Kelan tukiviidakkoon tarvitsee järeät raivausvälineet. Nyt on pitänyt selvittää ainakin seuraavat asiat, ja useimpiin löytyikin melko äkkiä vastaukset Kelan sivuilta. Siltä varalta, että joku muukin joskus miettii samoja asioita, kirjoitan nämä kysymykset ylös. Vastauksia voi korjata ja täydentää kommenteissa.

1. Voiko vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla oleva nostaa opintotukea?

- Voi.

2. Vaikuttavatko äitiys-, isyys- tai vanhempainpäiväraha opintotuen tulovalvontaan eli ovatko ne veronalaista tukea? Entä kotihoidontuki?

- Vaikuttavat. Ne ovat opintotuen tulovalvonnassa normaalia tuloa, joka lasketaan mukaan vuosituloihin.

Mutta huomio, ja tätä ei Kelan opiskelijasivuilla kerrota (vaan perhesivuilla): opintotuki vaikuttaa huomattavasti vanhempainpäivärahaan. Vanhempainpäivärahaa saa opintotukea nostava 15,20 euroa per päivä kun työtulojen mukaan laskettuna summa voi olla jotain ihan muuta.

3. Kuinka isot opintotuen tulorajat ovat nykyisin?

- Vapaan tulon rajat ovat selvimmin ilmaistuna Kelan sivulla. Eli jos tulot ovat esimerkiksi alle 18 400, voi opintotukea nostaa neljä kuukautta.

On tosin ihan hyvä kysymys, mihin 21 tonnia vuodessa tienaava tarvitsee opintotukea. Porvarihallituksen mielestä johonkin.

4. Voiko omistusasunnossa asuva saada opintotuen asumislisää?

Ei voi saada. Miksi valtion pitäisi tukea asuntolainoja myöntäviä pankkeja opiskelijoiden kautta, tai omistusasumista Kelan kautta? Maailmassa on vielä joku asia oikein.

5. Miten aiempien, ilman opintotukia tehtyjen opintojen opintoviikkoja tai -pisteitä voi hyödyntää yrittäessään saada tehdyksi opintotuen edellyttämät opintosuoritukset (hoitovapaan aikana)?

Opintomenestysvalvonnassa edellytetään tukikuukaudessa suoritettavan viisi opintopistettä. Opintopisteitä ei tokikaan tarvitse suorittaa juuri kyseisten kuukausien aikana, joten esimerkiksi gradun teko on mahdollista.

Tukia ei kuitenkaan ilmeisesti peritä takaisin, vaikka opintoja ei näyttäisi olevan riittävästi. Silloin opiskelija joutuu selvittämään asiaa, ja jos hyväksyttävä syy löytyy, tukea voidaan maksaa jatkossakin. Hyväksyttävä syy voi olla vaikea elämäntilanne tai suoritusmerkintöjen kasaantuminen esimerkiksi juuri gradun takia. Jos opintoja ei ole ollenkaan, silloin tuet voidaan periä takaisin. Lisätietoja Kelan sivulta.

6. Mihin tukiin tai niiden osiin puolison tulot vaikuttavat?

Ainakin opintotuen asumislisään; taulukko Kelan sivulla. Tämä ns. tarveharkinta tosin on budjettineuvotteluissa päätetty poistaa vuoden 2009 alusta.

(Muutoksen budjettivaikutus on mitätön 1,8 miljoonaa euroa, mutta Kelan opiskelijoilta vaatima, nöyryyttävä kuka-panee-ketä-lomakerumba loppuu, ja voihan se olla, että nykykäytäntö on aiheuttanut ainakin edellyttämänsä byrokratian takia vähintään parin miltsin verran piilokustannuksia.)

Myös kotihoidontuen hoitolisää hakiessa pitää selvittää koko perheen tulot.

* * *

Edit 2.9. Siis mitä siellä koulussa oikein opetetaan? Tänne oli tultu google-haulla "ketä voi saada opintotukea". Se on kuka. KUKA! *puistatus*

Juuri kun pääsin uhoamasta uutislakosta ja blogin hitaasta päivittymisestä, asuinkumppanini luki verkkohesaria ääneen. Ja kommentinhan se vaati.

