mun viimeisin sana
Luokka: lapsiasia
Kuvaus: Asiaa lisääntymisestä, kasvatuksesta ja yhteiskunnan suhteesta edellämainittuihin

Äidinvaisto

Äidinvaisto on sosiaalinen konstruktio tai myytti (kuten isänvaisto, joskaan sellaista vakiintunutta käsitettä ei taida olemassa?).

Sen sijaan vanhemmuuteen liittyen kehittyy kyllä kaikenlaisia jänniä taitoja kuten intuitio ja herkkyys aistia lapsen mielentiloja ja tarpeita sekä esimerkiksi ilmiömäinen kyky löytää lapsen sohvan alle piilottamia esineitä. Nämä eivät tietenkään ole mitenkään sidottuja sukupuoleen tai biologiseen siteeseen vaan lapsen kanssa ajan viettämiseen.

Päinvastaisiakin näkemyksiä on. Kirjassaan Pehmeä matka höyhensaarille (jossa on kelpo vinkkejä kunnollisten yöunien nukkumiseksi) Elizabeth Pantley esittää esimerkiksi seuraavanlaisen näkemyksen:


Ei ole koskaan hyvä idea antaa muun kuin äidin nukkua pienen vauvan vieressä; vain heillä on tietty "äidinvaisto", joka estää heitä unissaan kierähtämästä vauvan päälle.

Yhtä lailla puppua on väite siitä, että vain äiti osaa herätä yöllä lapsen tarpeisiin. On toki erilaisia unenlahjoja ja erilaisia nukkujia, mutta aika paljon omaan heräämisherkkyyteensä voi myös halutessaan vaikuttaa: tietoisuus siitä, että on vastuussa (esimerkiksi) lapsen nostamisesta rinnalle, voi riittää.

Postattu 2008-11-30 kello 20:03 – kuuluu luokkiin: tasa-arvo, lapsiasiapermalinkki
5 kommenttia