myös nettiadressin voi allekirjoittaa.

Hups, ja näköjään toistan itseäni.

(Disclaimer: asia voi vaikuttaa myös omaan talouteeni suoraan tai epäsuorasti. Väitän kuitenkin, että ylle kirjoitettu mielipide olisi sama joka tapauksessa.)

Takku ja Fifi kertovat Tampereen kaupungin ja Aamulehden ristiretkestä tapahtumailmoittelua vastaan. Tampereen kaupunkikuva onkin ollut esimerkiksi Helsingin vastaavaan verrattuna jopa piristävän värikäs.

Mutta onhan se ymmärrettävää, että uljaan harmaanhohtoinen sähkökaappi ja isältä pojalle kestävät ilmoitustaulut vastaavat Tampereen kaupungin miesten ja Aamulehden käsitystä viehättävästä kaupunkiestetiikasta (kursivoidut ilmaisut suoraan Aamulehdestä, jonka journalismi on suorastaan huikaisevalla tasolla kunnioitusta herättävien poliittisten kantojen lisäksi).

Kampanjan idea on nerokas: lähetetään puhdistuskuluista lasku sille taholle, joka on julisteessa mainitun tapahtuman järjestäjä. Suunnitelman toteutusta ei ilmeisesti häiritse se ongelma, jonka tällainen yksinkertainen kansalainen siinä näkee. Todistustaakka.

Jos nimittäin laskun saanut tapahtumanjärjestäjä kiistää laskun perusteen, mitä voi laskuttaja tehdä? Ei kaupungilla saati Aamulehdellä ole muskeleita kääntää päälaelleen oikeusvaltion kivijalkoja, syyttömyysolettamaa ja todistustaakkaa. Jos tästä vakavasta rikoksesta – siis tapahtumansa tiedottamisesta – syytetty taho sanoo, ettei ole mitään levittänyt tai käskenyt levittää, päinvastaisia todisteita ei ole, eikä syyllisyys ole muuten ilmeistä, juttu kuivuu siihen paikkaan. (Jos syyllisyys on jostain syystä aivan ilmeistä, lasku ja oikeudenkäyntikulut voivat tulla maksettavaksi. KVG prima facie. IANAL.)

Muutenhan kuka tahansa voisi levittää todellisista ja kuvitelluista tapahtumista kertovia julisteita mielivaltaisten maksajatahojen kustannuksella.

Miksi muuten Aamulehti haluaa näin voimakkaasti kontrolloida kaupunkitilaa? Onko ilmainen ilmoittaminen oleellisesti pois talousvaikeuksissa rypevän (?) lehden ilmoitustuloista?