mun viimeisin sana
Luokka: aateekoo
Kuvaus: Tietojenkäsittelyä, nördäystä, bittipolitiikkaa. Tieto on valtaa, tiedonhallinta vallankäyttöä.

Ihmisten epäyhteensopivuus

Jotta kellekään (oikeusministeriön ja TietoEnatorin lisäksi) ei jäisi se käsitys, että ihmiset ovat epäyhteensopivia sähköisen äänestysjärjestelmän kanssa, lainaan poikkeuksellisesti nimimerkin Jones kirjoituksen Hesarin keskustelusta:

Järjestelmässäkin vikaa
Olen Kauniaisissa asuva, korkeakoulutettu nuori nainen. Kokeilin sähköistä äänestystä kuntavaaleissa sunnuntaina, huonolla menestyksellä.

Kun sain äänestyskortin, toimin sen kanssa annettujen ohjeiden mukaisesti. Kone ei kuitenkaan ensin meinannut rekisteröidä ehdokkaani numeroa. Seisoin kopissa hetken, panelin numeroa kerta toisensa jälkeen. Mielessäni kävi ajatus siitä, että numeron ei kuulukaan ilmestyä näytölle. Hetken päästä kone reagoi paineluuni.

Painoin surullisenkuuluisaa ok -nappia. Mitään ei tapahtunut. Kokeilin uudestaan, painoin kovempaa, ei mitään. Odotin kopissa ja painelin nappia. En vaalisalaisuuden vuoksi kehdannut pyytää virkailijan apua. Minuuttien yrittämisen jälkeen kone hyväksyi ok -valinnan.

Näytölle ilmestyi ehdokkaani nimi, ja uusi mahdollisuus painaa ok -nappia. Kokeilin, mitään ei tapahtunut. Odotin taas minuutteja, jälleen kävi mielessäni kortin poistamisen vaihtoehto: jospa tässä ei kuulukaan tapahtua mitään?

Sinnikkään yrittämisen jälkeen kone kuitenkin reagoi yrityksiini. Ääneni meni perille, ja poistuin paikalta.

Helppoa äänestäminen ei siis todellakaan ollut, eikä tekniikka toiminut moitteettomasti, toisin kuin on väitetty. Mielestäni on uskomatonta kansalaisten aliarvioimista väittää, että virhe olisi johtunut ainoastaan siitä, että kansalaiset eivät olisi tajunneet painaa ok -nappia ohjeiden mukaan.
Postattu 2008-10-29 kello 11:04 – kuuluu luokkiin: yhteiskunta, aateekoopermalinkki
1 kommentti

Sähköinen äänestys

Kun nyt tiedetään, että sähköinen äänestäminen ei toimi, voitaisiin koko projekti haudata. Parin sadan ääni jäi siis antamatta, koska koneen käyttöliittymä salli äänestäjän poistua, ennen kuin homma oli valmis.

Kuten Jouni sanoo, kyseessä on suorastaan oppikirjaesimerkki epäonnistuneesta testauksesta, kun tämä mahdollisuus ei tullut esille.

(Testaus on yksi ohjelmistotuotantoprosessin tärkeä vaihe ja tietojenkäsittelytieteen alaan kuuluvan ohjelmistotekniikan hyvin tunnettu osa-alue.)

Ei siitä sen enempää. Sanoisin, että Vihdin, Kauniaisten ja Karkkilan äänestystulos on mitätöitävä ja vaalit pitää järjestää uudestaan. Se on kallista, mutta demokratia on. Sähköinen äänestys on eräs tapa korjata ehjä, toimiva ja luotettava järjestelmä rikkinäisellä ja epäluotettavalla. Voi vain kysyä, miksi niin pitää tehdä? Jotta TietoEnatorilla olisi vaihteeksi jotain sössittävää?

* * *

En kertaa kaikkia hyvin dokumentoituja sähköisen äänestämisen ongelmia. Sanon vain pari asiaa.

1. Äänestyspaikalla tapahtuva sähköinen äänestäminen on eri asia kuin etä-äänestys, esimerkiksi kotikoneelta netitse tapahtuva äänestys. Nyt oli kyse edellisestä. Siinä vaalisalaisuus on mahdollista turvata perinteisin menetelmin, jälkimmäisessä ei mitenkään.

2. Vaikka sähköinen äänestys periaatteessa saataisiinkin toimimaan – mitä kolmen kunnan onnistunutkaan demo ei voi osoittaa – annetaan sillä valtaapitäville liian helppo tapa manipuloida halutessaan demokraattiseksi kutsumaansa järjestelmää. On muistettava, että vakaat yhteiskunnalliset olot eivät ole mikään itsestäänselvyys, vaan itse asiassa historiallinen harvinaisuus. Sähköisen äänestystuloksen manipuloiminen ei vaadi kuin yhden tai muutaman ostetun järjestelmäylläpitäjän, virkailijan tai ohjelmoijan. Nykyjärjestelmän kusetus vaatii koko puoluekentän läpäisevän, todella laajan salaliiton.

3. Jos nettiäänestykseen joskus mennään, täytyy kysyä, mikä on niin tärkeä etu, että vaalisalaisuudesta pitää sen takia luopua. Vaalisalaisuuden häviäminen johtaa välittömästi äänten ostamiseen ja myymiseen, nyrkin ja hellan välissä tai muuten sosiaalisen paineen alla äänestämiseen ja muihin ilmiöihin, jotka poistaa äänestykseltä osittain tai kokonaan sen tarkoituksen.

4. Muistutan epäilevällä kannalla olevia siitä, että niillä, jotka todella ymmärtävät tietokoneiden ja äänestysjärjestelmien (ja samalla demokratian) päälle, on taipumus suhtautua kaikkein kielteisimmin sähköiseen äänestämiseen.

* * *

Kun ilmeisistä ja vähemmän ilmeisistä ongelmista huolimatta sähköistä äänestystä ja myöhemmin varmaan nettiäänestystä halutaan ajaa väkisin läpi, vain yksi johtopäätös on mahdollinen: äänestyksellä ei itse asiassa ole mitään väliä, edes päättäjien mielestä. Silloinhan ongelmistakaan ei ole niin väliksi.

Moni on tosin jo kauan sitten huomannut, ettei äänestämällä voi vaikuttaa. Haluaisin uskoa, ettei näin ole, ja kohtahan se taas nähdään. Toivotan onnea kaikille valtuustoihin valituille!

Postattu 2008-10-28 kello 18:03 – kuuluu luokkiin: yhteiskunta, aateekoopermalinkki
ei kommentteja – lisää kommentti