Lienee paikallaan sanoa pari sanaa eräistä vapauksista, kun niihin liittyy niin paljon väärinkäsityksiä.

Tänään Hesarin mielipidesivulla joku oli harmistunut puhelin- ja ovimarkkinoinnista, ja rinnastipa hän samaan sarjaan (muutenkin kummallisessa kirjoituksessaan) myös taivaspaikkakauppiaat:

Ajan heidät matkoihinsa, koska Suomessa on uskonnonvapaus, johon ei kuulu tyrkuttäminen, varsinkaan toisten kotinurkissa.

Kuuluupas. Uskonnonvapauteen nimenomaan kuuluu oikeus uskoa mihin lystää ja myös kertoa, jopa julistaa sitä muille. Jälkimmäinen kuuluu myös sananvapauden piiriin. Kirjoittajaa ei kuitenkaan pakotettu uskomaan mihinkään, ja se riittääkin uskonnonvapauden näkökulmasta.

Kotinurkkia toki suojaa kotirauha, mutta kyllä ovikelloa saa pimputtaa.

Suomessa sananvapauden ytimessä on erityisesti juuri uskonnollinen ja poliittinen viestintä; kaupallista säädellään hieman eri tavoin. Käytännössä tämä tarkoittaa juurikin sitä, että Jehovan todistajat saavat tulla ovelle, vaikka ovessa lukisi "ei käännytystä".

Samoin poliittiset pamfletit (ja myös vaalimainokset!) saa tiputtaa postilaatikosta, vaikka siinä lukisi "ei mainoksia". Eri asia tietysti on, kuinka järkevää se on viestin perillemenon kannalta. (Meille tuli tänään STP:n Kansan ääni. Hieno lehti! Tai no, ainakin eräällä tapaa mielenkiintoinen...)

Mutta kaupallista mainospropagandaa voi suitsia monin tavoin. Mielipidekirjoituksen kirjoittajaakin varmaan auttaisi kaikenlaisten kieltojen tekeminen:

• ASML:n kieltorekisteri (Robinson-rekisteri) posti- ja puhelinmarkkinointia varten; postista saa postikortin, jolla voi ilmoittautua
• tuotetta tilatessa tai ostaessa pitää voida kieltää tietojen käyttö ja luovutus
• henkilötietojen luovutuskielto Väestörekisterikeskukseen
• ei mainoksia -kyltti oveen.

Robinson-rekisterissä tosin on eräitä pieniä ongelmia, joista olen kirjoittanut aiemmin.

Pizzafirmoja oven mainoskieltokyltti ei muuten ollenkaan estele. Jonkun pitäisi kertoa niille, että sen ohittaminen on kuluttajansuojalain vastaista markkinointia.