Lienee paikallaan sanoa pari sanaa eräistä vapauksista, kun niihin liittyy niin paljon väärinkäsityksiä.

Tänään Hesarin mielipidesivulla joku oli harmistunut puhelin- ja ovimarkkinoinnista, ja rinnastipa hän samaan sarjaan (muutenkin kummallisessa kirjoituksessaan) myös taivaspaikkakauppiaat:

Ajan heidät matkoihinsa, koska Suomessa on uskonnonvapaus, johon ei kuulu tyrkuttäminen, varsinkaan toisten kotinurkissa.

Kuuluupas. Uskonnonvapauteen nimenomaan kuuluu oikeus uskoa mihin lystää ja myös kertoa, jopa julistaa sitä muille. Jälkimmäinen kuuluu myös sananvapauden piiriin. Kirjoittajaa ei kuitenkaan pakotettu uskomaan mihinkään, ja se riittääkin uskonnonvapauden näkökulmasta.

Kotinurkkia toki suojaa kotirauha, mutta kyllä ovikelloa saa pimputtaa.

Suomessa sananvapauden ytimessä on erityisesti juuri uskonnollinen ja poliittinen viestintä; kaupallista säädellään hieman eri tavoin. Käytännössä tämä tarkoittaa juurikin sitä, että Jehovan todistajat saavat tulla ovelle, vaikka ovessa lukisi "ei käännytystä".

Samoin poliittiset pamfletit (ja myös vaalimainokset!) saa tiputtaa postilaatikosta, vaikka siinä lukisi "ei mainoksia". Eri asia tietysti on, kuinka järkevää se on viestin perillemenon kannalta. (Meille tuli tänään STP:n Kansan ääni. Hieno lehti! Tai no, ainakin eräällä tapaa mielenkiintoinen...)

Mutta kaupallista mainospropagandaa voi suitsia monin tavoin. Mielipidekirjoituksen kirjoittajaakin varmaan auttaisi kaikenlaisten kieltojen tekeminen:

• ASML:n kieltorekisteri (Robinson-rekisteri) posti- ja puhelinmarkkinointia varten; postista saa postikortin, jolla voi ilmoittautua
• tuotetta tilatessa tai ostaessa pitää voida kieltää tietojen käyttö ja luovutus
• henkilötietojen luovutuskielto Väestörekisterikeskukseen
• ei mainoksia -kyltti oveen.

Robinson-rekisterissä tosin on eräitä pieniä ongelmia, joista olen kirjoittanut aiemmin.

Pizzafirmoja oven mainoskieltokyltti ei muuten ollenkaan estele. Jonkun pitäisi kertoa niille, että sen ohittaminen on kuluttajansuojalain vastaista markkinointia.

Mahdollisuus kerätä rahaa yleisöltä toimintansa rahoittamiseksi on kansalaisjärjestöille yksi toiminnan elinehdoista. Sitä ei pidä tehdä liian hankalaksi. (Sama muuten koskee yhdistysrekisteröintiä – yhdistysten rekisteröinti ja sen vaatima byrokratia on aivan liian kankeaa ja jo sellaisenaan estää kansalaistoimintaa.)

Rahankeräyslaissa määrätään, että jos joku toimeenpanee rahankeräyksen eli kerää rahaa vastikkeettomasti yleisöön vetoamalla, siihen tarvitaan lääninhallituksen lupa. Effi oli www-sivuillaan ilmoittanut, että se voi sääntöjensä mukaan – kuten sadat tai tuhannet muutkin PRH:n sääntöpohjan kopioineet yhdistykset – ottaa vastaan lahjoituksia.Tuossa on tilinumero, pyytäkää viitenumero sähköpostitse.

Nyt sitten joku, mitä ilmeisimmin Effin poliittinen vastustaja, oli tehnyt poliisille nimettömän ilmoituksen, että tuolla on "laiton rahankeräys". Poliisin oli pakko tutkia, syyttäjän syyttää ja käräjäoikeuden vapauttaa. Syyttäjä oli tyytymätön ja homma kiersi hovioikeuden kautta, joka totesi eilen, että käräjäoikeus oli aivan oikeassa. Ei rikosta. Ei vedottu yleisöön ja rahoille oli vastinetta.

