Rehellinen puhe uponnut
Ylen haastattelussa Jyrki Katainen analysoi vaalitulosta. Hänen mukaansa "rehellinen puhe on uponnut [äänestäjiin]".
Kokoomuksen onnistuikin kasvattaa vaaleissa suhteellista osuuttaan kunnanvaltuustoissa. Tosin perussuomalaiset ja vihreät onnistuivat vielä paremmin.
Mutta mikä rehellinen puhe? Otetaanpa esimerkki tämän "työväen"puolueen rehellisestä puheesta. Puoluesihteeri Tujunen närkästyy, kun Hesari kysyy vaalirahoituksesta päivää ennen vaaleja. Hän perustelee vaalirahoitusta: "Eikö sellaisillekin ehdokkaille, joilla ei ole lihavaa pankkitiliä, pitäisi antaa mahdollisuus osallistua vaaleihin?"
Kun nyt kuitenkin tiedetään, että nimenomaan kokoomus on se puolue, jonka ehdokkailla sitä pätäkkää keskimäärin löytyy vaikka muille jakaa (vaikka jakamisen estäminen lienee puolueen olemassaolon eräs tarkoitus), ja että kokoomuksen vaalibudjetti oli isompi kuin muiden puolueiden yhteensä, voidaanko Tujusen argumenttia pitää kovin rehellisenä puheena? Sitä minäkin.
Ainakin Helsingin katukuvassa ja tiedotusvälineissä kokoomuslaiset naamat olivat reilusti yliedustettuina. Korrelaatio vaalitulokseen on selvä. Rahalla saa ja hevostelulla.
Kommentit
sampsa kirjoitti:
maaria kirjoitti:
Mutta asiaan. Kyllä se Tujunen osaa olla rehellinenkin:
http://www.youtube.com/watch?v=MHdHTyrOgPI