"Typeryyden vallitessa ideologiakin näyttää ei-ideologialta", sanoi Antti Nylén esseessään (tai jotain sen suuntaista). Puhe taisi olla lihansyöjyyden hegemonisesta valta-asemasta.

Kun sitten tämä ei-ideologiana pidetty oppirakennelma lävähtää leikkipuiston ruokailutilassa vasten kasvoja propagandistisessa muodossaan, se hätkäyttää.

"Makkara, makkara! Ihanaa, kun sinä syöt sitä makkaraa niin hyvin!" Tätä makkara-toistoa saattoi vielä kuunnella sadatellen vain hiljaa mielessään, kunnes sana makkara toistuu noin kolmannentoista kerran suunnilleen seuraavassa virkkeessä:

"Kuule, kyllä jokainen lapsi tykkää makkarasta ja syö sitä, voisit sinäkin vielä sitä syödä!"

Siihen oli pakko puuttua. "Ei syö."

"Tai lihapullaa, tai..."

"Ei syö, eikä tarvitse syödä muitakaan raatoja."

"No, meidän lapsi syö."

Syököön, mutta ei tarvitse tulla meille julistamaan. Ei kukaan pidä siitäkään, jos Jehovan todistajat tulevat häiritsemään kesken arki- tai pyhäaskareiden.

"Jos ihmiset syövät lihaa, pysyy hampaatkin paremmassa kunnossa. Katsos, ihminen on kehittynyt lihansyöjäksi."

Vastaansanomaton argumentti, varsinkin makkaranpurijalta. Voin jo nähdä silmissäni mainostekstin lauantaimakkarapaketissa: "Hammaslääkäriliitto suosittaa!"

* * *

Joku toinen vanhempi oli huolissaan siitä, voiko lapsen puolesta tehdä noin vain sellaisen valinnan kuin kasvissyönti. Ikään kuin lihansyönti ei olisi valinta, tai ikään kuin lasten puolesta ei valittaisi muitakin asioita (alkaen hammasharjan väristä, mukaan lukien uskomukset, sukupuoliroolit, tapakulttuuri, ihanteet; se, toteuttaako lapsi näitä myöhemmin omassa elämässään, on tietysti eri asia).

Ja vielä lähes samaan hengenvetoon puolustetaan valinnanvapautta. Onko normiin sopeutuminen valinnanvapauden käyttämistä?

Ensin lapsen puolesta päätetään ihan kaikki asiat, sen jälkeen häntä ohjataan omalla esimerkillä, käskyillä, kehuilla ja hienovaraisemmilla signaaleilla. Yritän sanoa, että se, miltä maailma lapsesta näyttää, on useissa asioissa kiinni vanhempien valinnoista – tietoisista eli ei.