Lehdessä nimittäin kukas muu kuin näköjään korkeinta valtaa tässä maassa käyttävä virkamies Raimo Sailas toteaa ilmaisen päivähoidon olevan mahdollista. Sitä ei vain hänen mielestänsä tule toteuttaa, koska vain palveluiden maksullisuus takaa niiden arvostuksen.

Mutta mistä tämä aivopieru on peräisin? Rahalla voidaan arvottaa kaikki, ja millä ei ole (suoraan näkyvää) hintaa, sillä ei ole arvoa? Tähän kummalliseen olettamukseen lienee parasta vastata lainaamalla erästä jyväskyläläistä(?) lähdettä nimeltä Yritys ilman yhteystietoja:

Ja mitä seuraavaksi? Tätä vanhaa kunnon kaitselmuksen ja kieltäymyksen logiikkaa voinee venyttää loputtomiin - ja nauttia siitä. Vähemmän ruokaa, jotta sitä arvostaisi enemmän jos sattuu saamaan? Vähemmän viinaa, jotta sitä arvostaisi enemmän jos sattuu saamaan? Vähemmän seksiä, jotta sitä arvostaisi enemmän jos sattuu saamaan? Vähemmän rahaa… Ekaluokkalainenkin osaa jatkaa, ehkä sinäkin.

Kun seurannassa on kolmatta kymmentä sähköistä tiedotusvälinettä – printtimedian lisäksi – ja kolmatta sataa blogia, voi aika käydä vähiin, vaikka näiden seuraaminen olisi hyvinkin organisoitua.

Pieni uutislakko piristää kummasti. Yhtäkkiä on käyttämätöntä kapasiteettia, apatia vähenee ja, mikä parasta, ehtii lukea kaikkea muuta, jopa kuivakanoloista tenttikirjaa. Suosittelen!

Lakolla on näköjään taipumus laajentua kattamaan uutisfiidien lisäksi vähän kaikkea muutakin, myös niitä blogeja. Ja se heijastuu omankin blogin päivitystahtiin. No, onpahan kohtalotovereilla vähemmän kahlattavaa.

Suosittelen tämän blogin tulevia päivityksiä odotellessa vaikkapa Päivystävää feministiä.

Pitkään on arvuuteltu, minkälaiseksi Putinin ja Medvedevin välinen vallanjako muodostuu ja minkälaisen roolin kumpainenkin ottaa.

Yhä on epäselvää, kuka sitä korkeinta valtaa varsinaisesti käyttää Venäjällä, mutta minusta näyttää siltä, että roolijaoksi on muodostumassa hyvä poliisi – paha poliisi.

Putin lähes viime töinään sääti käytännössä yksimielisen hyväksynnän saaneen lain, jonka tarkoitus oli sensuroida lehdistöä. Akuuttina pontimena laajalti pidettiin Putinia suututtanutta kirjoittelua hänen rakkauselämästään. Medvedev taas lähes ensi töinään sanoi, että laki on peruttava, medialle on annettava toimintavapaus. Samansuuntaisesti hän on puhunut myös kansalaisjärjestöistä, joita Putinin hallinto on pannut tiukkaan ruotuun.

Ja nyt Georgian-sotatoimet. Sodan alkumetreillä Putin-haukka matkusti aivan sotatoimialueen tuntumaan ja haki puheillaan oikeutusta Venäjän sotatoimille, ja nyt Medvedevin suulla ilmoitetaan sotilasoperaation päättyvän.

Tiedä häntä.

Taide ja viihde perustuvat paljolti vanhan kertaamiseen. Jos Georg Malmstenin Mikki-hiiri-sarja tehtäisiin nyt, seurauksena olisi iso oikeusjuttu Disneyn taholta, jonka Malmsten luultavasti häviäisi pystyyn, ainakin Yhdysvalloissa. Mikki-hahmo kun on Disneyn henkistä eli virtuaalista eli näennäistä omaisuutta. Niin tiukaksi ovat immateriaalioikeuden käytännöt menneet.

Sanomattakin lienee selvää, ettei ole lainkaan selvää, onko tekijänoikeuden väitetty mutta kiistelty kannustinvaikutus merkittävämpi kuin kulttuurin kehittymiselle aiheutuva haitta, ja pitäisikö koko kenties koko immateriaalioikeusjärjestelmä järjestää uusiksi, ja miten.

