Olen kuullut huhun, jonka mukaan kaikki väärää mieltä olevat eivät välttämättä olekaan pahoja, tyhmiä tai edes hyväuskoisia. Enkä nyt viittaa ÄKT:n vetoomukseen äänitteiden suoja-aikojen pidentämisen puolesta (95 vuoteen!), johon iso joukko artisteja haksahti ymmärtämättömyyttään.

Olen siis päättänyt yrittää ymmärtää näitä, joiden mielipiteissä ei omasta näkökulmastani vaikuttaisi olevan tolkkua.

Mutta nyt käsillä olisi tapaus, johon tarvitsen lukijoiden apua (jos teitä edes on). Olen usein pannut merkille näkemyksen  jonka mukaan (esimerkiksi) kehäteiden ruuhkat puretaan parantamalla kehäteitä. Tämä usein liikenneinsinöörisväen suusta kuultava näkemys näyttäisi olevan myös vallitseva, ja sen mukaan isoja teitä myös rempataan tarkoituksena pullonkaulojen poistaminen.

Näkemystä edustakoon nyt tämä sitaatti päivän Hesarista Tiehallinnon Uudenmaan tiepiirin edustajalta:

Teiden rakentamisesta huolimatta ruuhkia tulee aina ajoittain. Ei niitä koskaan saa kokonaan pois, mutta suunnitelluilla töillä tilannetta parannetaan jonkin verran.

Minun käsittääkseni teiden pullonkaulojen poistaminen (lue: kapasiteetin kasvattaminen) vain lisää liikennettä. Siten mikäli ongelmakohta poistuu, ruuhka siirtyy aina jonnekin muualle. Teiden "parantaminen" auttaa siten vain siihen yhteen kohtaan. Sen sijaan esimerkiksi ruuhkamaksujen kaltaiset rakenteelliset ratkaisut voivat oikeasti saada liikenteen sujumaan.

Kysymykseni siis on: mitä niille insinööreille oikein opetetaan? Tai vaihtoehtoisesti: mitä olen käsittänyt väärin?

Tajusin erään syyn sille, miksi isistä niin pieni osa käyttää perhevapaita (vanhempainvapaata + ns. bonusvapaata tai jää hoitovapaalle). Se on se, että jos äiti on ollut yli puoli vuotta lapsen kanssa ja muutenkin ollut koko ajan päävastuussa lapsen hoidosta, isä ei enää yksinkertaisesti tiedä, miten esimerkiksi yhdeksänkuista lasta hoidetaan, tai ei ainakaan luota omiin kykyihinsä. Tai käyttää sitä tekosyynä.

Isien siis täytyisi alusta asti ottaa heille kuuluva vastuu lapsen hoidosta – ja äitien täytyy antaa se. Joskus, kai aika usein, on niinkin, että äiti mustasukkaisesti pitää kiinni omasta perinteisestä sukupuoliroolistaan. Näissä tilanteissa vaatii poikkeuksellista mieltä isälle pyristellä irti siitä.

Mitä muita syitä isien töihinmenoon ja siellä pysymiseen on? Ainakin tavallinen selitys on se rationaaliselta kuulostava perustelu, että mies tienaa paremmin eli ei ole varaa olla kotona. Joskus oli selvitetty (lähde? en muista), että eivät nämä perheet olleet oikeasti laskeneet asiaa. Samalla kerrottiin, että ero ei kahden työssäkäyvän vanhemman pariskunnalla itse asiassa ole iso, koska veroprogressio tasoittaa sitä.

Perheissä on siis jokin sisäänrakennettu automaatti, joka palauttaa syötteestä riippumatta ratkaisun, jonka mukaan äiti hoitaa kotona lasta ja isä menee töihin.

Monessa perheessä asiaa ei nimittäin edes juuri mietitä, kun on valmiit päänsisäiset roolimallit ovat niin vahvat. Kummallekin osapuolelle järjestely sopii. Eikä siinä yksilötasolla mitään vikaa olekaan, mutta tiedämme, mihin se laajemmin johtaa. Tästä päästäisiin sujuvasti puhumaan nuorten naisten työllistymisen esteistä ja pätkätöistä, naisvaltaisten alojen palkkakuopasta ja muista sellaisista.

