mun viimeisin sana
Luokka: ympäristö
Kuvaus: Ympäristöpolitiikkaa, -filosofiaa, -aktivismia jne.

Mitä vikaa jätteenpoltossa

Viime aikoina on puhuttu jätteenpoltosta ja energiajätteen keräyksestä. Pääkaupunkiseudulle on nousemassa jätevoimala. Miksi kukaan ei kerro, että suunnitelmassa on jotain perustavanlaatuisesti vialla? Listaan muutaman ongelman.

  • Kaikkein energiapitoisinta jätettä lienee muovi. Jätevoimala haluaa siis syödä paljon muovia. Muovi olisi kuitenkin järkevintä kierrättää, uusiokäyttää, koska se on valmistettu uusiutumattomista luonnonvaroista (ja valmistaminen on sitonut paljon energiaa). Myös paperi, pahvi ja vastaavat on parempi kierrättää.
  • Jätevoimala tarvitsee enemmän polttoainetta kuin mitä ihmiset tuottavat jätettä. Polttaminen ei siis kannusta vähentämään jätteen syntyä ja kierrättämään vaan päinvastoin. Sekä yhteiskunnalliset että yksilötason panostukset jätteen synnyn ehkäisyyn ja kierrätykseen vaarantuvat. Jätettä täytynee tuoda muualtakin.
  • Jopa kaatopaikalle läjitettävä muovi on joidenkin mielestä pienempi (=paikallinen) ympäristöongelma kuin kasvihuonekaasuiksi ilmakehään poltettava. Kaatopaikalta vapautuva metaani on nykysäännösten mukaan otettava talteen.
  • Kesäaikaan jätevoimalan tuottama lämpö menee harakoille eli osin uusiutumatonta energiaa menee hukkaan.
  • Mahdolliset terveys- ja hajuhaitat lienevät ilmeisiä. Muovinpoltosta voi myös vapautua erilaisia kemikaaleja.

Muun muassa näistä syistä jotkut eivät halua panna jätteitään energiajakeeksi, vaikka keräyspönttö olisikin jätekatoksessa.

Lisätietoja vaikkapa SLL:n sivulta.

Postattu 2008-12-21 kello 10:10 – kuuluu luokkaan: ympäristöpermalinkki
6 kommenttia

Ydinvoiman kannatus

Ydinvoiman kannatus on edelleen suurta. Viime viikolla eduskunnassa käydyissä budjettikeskusteluissa yksikään kansanedustaja ei maininnut sanallakaan vastustavansa ydinvoimaa.

Tosin asia ei ollut käsittelyssä.

Eilen ei järjestetty myöskään yhtään mielenosoitusta ydinvoimaa vastaan. Lähes kaikki kansalaiset siis kannattavat kahdeksannenkin voimalan rakentamista.

Myöskään ympäristö- ja muut kansalaisjärjestöt eivät vastusta enää ydinvoimaa – lukuunottamatta niitä harvoja järjestöjä, jotka ovat kiinnostuneita ympäristöstä, tulevaisuudesta, taloudesta, osaavat laskea tai ovat muuten vain asioista perillä.

Vielä jotkut kuitenkin yhä luulevat, ettei ole järkevää rakentaa uutta ydinvoimaa hiilivoiman rinnalle, tuottamaan sähköä vientiin. Asia kuitenkin korjaantunee ajan kanssa, luonnollisen laskeuman myötä.

Postattu 2008-12-21 kello 09:12 – kuuluu luokkiin: yhteiskunta, ympäristöpermalinkki
7 kommenttia

Pummit

Mitä ovat ne yhteiskunnan syöpäläiset, jotka pitävät meteliä, haisevat, pilaavat ilman, varastavat toisilta oikeuden tilaan ja turvalliseen ympäristöön ja maksattavat tästä koituvat kustannukset muilla?

Aivan oikein, yksityisautoilijat.

Viime aikoina on jonkin verran puhuttu siitä, kuinka autoilija sosialisoi kulunsa muiden maksettavaksi kuntien ja taloyhtiöiden kautta – esimerkiksi kadunvarressa tai taloyhtiön pihamaalla ilmaiseksi autoaan säilyttävä panee muut maksamaan Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksen mukaan 185 euroa vuodessa (Helsingissä).

Nyt VVO haluaa rakentaa vuokrataloja ilman autopaikkoja, koska paikan rakentamisen hinta on 35000 euroa, ja se näkyy 50–100 euroa suurempana kuukausivuokrana (Soininvaaran mukaan). Miksi autottomien pitäisikään sponsoroida auton käyttöä? Kyseessä ei ole mikään ihmisoikeus.

Loskakelit näyttävät muuttavan autoilijoiden käytöstä. Meilläpäin vaalea maanpinta tarkoittaa entistä selvemmin sitä, että pysäköidä voi minne vain – suojatien eteen ja päälle päiväkodin edessä, nurmikolle, maastoon. Kun paikkoja on niukalti, pysäköidään laittomasti, koska muiden turvallisuudesta ja viihtyisyydestä ei tarvitse välittää. Tärkeintä on saada oma auto lähelle.

Kun katupysäköinti on ilmaista tai korkeintaan muutaman euron kuussa ja (muiden maksamaa) säilytystilaa lähes rajattomasti, auton tulee liian helposti hankkineeksi, vaikka sen tarve olisi vain näennäinen. Ja kun sen hankintakustannukset on tullut maksaneeksi, on kynnys siirtyä järkevämpiin kulkuneuvoihin liian korkea. Käyttökustannukset ovat siis liian matalat.

Nyt ne pummit kuriin!

Pysäköinninvalvonta on todella tehotonta, mutta valvontapyyntöjä voi onneksi jaksaessaan tehdä. Tilasinkin äsken pysäköinninvalvonnan paikalle (Helsingissä (09) 310 39 000), ja taas yli kymmenen autoilijaa maksoi kerrankin oikeudenmukaisen hinnan pysäköinnistään. Tai oikeudenmukaisen, jos ei verrata hintaa joukkoliikenteen tarkastusmaksuun ja jos ei lasketa sitä, että ne autot olivat laittomasti pysäköityjä.

 

PS.
Tämän kirjoituksen näkökulma on Helsingin kantakaupungissa, ja kirjoitus kohdistuu nimenomaan kaupunkialueautoiluun. Hajanaisemman yhdyskuntarakenteen ja heikomman joukkoliikenteen alueella ongelmat ovat toisentyyppisiä.

Postattu 2008-12-09 kello 14:29 – kuuluu luokkiin: kaupunki, liikenne, ympäristöpermalinkki
ei kommentteja – lisää kommentti