Kuvaus: Politiikkaa, politiikkaa.
Isien perhevapaiden pitäminen
Tajusin erään syyn sille, miksi isistä niin pieni osa käyttää perhevapaita (vanhempainvapaata + ns. bonusvapaata tai jää hoitovapaalle). Se on se, että jos äiti on ollut yli puoli vuotta lapsen kanssa ja muutenkin ollut koko ajan päävastuussa lapsen hoidosta, isä ei enää yksinkertaisesti tiedä, miten esimerkiksi yhdeksänkuista lasta hoidetaan, tai ei ainakaan luota omiin kykyihinsä. Tai käyttää sitä tekosyynä.
Isien siis täytyisi alusta asti ottaa heille kuuluva vastuu lapsen hoidosta – ja äitien täytyy antaa se. Joskus, kai aika usein, on niinkin, että äiti mustasukkaisesti pitää kiinni omasta perinteisestä sukupuoliroolistaan. Näissä tilanteissa vaatii poikkeuksellista mieltä isälle pyristellä irti siitä.
Mitä muita syitä isien töihinmenoon ja siellä pysymiseen on? Ainakin tavallinen selitys on se rationaaliselta kuulostava perustelu, että mies tienaa paremmin eli ei ole varaa olla kotona. Joskus oli selvitetty (lähde? en muista), että eivät nämä perheet olleet oikeasti laskeneet asiaa. Samalla kerrottiin, että ero ei kahden työssäkäyvän vanhemman pariskunnalla itse asiassa ole iso, koska veroprogressio tasoittaa sitä.
Perheissä on siis jokin sisäänrakennettu automaatti, joka palauttaa syötteestä riippumatta ratkaisun, jonka mukaan äiti hoitaa kotona lasta ja isä menee töihin.
Monessa perheessä asiaa ei nimittäin edes juuri mietitä, kun on valmiit päänsisäiset roolimallit ovat niin vahvat. Kummallekin osapuolelle järjestely sopii. Eikä siinä yksilötasolla mitään vikaa olekaan, mutta tiedämme, mihin se laajemmin johtaa. Tästä päästäisiin sujuvasti puhumaan nuorten naisten työllistymisen esteistä ja pätkätöistä, naisvaltaisten alojen palkkakuopasta ja muista sellaisista.
Toisaalta, kun sanotaan vaikkapa, että "huolimatta mittavista uudistuksista isien vanhempainvapaiden käytön lisäämiseksi äidit pitävät edelleen 94,5 prosenttia kaikista vanhempainpäivärahapäivistä", puhutaan osatotuuksia. Silloin ei oteta huomioon, että järjestelmässä on ongelmia: esimerkiksi äiti on Kelankin mielestä oletusarvoisesti lapsen hoitaja. Tämä näkyy mm. siinä, kelle tukipäätökset postitetaan. Lisäksi niissäkin perheissä, joissa lapsenhoitovastuu todella jaetaan, saattaa äiti pitää vanhempainvapaat (jotka hälle oletusarvoisesti lankeavat) ja isä jää kotiin vasta hoitovapaalle.
Olenko muuten sanonut, että isäkuukauden käsite on aivan älytön? Sehän nimenomaan kannustaa isiä pitämään sitä hoitovapaata vain sen 12 päivää, vaikka enemmänkin voisi.
4 kommenttia
Ihmisten epäyhteensopivuus
Jotta kellekään (oikeusministeriön ja TietoEnatorin lisäksi) ei jäisi se käsitys, että ihmiset ovat epäyhteensopivia sähköisen äänestysjärjestelmän kanssa, lainaan poikkeuksellisesti nimimerkin Jones kirjoituksen Hesarin keskustelusta:
Järjestelmässäkin vikaa
Olen Kauniaisissa asuva, korkeakoulutettu nuori nainen. Kokeilin sähköistä äänestystä kuntavaaleissa sunnuntaina, huonolla menestyksellä.