Effi ei ole ainoa yhdistys, josta vastaava kiusantekoilmoitus on tehty, mutta Effin etu oli se, että sen piiristä löytyy paljon lakiasiantuntemusta ja riittävät jäsenmaksutulot oikeuden käymiseen. Kaikki yhdistykset eivät ole näin onnekkaita. Siltikin oikeudenkäynti sitoi järjestön tärkeimpiä resursseja – vapaaehtoistyövoimaa – yli kolmen vuoden ajan niin, että joitakin yhdistyksen tavoitteille tärkeämpiä asioita saattoi jäädä hoitamatta. Tämä varmaankin oli ilmiantajan tavoite.

Rahankeräysluvan vaatimuksen peruste on se, että on helpompi kontrolloida, että rahat menevät sinne, minne pitääkin. Tarkoitus on siis estää syöpäyhdistysten tai veteraanien nimissä tehtyjä miljoonahuijauksia. Tavoite on hyvä, mutta tällainen keino on ylimitoitettu eikä näköjään sellaisenaan myöskään estä kyseisiä huijauksia.

Kiusantekomahdollisuuden ja turhan byrokratian vähentämiseksi rahankeräykseltä voisi kokonaan poistaa luvanvaraisuuden. Kusetuksesta tietenkin pitäisi rangaista, ja helpostihan sellaisessa petoksen tunnusmerkit täyttyisivätkin. Joissain muissa maissa (Ruotsissa?) on juuri näin: rahaa saa kerätä, mutta huijata ei. Miksi tämä ei toimisi täälläkin?

Volvo uhkailee Voimaa asianajotoimistonsa välityksellä oikeustoimilla erään vastamainoksen (PDF) vuoksi. Asiasta on ollut monessa blogissa (mm. Voiman Fifi-verkkoliitteen ja Effin) ja tiedotusvälineessä, joten en kertaa tapahtumia enempää.

Tyydyn vaatimattomalla diletantin arvovallallani toteamaan, että onpahan heppoisin perustein kirjoitettu cease & desist -kirje (kirjeen kopio löytyy Fifin jutusta). Jos uhkaillaan oikeustoimilla, kannattaisi uhkailu edes perustaa johonkin soveltuviin pykäliin.

Vastamainosta väitetään noin vain lainvastaiseksi vedoten lakiin sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa. Tässä siis julkaisutoiminta katsotaan Volvon kanssa kilpailevaksi elinkeinotoiminnaksi ja journalismi markkinoinniksi. Asiaa syvemmältä penkomatta voidaan suoraan todeta, että esitetyt lakiperusteet eivät lainkaan sovellu tarkoitukseen. Muuten vaikkapa elokuvayhtiö voisi haastaa oikeuteen Hesarin, joka julkaisee kriittisen arvostelun.

Lisäksi vedotaan tavaramerkkilakiin, jonka mukaan muka toisen tavaramerkkiä ei saisi elinkeinotoiminnassa käyttää tavalla, joka on haitaksi tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle. Tässä taas unohdetaan koko tavaramerkin tarkoitus sen lisäksi, että väite on väärä. Tavaramerkkisuoja on tarkoitettu epäreilua kilpailua vastaan – siis sitä, että Voiman konepaja alkaisi myydä omaa, todellista Volve-menopeliään – eikä tavaramerkkisuojasta ole mitään iloa parodialta tai vastamainokselta suojautumiseen.

Viime aikoina on ollut puhetta netin itsesääntelystä. Asianajajillakin on itsesääntelyohjeet, tai oikeammin hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet. Niissä muun muassa kielletään asiattomilla ilmoituksilla uhkaaminen.

Edit 12.12. Minuahan ei ole mikään pakko uskoa, mutta näköjään Kemppinen sanoi saman.