Kyseessähän on siis Mikki-hiiri, ei suinkaan Mikki Hiiri. Tai siis merihädässä on Mikki-hiiri, mutta susihukan ja vuorenpeikon kanssa seikkailee kyllä ihan Mikki Hiiri. (Sarjan neljännestä osasta en osaa sanoa, koska sitä ei ole viidessätoista ensimmäisessä Toivelaulukirjassa.)

Jori-setä kyllä ammensi muualtakin kuin Disneyn tuotannosta. Päässäni on pyörinyt useamman päivän pipodisko, jossa menevät iloisesti sekaisin Mikki-hiiri merihädässä (1936) ja Merimieslaulu (My Bonnie, 1882, "Nyt tuulet nuo viestin jo toivat, mä purtehen astua saan"). Ilmiselvästi edellinen on mukaelma jälkimmäisestä aiheen lisäksi sekä melodian että rakenteen osalta, joskin merihätä-kappaletta on laajennettu tarinaksi tai "minimusikaaliksi". Molemmat on vieläpä ikään kuin vaikutelman korostamiseksi nuotinnettu Toivelaulukirjoissa G-duuriin, jolla kyllä onkin sopiva ominaissoundi näille kappaleille.

Jos jotakuta väitteeni epäilyttää, sen voi todentaa vaikkapa vaihtamalla päittäin laulujen kertosäkeet, "Niin, niin, niin, niin ..." ja "Hiiuli hei, huolta nyt ei ...".

Malmsten ei onneksi ole huonossa seurassa. Esimerkkeinä tiukan tekijänoikeuden ongelmista on toisinaan käytetty myös Mozartin kaltaisia vuosisatojen suuruuksia, joiden tuotannossa ilmeisesti on paljonkin "vaikutteita" aikalaisesta musiikista.

Missä kaksi tai useampi pienen lapsen vanhempaa kokoontuu, siellä ovat pissakakkajutut läsnä. Mikä voisikaan olla kiinnostavampaa kuin ruumiintoiminnot? Eipä juuri mikään.

Ajattelin kirjoittaa taas vaipattomuudesta. Olen niin innoissani.

Seitsenkuinen lapsi on nyt kolmisen kuukautta osannut enimmäkseen pissiä viemäriin. Kakkavaippoja ei ole tullut varmaan kuukausiin ainuttakaan. No yksi, mutta sitä ei lasketa.

Mitä tulee tietää? Homma perustuu on ennakointiin, vauvan seuraamiseen ja vessassa käydessä pissan houkuttelemiseen (vauvojen vessahätäviestintä, VVV). Tarkemmin alla. Lapset ja vanhemmat ovat erilaisia, mutta nämä ovat meidän – osin kantapään kautta opittuja – havaintojamme:

• Lapsen rytmi tulee opetella. Samalla tavoin kuin oppii tunnistamaan, koska hänellä on nälkä tai väsy, oppii myös arvioimaan (suhteessa esimerkiksi juuri nukkumiseen, syömiseen ja edellisiin pissauksiin), koska tällä saattaisi olla pissahätä. Yleensä melkein aina.
• Moni lapsi pissaa vastasyntyneestä lähtien heti tai pian, kun ottaa vaipan pois. Vauva voi myös elehtiä tai äännellä tietyllä tavalla. Sen voi ja se kannattaa oppia tunnistamaan. Kun pissa tulee (vaippaan tai muualle), sen voi merkata "pss, pss"-äänellä tai mikä nyt sopivalta tuntuu, jolloin lapsi yhdistää tämän äänen pissaamiseen tai kakkaamiseen.
• Kun sitten vessaan päästään, pissan voi houkutella tällä äänellä pyttyyn tai lavuaariin ns. sylipotalla. (Potallahan vauva ei osaa vielä istua.)
  
