mun viimeisin sana

Navigointi

Uudemmat kirjoitukset

Vanhemmat kirjoitukset

Viimeksi kommentoidut

Luokat

Arkisto

Lasten turha kieltely

Minun on hyvin vaikea käsittää ja sietää sitä kasvatustapaa, jossa lasta kielletään koko ajan tekemästä mitä tahansa kivaa. Jotkut ovat varmaan ymmärtäneet rajojen asettamisen vähän kirjaimellisesti.

Lapsia toki pitää kieltää tekemästä vaarallisia asioita. Mutta joku raja siinäkin – usein olisi tarkoituksenmukaisempaa estää lasta loukkaamasta itseään tai muita, tai pikemminkin, tehdä se mahdottomaksi. Riippuen toki lapsen iästä ja kehitysasteesta.

Paikoissa, joissa on lapsia hoitajineen – kuten yleisissä leikkipuistoissa – näkee kaikenlaista.

Yksi lapsi ei saanut liki koko vartalon peittävä kumiasu päällään leikkiä kauniina kevätpäivänä solisevilla puroilla, koska lahkeessa oli pieni reikä. Hän ei myöskään saanut kävellä parikymmentä senttiä korkean tolpparivin päällä, koska sehän oli ilmiselvästi vaarallista. Ilman muuta häntä kiellettiin useaan otteeseen ottamasta toisen lapsen leluja – varmuuden vuoksi, vaikka kyseessä olivat kaupungin lelut, eikä kukaan toinen leikkinyt juuri niillä vaan viereisillä leluilla.

Viimeiseen kieltotyyppiin olen törmännyt aiemminkin, ja tuntuu, että useimmiten sen kuulee ilmaistavan nimenomaan tytölle muodossa "et saa ottaa pojan lelua", minkä voi helposti ymmärtää niin, että sinä et saa leikkiä tuolla, koska olet tyttö. Voi tietysti olla sattumaakin tai omaa herkkäkorvaisuuttani, mutta näin ainakin tänään.

Postattu 2009-04-03 kello 21:09 – kuuluu luokkiin: tasa-arvo, lapsiasiapermalinkki

Kommentit

Otso kirjoitti:

Moni tuntuu tosiaan noudattavan periaatetta "vanhemman tehtävä on asettaa lapselle rajat" merkityksessä jossa ne rajat ovat itseisarvo ja se mitä kielletään on oikeastaan samantekevää.

Tämähän on tietysti aivan älytöntä. Eiköhän asioita joiden kieltämiselle on ihan hyvät syyt löydy aivan tarpeeksi ettei tarvitse kieltämään ruveta kieltämisen vuoksi. Ja bonuksena lapsi saattaisi oppia että kiellot ja käskyt on tapana perustella, mikä tuskin haittaa tulevaa elämää.
2009-04-07 kello 14:35

Otso kirjoitti:

ps. tämä lomakkeesi hukkaa nimi- ja osoitekentät jos numerosarjan kanssa sattuu typo.
2009-04-07 kello 14:35

jukka kirjoitti:

Otso, kuinka usein sä typotat viisi numeroa? Pääasia, että teksti säilyy. No joo, voisihan tuon joskus korjata, mutta mä luulen, että menen mieluummin vaikka tekemään lapselle iltapuuroa.

PS.
Ai, sulla on blogi, kivaa. Pannaan seurantaan 296 muun joukkoon.
2009-04-07 kello 19:24

Otso kirjoitti:

Capthat muuten typotan yllätävän usein. Tai sitten niissä on joku timeout kun melkein aina ekasta tulee herjaa.

Viiden numeron typotuksessa oon onnistunu vasta 1/2 kertaa. uutta kokeilua siis...
2009-04-10 kello 20:32

Janne kirjoitti:

Pitääpä linkata tännekin se, mitä Panulla on ollut sanottavana aiheesta: http://www.sange.fi/~atehwa/cgi-bin/piki.cgi/lasten kasvattamisesta
2009-04-14 kello 13:05

Janne kirjoitti:

Argh. Tietenkään url-regex ei tunnista välilyönnin sisältäviä urleja. Siis: http://www.sange.fi/~atehwa/cgi-bin/piki.cgi/lasten%20kasvattamisesta
2009-04-14 kello 13:07

Lisää kommentti

:

:
:
:
Viisi numeroa