Toisaalta, kun sanotaan vaikkapa, että "huolimatta mittavista uudistuksista isien vanhempainvapaiden käytön lisäämiseksi äidit pitävät edelleen 94,5 prosenttia kaikista vanhempainpäivärahapäivistä", puhutaan osatotuuksia. Silloin ei oteta huomioon, että järjestelmässä on ongelmia: esimerkiksi äiti on Kelankin mielestä oletusarvoisesti lapsen hoitaja. Tämä näkyy mm. siinä, kelle tukipäätökset postitetaan. Lisäksi niissäkin perheissä, joissa lapsenhoitovastuu todella jaetaan, saattaa äiti pitää vanhempainvapaat (jotka hälle oletusarvoisesti lankeavat) ja isä jää kotiin vasta hoitovapaalle.

Olenko muuten sanonut, että isäkuukauden käsite on aivan älytön? Sehän nimenomaan kannustaa isiä pitämään sitä hoitovapaata vain sen 12 päivää, vaikka enemmänkin voisi.

Jotta kellekään (oikeusministeriön ja TietoEnatorin lisäksi) ei jäisi se käsitys, että ihmiset ovat epäyhteensopivia sähköisen äänestysjärjestelmän kanssa, lainaan poikkeuksellisesti nimimerkin Jones kirjoituksen Hesarin keskustelusta:

Järjestelmässäkin vikaa
Olen Kauniaisissa asuva, korkeakoulutettu nuori nainen. Kokeilin sähköistä äänestystä kuntavaaleissa sunnuntaina, huonolla menestyksellä.

Kun sain äänestyskortin, toimin sen kanssa annettujen ohjeiden mukaisesti. Kone ei kuitenkaan ensin meinannut rekisteröidä ehdokkaani numeroa. Seisoin kopissa hetken, panelin numeroa kerta toisensa jälkeen. Mielessäni kävi ajatus siitä, että numeron ei kuulukaan ilmestyä näytölle. Hetken päästä kone reagoi paineluuni.

Painoin surullisenkuuluisaa ok -nappia. Mitään ei tapahtunut. Kokeilin uudestaan, painoin kovempaa, ei mitään. Odotin kopissa ja painelin nappia. En vaalisalaisuuden vuoksi kehdannut pyytää virkailijan apua. Minuuttien yrittämisen jälkeen kone hyväksyi ok -valinnan.

Näytölle ilmestyi ehdokkaani nimi, ja uusi mahdollisuus painaa ok -nappia. Kokeilin, mitään ei tapahtunut. Odotin taas minuutteja, jälleen kävi mielessäni kortin poistamisen vaihtoehto: jospa tässä ei kuulukaan tapahtua mitään?

Sinnikkään yrittämisen jälkeen kone kuitenkin reagoi yrityksiini. Ääneni meni perille, ja poistuin paikalta.

Helppoa äänestäminen ei siis todellakaan ollut, eikä tekniikka toiminut moitteettomasti, toisin kuin on väitetty. Mielestäni on uskomatonta kansalaisten aliarvioimista väittää, että virhe olisi johtunut ainoastaan siitä, että kansalaiset eivät olisi tajunneet painaa ok -nappia ohjeiden mukaan.

Kun nyt tiedetään, että sähköinen äänestäminen ei toimi, voitaisiin koko projekti haudata. Parin sadan ääni jäi siis antamatta, koska koneen käyttöliittymä salli äänestäjän poistua, ennen kuin homma oli valmis.

Kuten Jouni sanoo, kyseessä on suorastaan oppikirjaesimerkki epäonnistuneesta testauksesta, kun tämä mahdollisuus ei tullut esille.

(Testaus on yksi ohjelmistotuotantoprosessin tärkeä vaihe ja tietojenkäsittelytieteen alaan kuuluvan ohjelmistotekniikan hyvin tunnettu osa-alue.)