Kun sain äänestyskortin, toimin sen kanssa annettujen ohjeiden mukaisesti. Kone ei kuitenkaan ensin meinannut rekisteröidä ehdokkaani numeroa. Seisoin kopissa hetken, panelin numeroa kerta toisensa jälkeen. Mielessäni kävi ajatus siitä, että numeron ei kuulukaan ilmestyä näytölle. Hetken päästä kone reagoi paineluuni.
Painoin surullisenkuuluisaa ok -nappia. Mitään ei tapahtunut. Kokeilin uudestaan, painoin kovempaa, ei mitään. Odotin kopissa ja painelin nappia. En vaalisalaisuuden vuoksi kehdannut pyytää virkailijan apua. Minuuttien yrittämisen jälkeen kone hyväksyi ok -valinnan.
Näytölle ilmestyi ehdokkaani nimi, ja uusi mahdollisuus painaa ok -nappia. Kokeilin, mitään ei tapahtunut. Odotin taas minuutteja, jälleen kävi mielessäni kortin poistamisen vaihtoehto: jospa tässä ei kuulukaan tapahtua mitään?
Sinnikkään yrittämisen jälkeen kone kuitenkin reagoi yrityksiini. Ääneni meni perille, ja poistuin paikalta.
Helppoa äänestäminen ei siis todellakaan ollut, eikä tekniikka toiminut moitteettomasti, toisin kuin on väitetty. Mielestäni on uskomatonta kansalaisten aliarvioimista väittää, että virhe olisi johtunut ainoastaan siitä, että kansalaiset eivät olisi tajunneet painaa ok -nappia ohjeiden mukaan.
Sähköinen äänestys
Kun nyt tiedetään, että sähköinen äänestäminen ei toimi, voitaisiin koko projekti haudata. Parin sadan ääni jäi siis antamatta, koska koneen käyttöliittymä salli äänestäjän poistua, ennen kuin homma oli valmis.
Kuten Jouni sanoo, kyseessä on suorastaan oppikirjaesimerkki epäonnistuneesta testauksesta, kun tämä mahdollisuus ei tullut esille.
(Testaus on yksi ohjelmistotuotantoprosessin tärkeä vaihe ja tietojenkäsittelytieteen alaan kuuluvan ohjelmistotekniikan hyvin tunnettu osa-alue.)
Ei siitä sen enempää. Sanoisin, että Vihdin, Kauniaisten ja Karkkilan äänestystulos on mitätöitävä ja vaalit pitää järjestää uudestaan. Se on kallista, mutta demokratia on. Sähköinen äänestys on eräs tapa korjata ehjä, toimiva ja luotettava järjestelmä rikkinäisellä ja epäluotettavalla. Voi vain kysyä, miksi niin pitää tehdä? Jotta TietoEnatorilla olisi vaihteeksi jotain sössittävää?
* * *
En kertaa kaikkia hyvin dokumentoituja sähköisen äänestämisen ongelmia. Sanon vain pari asiaa.
1. Äänestyspaikalla tapahtuva sähköinen äänestäminen on eri asia kuin etä-äänestys, esimerkiksi kotikoneelta netitse tapahtuva äänestys. Nyt oli kyse edellisestä. Siinä vaalisalaisuus on mahdollista turvata perinteisin menetelmin, jälkimmäisessä ei mitenkään.
2. Vaikka sähköinen äänestys periaatteessa saataisiinkin toimimaan – mitä kolmen kunnan onnistunutkaan demo ei voi osoittaa – annetaan sillä valtaapitäville liian helppo tapa manipuloida halutessaan demokraattiseksi kutsumaansa järjestelmää. On muistettava, että vakaat yhteiskunnalliset olot eivät ole mikään itsestäänselvyys, vaan itse asiassa historiallinen harvinaisuus. Sähköisen äänestystuloksen manipuloiminen ei vaadi kuin yhden tai muutaman ostetun järjestelmäylläpitäjän, virkailijan tai ohjelmoijan. Nykyjärjestelmän kusetus vaatii koko puoluekentän läpäisevän, todella laajan salaliiton.
