mun viimeisin sana
Luokka: ympäristö
Kuvaus: Ympäristöpolitiikkaa, -filosofiaa, -aktivismia jne.

Biojätepussin taitteluohjeet

Kohdat 1-2: taita arkit yläreunasta n. 10 cm
Kohta 4: taita kolmeen osaan
Kohta 5: päällimmäinen taitos taskuun
Kohta 6: pää taskuun
Kohta 7: valmis pussi

Valmiit biojätepussit ovat yksi turhimmista asioista maan päällä, koska on järjetöntä ostaa uutta materiaa kaupasta vain, jotta sen voisi heittää pois.

Ne on sitä paitsi helppo korvata sanomalehdestä taitellulla pussilla. Kaikkien käsillä on sanomalehtipaperia, jos ei muuten niin lähimmässä lehtiroskiksessa.

Tähän ohjeeseen tarvitaan isokokoinen sanomalehti, kuten Hesari. Lehteä tarvitaan kolme aukeamaa yhtä pussia varten. Vähempi on liian vähän, enempi on tukevampi, muttei välttämättä tarpeen.

1. Ota sanomalehtiarkit päällekkäin eteesi.
2. Taita pitkältä sivulta n. 10 cm itseesi päin.
3. Käännä koko hoito niin että em. taitos tulee lattiaa vasten.
4. Taita aukeaman reunat keskelle päin niin, että aukeama taittuu kolmeen osaan.
5. Päällimmäinen taitos tulee ensin taitetun reunan sisään "taskuun".
6. Taita aukinainen, taittamaton pää samaan taskuun niin että tämänhetkinen pitkä lyhenee puoleen.
7. Pussi on valmis ja se avataan taitetun reunan puolelta. Sen voi avata roskapöntön muotoon valmiiksi.

(Ohje on "alun perin" jostain lehdestä, mutta lähde ei nyt ole saatavilla, sori. Kuvat omiani.)

Postattu 2009-03-31 kello 15:20 – kuuluu luokkiin: kulutus, ympäristöpermalinkki
3 kommenttia

Eläinten oikeudet

On se hyvä, että HK:n teurastamon johtaja kertoo (HS 18.3.2009) meille tietämättömille, mitä ne eläinten oikeudet ovat:

"Ei näin saa tapahtua koskaan [että sikoja kaltattaisiin elävältä]. Se rikkoo eläinten oikeuksia. Niillä on oikeus tulla teurastetuksi oikealla tavalla."

Samassa yhteydessä toinen saman konsernin edustaja toivoo hurskaasti, että "tehokkuuden ei koskaan pidä tarkoittaa heikentynyttä eläinten hoitoa".

Tehoeläintuotannon tehokkuuden ydin on nimenomaan heikentynyt eläinten hoito (samalla kun ruokitaan romanttisia kuvitelmia kukkaa niityllä pureskelevasta lehmästä). Kyllä sen pitäisi olla päivänselvää kaikille riippumatta teurastajien sumutuksesta.

Epäselvää on vain se, miksi niin moni haluaa vapaaehtoisesti tukea sitä kaikkea.

Postattu 2009-03-18 kello 09:24 – kuuluu luokkiin: ympäristö, kulutuspermalinkki
1 kommentti

Syö lihaa, se on hyväksi hampaille!

"Typeryyden vallitessa ideologiakin näyttää ei-ideologialta", sanoi Antti Nylén esseessään (tai jotain sen suuntaista). Puhe taisi olla lihansyöjyyden hegemonisesta valta-asemasta.

Kun sitten tämä ei-ideologiana pidetty oppirakennelma lävähtää leikkipuiston ruokailutilassa vasten kasvoja propagandistisessa muodossaan, se hätkäyttää.

"Makkara, makkara! Ihanaa, kun sinä syöt sitä makkaraa niin hyvin!" Tätä makkara-toistoa saattoi vielä kuunnella sadatellen vain hiljaa mielessään, kunnes sana makkara toistuu noin kolmannentoista kerran suunnilleen seuraavassa virkkeessä:

"Kuule, kyllä jokainen lapsi tykkää makkarasta ja syö sitä, voisit sinäkin vielä sitä syödä!"

Siihen oli pakko puuttua. "Ei syö."

"Tai lihapullaa, tai..."

"Ei syö, eikä tarvitse syödä muitakaan raatoja."

"No, meidän lapsi syö."

Syököön, mutta ei tarvitse tulla meille julistamaan. Ei kukaan pidä siitäkään, jos Jehovan todistajat tulevat häiritsemään kesken arki- tai pyhäaskareiden.

"Jos ihmiset syövät lihaa, pysyy hampaatkin paremmassa kunnossa. Katsos, ihminen on kehittynyt lihansyöjäksi."

Vastaansanomaton argumentti, varsinkin makkaranpurijalta. Voin jo nähdä silmissäni mainostekstin lauantaimakkarapaketissa: "Hammaslääkäriliitto suosittaa!"

* * *

Joku toinen vanhempi oli huolissaan siitä, voiko lapsen puolesta tehdä noin vain sellaisen valinnan kuin kasvissyönti. Ikään kuin lihansyönti ei olisi valinta, tai ikään kuin lasten puolesta ei valittaisi muitakin asioita (alkaen hammasharjan väristä, mukaan lukien uskomukset, sukupuoliroolit, tapakulttuuri, ihanteet; se, toteuttaako lapsi näitä myöhemmin omassa elämässään, on tietysti eri asia).

Ja vielä lähes samaan hengenvetoon puolustetaan valinnanvapautta. Onko normiin sopeutuminen valinnanvapauden käyttämistä?

Ensin lapsen puolesta päätetään ihan kaikki asiat, sen jälkeen häntä ohjataan omalla esimerkillä, käskyillä, kehuilla ja hienovaraisemmilla signaaleilla. Yritän sanoa, että se, miltä maailma lapsesta näyttää, on useissa asioissa kiinni vanhempien valinnoista – tietoisista eli ei.

Postattu 2009-03-12 kello 14:31 – kuuluu luokkiin: lapsiasia, ympäristöpermalinkki
7 kommenttia

Saudi-Arabian öljyhuippu oli jo 2005

Kannattaisi vilkaista, mitä filosofian tohtori Tere Vadénilla on tänään sanottavanaan.

Että Saudi-Arabian öljyntuotannon huippu olisi jo ohitettu. Että mitä se voi sitten tarkoittaa nykyisin tuntemamme talousjärjestelmän kannalta.

Toinen korollaari on, että tämä lama ei ole syklinen kasvun notkahdus, josta palataan "normaaliin" kasvun kierteeseen. Tämä lama on loppulama. Fossiilisiin polttoaineisiin perustunut kasvukapitalismi päättyy. Jos kapitalismi tarkoittaa kasvupakkoa, koko kapitalismi päättyy. Jonkinlaisia lyhyitä ja paikallisia nousukausia voi tietysti tulla, mutta maailmantalouden yleissuunta seuraavilla vuosikymmenillä on laskeva. Koko ajan, joka vuosi.

Ihan selväähän on, että öljyn yltiöpäisen polttamisen on pakko jossain vaiheessa hidastua. Valitettavasti se ei tapahdu ilmaston kannalta riittävän nopeasti.

Postattu 2009-03-04 kello 17:25 – kuuluu luokkiin: talous, ympäristöpermalinkki
1 kommentti