Ei siitä sen enempää. Sanoisin, että Vihdin, Kauniaisten ja Karkkilan äänestystulos on mitätöitävä ja vaalit pitää järjestää uudestaan. Se on kallista, mutta demokratia on. Sähköinen äänestys on eräs tapa korjata ehjä, toimiva ja luotettava järjestelmä rikkinäisellä ja epäluotettavalla. Voi vain kysyä, miksi niin pitää tehdä? Jotta TietoEnatorilla olisi vaihteeksi jotain sössittävää?

* * *

En kertaa kaikkia hyvin dokumentoituja sähköisen äänestämisen ongelmia. Sanon vain pari asiaa.

1. Äänestyspaikalla tapahtuva sähköinen äänestäminen on eri asia kuin etä-äänestys, esimerkiksi kotikoneelta netitse tapahtuva äänestys. Nyt oli kyse edellisestä. Siinä vaalisalaisuus on mahdollista turvata perinteisin menetelmin, jälkimmäisessä ei mitenkään.

2. Vaikka sähköinen äänestys periaatteessa saataisiinkin toimimaan – mitä kolmen kunnan onnistunutkaan demo ei voi osoittaa – annetaan sillä valtaapitäville liian helppo tapa manipuloida halutessaan demokraattiseksi kutsumaansa järjestelmää. On muistettava, että vakaat yhteiskunnalliset olot eivät ole mikään itsestäänselvyys, vaan itse asiassa historiallinen harvinaisuus. Sähköisen äänestystuloksen manipuloiminen ei vaadi kuin yhden tai muutaman ostetun järjestelmäylläpitäjän, virkailijan tai ohjelmoijan. Nykyjärjestelmän kusetus vaatii koko puoluekentän läpäisevän, todella laajan salaliiton.

3. Jos nettiäänestykseen joskus mennään, täytyy kysyä, mikä on niin tärkeä etu, että vaalisalaisuudesta pitää sen takia luopua. Vaalisalaisuuden häviäminen johtaa välittömästi äänten ostamiseen ja myymiseen, nyrkin ja hellan välissä tai muuten sosiaalisen paineen alla äänestämiseen ja muihin ilmiöihin, jotka poistaa äänestykseltä osittain tai kokonaan sen tarkoituksen.

4. Muistutan epäilevällä kannalla olevia siitä, että niillä, jotka todella ymmärtävät tietokoneiden ja äänestysjärjestelmien (ja samalla demokratian) päälle, on taipumus suhtautua kaikkein kielteisimmin sähköiseen äänestämiseen.

* * *

Kun ilmeisistä ja vähemmän ilmeisistä ongelmista huolimatta sähköistä äänestystä ja myöhemmin varmaan nettiäänestystä halutaan ajaa väkisin läpi, vain yksi johtopäätös on mahdollinen: äänestyksellä ei itse asiassa ole mitään väliä, edes päättäjien mielestä. Silloinhan ongelmistakaan ei ole niin väliksi.

Moni on tosin jo kauan sitten huomannut, ettei äänestämällä voi vaikuttaa. Haluaisin uskoa, ettei näin ole, ja kohtahan se taas nähdään. Toivotan onnea kaikille valtuustoihin valituille!

Ylen haastattelussa Jyrki Katainen analysoi vaalitulosta. Hänen mukaansa "rehellinen puhe on uponnut [äänestäjiin]".

Kokoomuksen onnistuikin kasvattaa vaaleissa suhteellista osuuttaan kunnanvaltuustoissa. Tosin perussuomalaiset ja vihreät onnistuivat vielä paremmin.

Mutta mikä rehellinen puhe? Otetaanpa esimerkki tämän "työväen"puolueen rehellisestä puheesta. Puoluesihteeri Tujunen närkästyy, kun Hesari kysyy vaalirahoituksesta päivää ennen vaaleja. Hän perustelee vaalirahoitusta: "Eikö sellaisillekin ehdokkaille, joilla ei ole lihavaa pankkitiliä, pitäisi antaa mahdollisuus osallistua vaaleihin?"

