Seija Sartti yrittää lokalaitismaiseen tyyliin tölväistä ohimennen Hesarin kuukausiliitteen (08/2008) artikkelissaan tällä kertaa kasvissyöjiä. Ohi meni, tai ainakaan maalia ei hyväksytty. Tai kuten Zyskowicz sanoi, "maali on helpompi tehdä, jos itse pääsee määrittelemään maalin paikan eli siirtämään maalia".

Artikkeli kertoo lihajalostaja Veijo Votkinista, joka ingressin mukaan on "lihansyöjien idoli, mutta kasvissyöjien kauhu". Väärin. Jutun perusteella hyvin sympaattisen oloinen (sympaattisen mielikuvan herättämiseksi oli nimittäin jutussa nähty vaivaa) lihanleikkaaja herättää kauhun asemesta lähes myötätuntoa edustaessaan alaa, jonka tulevaisuudennäkymät eivät ole ainakaan maatalousministerin mukaan ruusuiset. Luonnollinen poistuma hoitanee aikanaan sen, mitä markkinat jättävät jäljelle.

Tai no, myönnettäköön. Onhan lihateollisuus tavallaan samalla viivalla ase-, huume-, öljy-, seksi- ja tupakkateollisuuden kanssa: kaikkien tuotteet aiheuttavat suorien haittojen ja lieveilmiöidensä lisäksi riippuvuutta, josta on vaikeaa mutta tarpeellista päästä eroon. Ratkaisun ydin on saada kysyntä laskemaan.

Sartti yrittää vielä haastateltavansa suulla: "Votkin ei ihan ymmärrä vakaumuksellisia kasvissyöjiä. 'Vihanneksilla voi elää ja tulla toimeen, mutta onhan se yksipuolista. Todennäköisesti monipuolisen ruokavalion käyttäjät ovat onnellisempia. Ja onko se eettisesti oikein mennä katkaisemaan vihannestakaan.'"

Hieman epäselväksi jää, kumpi ei ihan ymmärrä, kirjoittaja vai haastateltava. Kokeillaanpa rautalankaa.

Näillä "vakaumuksellisilla kasvissyöjillä", joka muuten on heterogeeninen joukko, on vakaumukselleen erilaisia perusteluja. Kaksi kenties keskeisintä, eläinoikeusnäkökulma ja ympäristönäkökulma, tiivistyvät vaikkapa näin:

• Koko eläintuotanto (eläintenpito, tuottaminen, kasvattaminen, teurastaminen, ...) ja siihen liittyvä tarpeeton kärsimyksen aiheuttaminen tuotantoeläimille on yksinkertaisesti väärin, varsinkin kun vaihtoehtoja on.
• Lihantuotanto on epäekologista, kiihdyttää ilmastonmuutosta, tuhlaa energiaa ja vettä ja siksi sitä pitäisi supistaa rajusti. (Tähän perusteluun voi liittyä myös muita monimutkaisia kysymyksiä lähtien ruuan ja toimeentulon epätasaisesta jakautumisesta tai vaikkapa ilmasto-oikeudenmukaisuudesta.)
  

Useille toimintansa moraalisesta ulottuvuudesta kiinnostuneille riittää toinenkin näistä perusteluista – tai jopa vain osa siitä – syyksi sille, että lihan kulutusta olisi hyvä ainakin vähentää.

Sen sijaan en ole kuullut, että kasvin katkaiseminen olisi aiheuttanut vastaavia moraalisia ongelmia (jos laajamittaista luonnon tuhontaa ei lasketa).

Perusteluiden moninaisuudesta johtuen myös kasvisyöntiä on hyvin erilaista. Esimerkkejä.

Eläinoikeusnäkökulmasta nahkakengät ovat paha ongelma, kun taas joku ympäristöperusteinen "kasvissyöjä" saattaa hyvillä mielin syödä itse pyytämänsä tai muuten vapaana eläneen kalan tai jänön (jos vatsa kestää). Ympäristönäkökulmasta joku saattaa jättää juuston syömättä mutta syö munakkaan, kun taas eläinoikeusnäkökulmasta kanan hedelmät voivat olla kiellettyjen listalla ensimmäisten joukossa maidon tullessa vasta myöhemmin.

Painotuksia on siis hyvin erilaisia. Monet kieltäytyvät kaikesta eläinperäisestä (paitsi ehkä dyykatusta), toiset eivät itse osta raatoja jääkaappiinsa mutta syövät tarjottaessa tai muuten satunnaisesti. Your mileage may vary, ja hyvä niin.

Votkinin sitaatista on kuitenkin sanottava, että onnellisuuteen pyrkiminen on erittäin hyvä tavoite, ja väitekin lihaanien onnellisuudesta voi pitää paikkansa, sillä tieto lisää tuskaa, eikä huono omatunto ainakaan paranna asiaa. Mutta perustellusti voinee väittää, että lihan kulutuksen vähentäminen saattaisi lisätä onnellisuutta maapallolla jo pelkästään siksi, että entistä useampi saisi edes jotain syödäksensä.