Tänään puistokävelyllä (lapsi selässä kantoliinassa) koettua: mummeli paheksuen tai kauhistellen kyselemään, ei kai se pikkuinen ole paljain päin. Ulkona paistaa aurinko ja on 15 astetta lämmintä.

Ei ole, kiitos kysymästä, hänellä vain on ihonvärinen kypärämyssy. Osaan kyllä hoitaa lastani itsekin, kiitos vain, vaikka se ei ehkä sinulle näykään sukupuolestani.

Joutuvatko äidit samanlaisen opastuksen uhreiksi?

Minun on hyvin vaikea käsittää ja sietää sitä kasvatustapaa, jossa lasta kielletään koko ajan tekemästä mitä tahansa kivaa. Jotkut ovat varmaan ymmärtäneet rajojen asettamisen vähän kirjaimellisesti.

Lapsia toki pitää kieltää tekemästä vaarallisia asioita. Mutta joku raja siinäkin – usein olisi tarkoituksenmukaisempaa estää lasta loukkaamasta itseään tai muita, tai pikemminkin, tehdä se mahdottomaksi. Riippuen toki lapsen iästä ja kehitysasteesta.

Paikoissa, joissa on lapsia hoitajineen – kuten yleisissä leikkipuistoissa – näkee kaikenlaista.

Yksi lapsi ei saanut liki koko vartalon peittävä kumiasu päällään leikkiä kauniina kevätpäivänä solisevilla puroilla, koska lahkeessa oli pieni reikä. Hän ei myöskään saanut kävellä parikymmentä senttiä korkean tolpparivin päällä, koska sehän oli ilmiselvästi vaarallista. Ilman muuta häntä kiellettiin useaan otteeseen ottamasta toisen lapsen leluja – varmuuden vuoksi, vaikka kyseessä olivat kaupungin lelut, eikä kukaan toinen leikkinyt juuri niillä vaan viereisillä leluilla.

Viimeiseen kieltotyyppiin olen törmännyt aiemminkin, ja tuntuu, että useimmiten sen kuulee ilmaistavan nimenomaan tytölle muodossa "et saa ottaa pojan lelua", minkä voi helposti ymmärtää niin, että sinä et saa leikkiä tuolla, koska olet tyttö. Voi tietysti olla sattumaakin tai omaa herkkäkorvaisuuttani, mutta näin ainakin tänään.