Kun nyt kuitenkin tiedetään, että nimenomaan kokoomus on se puolue, jonka ehdokkailla sitä pätäkkää keskimäärin löytyy vaikka muille jakaa (vaikka jakamisen estäminen lienee puolueen olemassaolon eräs tarkoitus), ja että kokoomuksen vaalibudjetti oli isompi kuin muiden puolueiden yhteensä, voidaanko Tujusen argumenttia pitää kovin rehellisenä puheena? Sitä minäkin.

Ainakin Helsingin katukuvassa ja tiedotusvälineissä kokoomuslaiset naamat olivat reilusti yliedustettuina. Korrelaatio vaalitulokseen on selvä. Rahalla saa ja hevostelulla.

Ympäri maan on kohistu Turun typerästä päätöksestä kieltää kestovaipat päiväkodeissaan (aiheesta mm. Mirka Muukkosen blogissa). Asiasta on kuulemma puhuttu myös Helsingissä ja Oulussa, ja Helsingin Sanomat hankki asiaa kommentoimaan jonkun päivystävän professorin.

Asiantuntijaksi juoksutettu lastentautiopin proffa Matti Uhari vain tuntui olevan itse aiheesta täysin pihalla. Ensinnäkään hän ei tuntunut tietävän, että vanhemmat itse vievät vaippansa päivittäin kotiin pestäväksi. Lisäksi hän paheksui kestovaippojen huonoa imukykyä, kun taas "kertakäyttövaippojen imukyky perustuu siihen, että erite tulee osaksi vaipan kudosta, eikä sitä saa sieltä pois".

Jassoo, en tiennytkään, että on keksitty kertakäyttövaippa, joka imee myös kakkapökäleet sisäänsä.

Otetaan vielä lehden toisesta jutusta tähän vähän maanläheisempi sitaatti:

[Lastenhoitaja Päivi] Tainion mukaan kestovaippojen käyttö ei ole ollut yhtään hankalampaa kuin kertakäyttövaippojenkaan käyttäminen. "Ei se ole sen epähygieenisempää kun se hoidetaan asiallisesti."

Sen sijaan huolta aiheuttaa kertakäyttövaippojen roskapönttö.

"Nyt on vasta keskiviikko ja tämä on näin täynnä", Tainio esittelee vaippoja pullistelevaa roskakoria, joka tyhjennetään vasta perjantaina.

* * *

Kaiken maailman vauvalehtien nettifoorumit ovat muuten masentavia paikkoja. Niissä käytetään ihan karmeaa kieltä ja haukutaan toisia äitejä ihan sumeilematta anonyymiyden suojista.

Varsinkin ns. vaihtoehtoisen vanhemmuuden edustajat ovat saaneet paljon sitä itseään niskaansa tyyliin "kyllä ne kantoliinailijat sitten ovat ärsyttäviä". Ehkä olemme.

Mutta sitä en vielä ole ymmärtänyt, että samat pampers-piltti-vanhemmat, joiden mielestä kestovaipat ja varsinkin vaipattomuus ovat niin kauhean hankalia juttuja, jaksavat kantaa kerran viikossa valtavia vaippapaketteja kaupasta kotiin, ja tietysti vastaavan määrän jätettä lähimpään jätepönttöön. Eikö se sitten ole hankalaa ja kallista?

Kai kyse on ennen muuta siitä, mihin on tottunut. Järjestelmän kannattaisi kyllä aktiivisemmin opastaa ihmisiä järkevämpien valintojen äärelle. Saattaisivat yllättyä huomatessaan, että ekologinen valinta voi samalla olla halvempi, helpompi, ja ennen muuta, coolimpi.

* * *

Miksi tämän kirjoitin? Siksi, että halusin jakaa tekemäni linkkilöydön. YTV:n jätehuollon sivuilla on hyvä usein kysytyt kysymykset -lista. Siellä sanotaan muun muassa, että biohajoavat kertakäyttövaipat eivät ole juuri muita kertavaippoja parempia. Lisäksi neuvotaan vastaansanomattomasti:

Kestovaipat ovat suositeltavin vaihtoehto. Niillä kannattaa korvata ainakin osa vaippaikäisen käyttämistä kertakäyttövaipoista.

