Julkiselle sektorille on varsinkin johtotehtäviin jo pitemmän aikaa soluttautunut ihmisiä, joiden mielestä julkisen sektorin laitoksia on johdettava kuin yrityksiä (ja samalla itse asiassa koko julkista sektoria pitää rajusti karsia, muttei puhuta nyt siitä). Tämä markkina-ajattelun lisääntyminen näkyy näiden laitosten työntekijöille esimerkiksi lisääntyneinä tilaisuuksina pelata hevonpaskabingoa; tietänette pelin. Organisaatioita virtaviivaistetaan ja muokataan pelkästään organisaatiouudistamisen ilosta, ja tuottavuusajattelu uhkaa syödä tuloksen ja vastuun. On tilaaja–tuottaja-mallia ja palvelukeskuksia palvelemassa asiakkaita.

En nyt jaksa kuvata ilmiön kaikkia piirteitä, tiedätte kuitenkin mitä tarkoitan; kehitykselle on monta nimeä. Jotkut puhuvat uusliberalisoitumisesta, toiset jopa valtion yksityistämisestä. Ei tässä nimellä niin väliä. Ja jottei haukuttaisi väärää puuta, kuten joitakin vastuullisia, puun ja kuoren väliin rutistettuja väliportaan pomoja, on muistutettava, että suuri osa tästä kaikesta on lähtöisin valtiovarainministeriöistä, joka valitettavasti vastaa esimerkiksi valtion henkilöstöpolitiikasta ja monista muista hallinnollisista asioista.

Takaisin asiaan; puhe oli eräistä julkisen sektorin laitoksista ja niiden työntekijöistä. Niissä nimittäin on töissä tuhatpäin huomattavan päteviä asiantuntijoita, jotka usein suostuvat tekemään töitä pienemmällä palkalla kuin mitä vastaavista hommista saisi yksityisellä sektorilla. Näitä työntekijöitä motivoi palkan asemesta esimerkiksi hyvä työskentelyilmapiiri, ammatilliset haasteet, itsensä kehittäminen ja vaikkapa se, mitä muuan Pekka Himanen kutsuu hakkerietiikaksi.

Nyt on käymässä niin, että markkinapohjainen johtaminen syö näistä laitoksista työskentelyilmapiirin (organisaatiouudistukset, loppuunpolttaminen, jatkuva arviointi ja tulosvastuu), ammatilliset haasteet (rönsyt pois, keskitytään "tiukkaan ytimeen"), työntekijöiden toiveet itsensä kehittämisestä (ei sellaiseen ole aikaa eikä rahaa) ja monet muut hyvät asiat. Jäljelle jää vain rutiininomainen työ, jota on liikaa, hierarkkinen organisaatio ja huono palkka.

Mitä sitten tapahtuu? Rahanhimoisimmat työntekijät olivat jo valmiiksi muualla töissä, mutta nyt kaikki muutkin kynnelle kykenevät haluavat pois. Julkisen sektorin kaventaminen olikin näiden bisnesjohtajien tavoite, mutta mitäs sitten tehdään, kun samalla kaikki asiantuntemus kaikkoaa omasta organisaatiosta? Ainoa keino paikata asiaa on nostaa palkkoja lähelle yksityistä sektoria, kun se olikin ainoa jäljellä oleva ero. Ja hups, sinne hävisivät ne säästöt, joita alunperin tavoiteltiin.

Tai sitten voitaisiin lakata leikkimästä yrityksiä ja tehdä sitä mitä varsinaisesti oltiin tekemässä.