Raskaus ja imetys vaikuttavat naisen elimistön toimintaan (ne pahat ja vaiettavat hormonit). Äidinvaistossa ei taatusti ole kyse mistään yliluonnollisesta, mutta muutokset naisen elimistössä varmaankin vaikuttavat syntyvään tunnesiteeseen ja elimistön vireystilaan. Sitä se "äidinvaisto" lienee, vai onko sinulla oikein jotain tutkimustuloksia esittää, miksei vaistoissa tietenkään ole sukupuolten välillä eroa?

Vaikka on se tunneside tyttöämme kohtaan kyllä näin miehenäkin kymmenen kuukauden isyyden perusteella ihmeellisen vahva.

Niin, tietenkin hormonit valmistavat synnyttäjää ja imettäjää tehtäviinsä ja vanhemmuuteen.

Mutta tosiaan mitään yliluonnollista, mystifioitua "äidinvaistoa" ne eivät mielestäni selitä, kun poissuljetaan lapsen kanssa ajan viettämisen vaikutus.

Mutta jotta asiasta voisi väitellä, pitäisi tietysti määritellä, mitä tällä vaistolla tarkoitetaan.

Väitän kuitenkin sinnikkäästi, ettei ole mitään ylikäymättömiä (biologisia) perusteluja sille, että äiti olisi jotenkin ykkösvanhempi (kun imetystä ja synnytystä ei lasketa). Kyse on konventiosta, kulttuurisista traditioista, jotka on muutettavissa.

Nämä konventiot on vain niin pirun vahvoja ja niitä ahkerasti uusinnetaan arkielämän lisäksi esimerkiksi vanhemmuutta koskevien, tieteellisten tutkimusten koeasetelmissa: tutkitaan ja vertaillaan lähinnä (vain) äitien ja lastensa suhdetta, silloinkin kun siihen ei ole erityistä syytä.

Hei!
Biologia on tuo yksi puoli, jota ei voi millään selittää pois: siis synnyttäminen ja imettäminen.
Mutta siitä eteenpäin olen samaa mieltä Jukan kanssa, että kiintymyssuhde lapsen ja vanhemman välille voi kehittyä yhtä vahvaksi sen vanhemman kanssa, joka antaa yksinkertaisesti enemmän aikaa lapselle ja on kiinnostunut monipuolisesti lapsen kanssa kommunikoinnista eri tasoilla: katse, ilmeet, eleet, ääni, liike, laaja-alainen vuorovaikutus lapsen kanssa ja vastaavuus lapsen tempperamenttiin= synnynnäisiin ominaisuuksiin. Itse asiasssa minulla on ollut ajatus jo kymmeniä vuosia sitten: mitä tapahtuisikaan kasvatuksen ja koulutuksen alueella, jos todella fiksut, teknisestikin lahjakkaat miehet siirtäisivät edes murto-osan siitä taloudellisen tuottavuuden tavoittelusta, oman uran rakentamisesta omiiin jälkeläisiinsä. He voisivat ryhtyä miettimään aivan uudenlaisia innovaatioita lapsensa kanssa jo vauvasta lähtien erityisesti tunneälyn kehittämisen kanssa. Haluaisivat ehkä myös antaa tilaa omalle sisäiselle lapselleen leikkiin, iloon, toimintaan yhdessä vauvan kanssa. Ja millaisia tulevaisuuden johtajiakin saatettaisiin saada miehistäkin, joilla olisi tasapaino tarkastella yhteiskuntaa sen uusintamisen näkökulmasta arvokkaimpana asiana ja että siitä voitaisiin maksaa jopa korkeaa palkkaa? Utopiaahan se on varmaan.

Mua ainakin jokseenkin jurppi sairaalassa ja neuvolassa viljelty äitimyyttipuhe, jonka mukaan mun olisi pitänyt äidinvaiston perusteella tietää, mistä syystä esikoinen milloinkin itkee. Olin ulalla ja kaipasin asiantuntijoiden vinkkejä ja neuvoja, en epämääräisiä viittauksia yliluonnollisiin kykyihini, joita en missään vaiheessa äitiyttä ole vielä löytänyt.

Näin lapsettomana miehenä minulla ei ole tästä ihan hirmuisen omakohtaista sanottavaa, mutta olen kyllä nukkunut siskonpetissä ystävieni kanssa siten, että jossain välissä on ollut jonkun muun vauva, eikä siinä ole /kukaan/ sen päälle kierähtänyt...