Pakkohan se on nyt uskoa kun YTV:kin sen sanoo.

* * *
Törmäsin junan vessajonossa erääseen samassa tilanteessa olevaan vanhempaan, joka kertoi perustaneensa nettifoorumin vaipattomuudesta/vauvojen vessahätäviestinnästä, kun ei netistä ennestään juuri tietoa löytynyt. Pitäisi varmaan itsekin käydä lukemassa.

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 16.10.2008 äänin 4–4, 1 tyhjä: Yliopistonkadusta ei tule kävelykatua. Vastaan äänestivät kaksi kokoomuslaista ja kaksi demaria ja tyhjää yksi kokoomuslainen. Puheenjohtaja Maija "kannatan yksityisautoilun tukemista varauksitta" Anttilan ääni ratkaisi. Lisätiedot Kimmo Helistön blogista (1, 2). (via Hannu Oskala)

Kun Yliopistonkadulla oli pari vuotta ajokielto rempan takia, sitä ei edes autolla huomannut.

Tyhjää äänestänyt Elina Palmroth-Leino (kok.) muuten totesi juuri samana päivänä vastauksena kysymykseen ilmastonmuutoksen torjunnasta, että "kaupunkisuunnittelulla voidaan torjua ilmastonmuutosta". Näköjään Jonkun Muun vain pitäisi tehdä se.

Demarit muuten niin häviää nämä kunnallisvaalit Helsingissä. Sanokaa mun sanoneen. Ainakin vihreille. Anttilan lautakunta on aika moneen kertaan jo näyttänyt, ettei demarien näkyvä kaupunkipoliittinen vihertyminen ollut ihan koko puolueen läpäisevä ilmiö.

Minusta Yliopistonkadun lisäksi myös Hämeentie pitäisi rauhoittaa yksityisautoilta. Jätetään katu kevyelle ja joukkoliikenteelle. Tonteille ajo sallilttu, ei tontuille.

Muuten, samainen pyöräilyn ystäväksi vaalisivuillaan ilmoittauva ja hyvin hoidettua (ja ilmeisesti myös kattavaa) pyörätieverkostoa kannattava Palmroth-Leino sanoo kysyttäessä kevyestä liikenteestä Hämeentiellä, että "muita reittejä suositellaan".

Kokoomuksen järkivihreys: ei järkeä, ei vihreyttä.

(Disclaimer: kirjoittaja ei ole ehdolla kunnallisvaaleissa, eikä suoraan tunnustaudu minkään puolueen tukijaksi. Kannattaa punaisia ja vihreitä aatoksia, päätöksiä ja ihmisiä sellaisia tavatessaan.)

Kukin on oletusarvoisesti velvollinen vastaanottamaan yritysten kaupallista propagandaa puhelimitse. Osta, osta!

Tekstiviestejä ja sähköposteja käytettäessä homma menee toisinpäin. Yritykset saavat lähestyä mainoksineen vain luvan kanssa tai asiakassuhteeseen perustuen. Niin pitääkin olla.

Mutta puhelinmarkkinointi, sitä sinun on saamasi! Jos kuluttaja – sellaiseksi nimittäin ihmiset tai kansalaiset tässä yhteiskunnassa redusoidaan – haluaa eroon markkinoinninvastaanottamisvelvollisuudestaan, hänellä on kaksi vaihtoehtoa:

Hän voi kieltää yritystä suoramarkkinoimasta. Ongelma vain on, että jokaista yritystä pitää erikseen kieltää, ja ilmeisestä syystä ratkaisu ei toimi, ei skaalaudu. "Kaikki yritykset" on aivan liian suuri joukko.

Toinen vaihtoehto on hyödyntää Asiakkuusmarkkinointiliiton (omaa sukua Suoramarkkinointiliitto) Robinson-rekisteriä. Siinä vain on käytännön ongelmia. Ensinnäkin rekisteri koskee vain liiton jäsenyrityksiä. Muut saavat markkinoida miten tykkäävät.