• Heti kunnolla märältä tuntuvat harsovaipat ovat varmaankin auttaneet (siis verrattuna hifimpiin kestovaippoihin tai kertakäyttöisiin). Lapsi tuntee vaipan kastuvan, eikä ainakaan tämä vauva pidä siitä, ja oppii yhdistämään sen pissaamiseen. (Tähän perustunee myös harjoitteluhousujen teho, joissa lapsi tuntee kosteuden, mutta joita myydään 15-kuisille, jopa 3–4-vuotiaille...)
• Märkä vaippa vaihdetaan heti.
• Vaipattomuusharjoittelu on hyvä aloittaa heti syntymästä. Voi sen myöhemminkin aloittaa, mutta jos lapsi on jo puolivuotiaaksi opetettu laskemaan alleen, siitä on tietysti vaikeampi oppia pois.
• Yöpissatusta kannattaa miettiä. Minusta ei ole hyvä silloinkaan opettaa lasta laskemaan alleen, mutta toisten mielestä paremmin pintakuiva vaippa yön ajaksi on hyvä ratkaisu. Mutta pissattaminen voi herättää lapsen liian hyvin ja unesta voi olla vaikea saada kiinni. Vati ja pari varavaippaa sängyn vieressä voi toimia, mutta pissatusvälin pidentäminen näyttäisi olevan toimiva ratkaisu.
• Asiasta ei pidä tehdä numeroa. Liika painostus, itketys ja spennaus ovat tarpeettomia ja haitaksi, vaikka isi joutuisikin pyykkäämään. Sen sijaan onnistumisista tulee poikkeuksetta iloita ja palkita.

Kyse on myös inhimillisyydestä. Tuskin kenestäkään tuntuu kivalta opettaa ihmistä kusemaan housuunsa ja olemaan märissä. Miksi tämä olisi vauvoilla eri asia?

Aluksi vaippoja meni vuorokaudessa ihan tosi paljon, jopa 10–17, nyt määrä on noin 0–5, eikä niitä tarvitse pyykätäkään enää kuin reilun viikon välein (nörttinä olen tietysti pitänyt tarkkaa tilastoa ja pannut koneen piirtämään käppyrää). Ympäristötietoisia lapsenhankkijoita tämä toivottavasti innostaa. Nimittäin jos vaippoja joutuu pyykkäämään parinkin vuorokauden välein, kuten meillä aluksi, kyseessä on melkoinen energiankuluerä.

Vaikka onhan sekin pientä verrattuna siihen, että tekisi 1500 kiloa vaippajätettä kaatopaikalle metaania tuottamaan.

Vauva-lehden lukeminen avartaa. Nytkin (8/2008) siellä sanottiin näin:

Aikuinen päättää, että syödään terveellinen aamupala – lapsi voi valita, haluaako hän karjalanpiirakkaa vai leipää. Aikuinen päättää, että on aika mennä nukkumaan – lapsi voi päättää, ottaako hän kainaloonsa nallen vai pupun. Se, että lapsi saa osallistua päätöksentekoon, pönkittää hänen itsetuntoaan ja lisää myös hänen halukkuuttaan yhteistyöhön.

Lasten kasvattajien lisäksi myös vallanpitäjät yhteiskunnassa ovat tienneet tämän kauan. Tuli heti mielleyhtymä siihen, että näinhän meitä yhteiskunnan lapsia – kansalaisia ja kansalaisjärjestöjä – todelliset vallankäyttäjät eli esimerkiksi virkamiehet ja eräät instituutiot sekä toisinaan johtavat poliitikot johtavat.

Suodaan siis ihmisille tunne siitä, että he voivat vaikuttaa asioihinsa. Luodaan illuusio demokratiasta, joka höystetään leivällä ja sirkushuveilla. Näin kansa pysyy riittävän tyytyväisenä eikä ala häiritä tärkeämpiä asioita, joista se ei kuitenkaan mitään ymmärrä. Näennäisdemokratia syleilee kriitikkonsa kuoliaaksi.

Seija Sartti yrittää lokalaitismaiseen tyyliin tölväistä ohimennen Hesarin kuukausiliitteen (08/2008) artikkelissaan tällä kertaa kasvissyöjiä. Ohi meni, tai ainakaan maalia ei hyväksytty. Tai kuten Zyskowicz sanoi, "maali on helpompi tehdä, jos itse pääsee määrittelemään maalin paikan eli siirtämään maalia".

Artikkeli kertoo lihajalostaja Veijo Votkinista, joka ingressin mukaan on "lihansyöjien idoli, mutta kasvissyöjien kauhu". Väärin. Jutun perusteella hyvin sympaattisen oloinen (sympaattisen mielikuvan herättämiseksi oli nimittäin jutussa nähty vaivaa) lihanleikkaaja herättää kauhun asemesta lähes myötätuntoa edustaessaan alaa, jonka tulevaisuudennäkymät eivät ole ainakaan maatalousministerin mukaan ruusuiset. Luonnollinen poistuma hoitanee aikanaan sen, mitä markkinat jättävät jäljelle.