3. Jos nettiäänestykseen joskus mennään, täytyy kysyä, mikä on niin tärkeä etu, että vaalisalaisuudesta pitää sen takia luopua. Vaalisalaisuuden häviäminen johtaa välittömästi äänten ostamiseen ja myymiseen, nyrkin ja hellan välissä tai muuten sosiaalisen paineen alla äänestämiseen ja muihin ilmiöihin, jotka poistaa äänestykseltä osittain tai kokonaan sen tarkoituksen.
4. Muistutan epäilevällä kannalla olevia siitä, että niillä, jotka todella ymmärtävät tietokoneiden ja äänestysjärjestelmien (ja samalla demokratian) päälle, on taipumus suhtautua kaikkein kielteisimmin sähköiseen äänestämiseen.
* * *
Kun ilmeisistä ja vähemmän ilmeisistä ongelmista huolimatta sähköistä äänestystä ja myöhemmin varmaan nettiäänestystä halutaan ajaa väkisin läpi, vain yksi johtopäätös on mahdollinen: äänestyksellä ei itse asiassa ole mitään väliä, edes päättäjien mielestä. Silloinhan ongelmistakaan ei ole niin väliksi.
Moni on tosin jo kauan sitten huomannut, ettei äänestämällä voi vaikuttaa. Haluaisin uskoa, ettei näin ole, ja kohtahan se taas nähdään. Toivotan onnea kaikille valtuustoihin valituille!
ei kommentteja – lisää kommentti
Rehellinen puhe uponnut
Ylen haastattelussa Jyrki Katainen analysoi vaalitulosta. Hänen mukaansa "rehellinen puhe on uponnut [äänestäjiin]".
Kokoomuksen onnistuikin kasvattaa vaaleissa suhteellista osuuttaan kunnanvaltuustoissa. Tosin perussuomalaiset ja vihreät onnistuivat vielä paremmin.
Mutta mikä rehellinen puhe? Otetaanpa esimerkki tämän "työväen"puolueen rehellisestä puheesta. Puoluesihteeri Tujunen närkästyy, kun Hesari kysyy vaalirahoituksesta päivää ennen vaaleja. Hän perustelee vaalirahoitusta: "Eikö sellaisillekin ehdokkaille, joilla ei ole lihavaa pankkitiliä, pitäisi antaa mahdollisuus osallistua vaaleihin?"
Kun nyt kuitenkin tiedetään, että nimenomaan kokoomus on se puolue, jonka ehdokkailla sitä pätäkkää keskimäärin löytyy vaikka muille jakaa (vaikka jakamisen estäminen lienee puolueen olemassaolon eräs tarkoitus), ja että kokoomuksen vaalibudjetti oli isompi kuin muiden puolueiden yhteensä, voidaanko Tujusen argumenttia pitää kovin rehellisenä puheena? Sitä minäkin.
Ainakin Helsingin katukuvassa ja tiedotusvälineissä kokoomuslaiset naamat olivat reilusti yliedustettuina. Korrelaatio vaalitulokseen on selvä. Rahalla saa ja hevostelulla.
Humaani kapitalisti?
Jotkut kokoomuslaiset kulkevat päällään paita, jossa lukee HUMAANI KAPITALISTI.
Jäin vain miettimään, mikä se on. Onko se vähän niin kuin eettinen joukkotuhoase?
* * *
Tähän melkein liittymättä, mitäköhän Chicagon koulukunnan friedmanilaiset talousihmiset ajattelevat näinä päivinä kun pankkeja sosialisoidaan holtittoman kapitalismin seurauksena. Oliko syyllisenä tähänkin liika sääntely tai jotain muuta yhtä lennokasta?