Toisekseen kiellon tekeminen on maksullista, koska rajoittamispalvelu on "vapaaehtoiseen toimintaan perustuva - - ja sen ylläpito aiheuttaa kustannuksia". Kuluttajan on siis maksettava yritysten markkinoinnista aiheutuvia kustannuksia tässäkin muodossa! Siis päästäkseen eroon siitä. Huolimatta siitä, että henkilötietolain hengessä kielto-oikeuden käyttämisen tulisi olla ilmaista.

Kolmanneksi, rajoitus näyttäisi olevan määräaikainen. Ikään kuin kuluttajan kykyyn tehdä itseään koskevia, pysyviä päätöksiä, ei voisi luottaa.

Neljänneksi, kuluttaja ei käytännössä mitenkään voi tietää, koska hänen markkinointikieltonsa on umpeutumassa. Niinpä hänen on ilmeisesti odotettava ensimmäistä markkinointipuhelua, jotta osaisi taas tehdä maksullisen kiellon. Vai onko sinulla kolmen vuoden kalenteri?

Viidenneksi, Asiakkuusmarkkinointiliitto ei näyttäisi vastaavan yhteydenottoihin.

Jotkut kokoomuslaiset kulkevat päällään paita, jossa lukee HUMAANI KAPITALISTI.

Jäin vain miettimään, mikä se on. Onko se vähän niin kuin eettinen joukkotuhoase?

* * *

Tähän melkein liittymättä, mitäköhän Chicagon koulukunnan friedmanilaiset talousihmiset ajattelevat näinä päivinä kun pankkeja sosialisoidaan holtittoman kapitalismin seurauksena. Oliko syyllisenä tähänkin liika sääntely tai jotain muuta yhtä lennokasta?

Tunnistan toki salaa sen kansallisen ylpeyden tunteen, joka syntyy, kun tällaisen pienen maan asukille myönnetään Nobelin rauhanpalkinto. Tunne on paljon mieluisampi, kuin se kiusallinen tunne, joka syntyy silloin, kun suomalainen miesjääkiekkoilijajoukkue voittaa jonkun kisan ja osa väestöstä sekoaa.

Siitä huolimatta on vähän surkea olo. Ahtisaari ansaitsee tunnustuksen työstään esimerkiksi Namibiassa ja Acehissa, mutta monet muut niistä teoista, joista hänet myös muistetaan – ja joista hänet palkittiin – ovat olleet muun muassa länsimielisten suurvaltaintressien edistämistä ja sodanlietsontaa.

Varmaankin härskeintä, mitä Ahtisaari voi nyt tehdä, on käyttää uutukaista rauhannobelistin titteliä ja arvovaltaa sotilasliiton mainostamiseen. Vähän kuin Äiti Teresa puolustaisi jalkaväkimiinoja.

Jopa Paavo Väyrynen sen tietää: "Nato ei ole ytimeltään humanitaarista apua antava tai pelastuspalveluja tarjoava järjestö. Se on sotilasliitto – –." (HS 12.10.2008)

Formulakuskeilla lienee joku kampanja, jolla muka pyritään parantamaan autoilun ympäristöystävällisyyttä.

Energiansäästöön pyritään muun muassa tarkastamalla renkaiden ilmanpainetta säännöllisesti, välttämällä moottorin joutokäyntiä ja pidättäytymällä ilmastointilaitteen turhasta käytöstä. [...]

[Tallikaveri] kertoi muun muassa käyttävänsä GPS-laitetta löytääkseen suorimman reitin ja välttääkseen näin turhaa ajelua.

Mitätöntä näennäistoimintaa, jonka ainoa tarkoitus lienee saada status quo säilymään, ettei minkään tarvitsisi lopultakaan muuttua. Vähän sama kuin jos oltaisiin ajamassa kolmeasataa betoniseinää kohti ja kuski keskittyisi varmistamaan, että onhan airbag päällä.

Niin, tuli vaan mieleen, kun nyt formulakuskeista oli kyse, että eikö sen koko formulasirkuksen voisi lakkauttaa tällaisen puuhastelun sijaan. Formula-ajo kun on silkkaa joutokäyntiä, jos jokin.