Tai no, myönnettäköön. Onhan lihateollisuus tavallaan samalla viivalla ase-, huume-, öljy-, seksi- ja tupakkateollisuuden kanssa: kaikkien tuotteet aiheuttavat suorien haittojen ja lieveilmiöidensä lisäksi riippuvuutta, josta on vaikeaa mutta tarpeellista päästä eroon. Ratkaisun ydin on saada kysyntä laskemaan.

Sartti yrittää vielä haastateltavansa suulla: "Votkin ei ihan ymmärrä vakaumuksellisia kasvissyöjiä. 'Vihanneksilla voi elää ja tulla toimeen, mutta onhan se yksipuolista. Todennäköisesti monipuolisen ruokavalion käyttäjät ovat onnellisempia. Ja onko se eettisesti oikein mennä katkaisemaan vihannestakaan.'"

Hieman epäselväksi jää, kumpi ei ihan ymmärrä, kirjoittaja vai haastateltava. Kokeillaanpa rautalankaa.

Näillä "vakaumuksellisilla kasvissyöjillä", joka muuten on heterogeeninen joukko, on vakaumukselleen erilaisia perusteluja. Kaksi kenties keskeisintä, eläinoikeusnäkökulma ja ympäristönäkökulma, tiivistyvät vaikkapa näin:

• Koko eläintuotanto (eläintenpito, tuottaminen, kasvattaminen, teurastaminen, ...) ja siihen liittyvä tarpeeton kärsimyksen aiheuttaminen tuotantoeläimille on yksinkertaisesti väärin, varsinkin kun vaihtoehtoja on.
• Lihantuotanto on epäekologista, kiihdyttää ilmastonmuutosta, tuhlaa energiaa ja vettä ja siksi sitä pitäisi supistaa rajusti. (Tähän perusteluun voi liittyä myös muita monimutkaisia kysymyksiä lähtien ruuan ja toimeentulon epätasaisesta jakautumisesta tai vaikkapa ilmasto-oikeudenmukaisuudesta.)
  

Useille toimintansa moraalisesta ulottuvuudesta kiinnostuneille riittää toinenkin näistä perusteluista – tai jopa vain osa siitä – syyksi sille, että lihan kulutusta olisi hyvä ainakin vähentää.

Sen sijaan en ole kuullut, että kasvin katkaiseminen olisi aiheuttanut vastaavia moraalisia ongelmia (jos laajamittaista luonnon tuhontaa ei lasketa).

Perusteluiden moninaisuudesta johtuen myös kasvisyöntiä on hyvin erilaista. Esimerkkejä.

Eläinoikeusnäkökulmasta nahkakengät ovat paha ongelma, kun taas joku ympäristöperusteinen "kasvissyöjä" saattaa hyvillä mielin syödä itse pyytämänsä tai muuten vapaana eläneen kalan tai jänön (jos vatsa kestää). Ympäristönäkökulmasta joku saattaa jättää juuston syömättä mutta syö munakkaan, kun taas eläinoikeusnäkökulmasta kanan hedelmät voivat olla kiellettyjen listalla ensimmäisten joukossa maidon tullessa vasta myöhemmin.

Painotuksia on siis hyvin erilaisia. Monet kieltäytyvät kaikesta eläinperäisestä (paitsi ehkä dyykatusta), toiset eivät itse osta raatoja jääkaappiinsa mutta syövät tarjottaessa tai muuten satunnaisesti. Your mileage may vary, ja hyvä niin.

Votkinin sitaatista on kuitenkin sanottava, että onnellisuuteen pyrkiminen on erittäin hyvä tavoite, ja väitekin lihaanien onnellisuudesta voi pitää paikkansa, sillä tieto lisää tuskaa, eikä huono omatunto ainakaan paranna asiaa. Mutta perustellusti voinee väittää, että lihan kulutuksen vähentäminen saattaisi lisätä onnellisuutta maapallolla jo pelkästään siksi, että entistä useampi saisi edes jotain syödäksensä.

Ehkä kiinnostavin ja ajatuksia herättävin lehtiartikkeli pitkään aikaan on näköjään pantu nettiin.

Imagesta 4/2008, Anu Partasen Lihan himo. Olkaa hyvät. Suosittelen.