mun viimeisin sana

Navigointi

Uudemmat kirjoitukset

Vanhemmat kirjoitukset

Viimeksi kommentoidut

Luokat

Arkisto

Korholat ympäristöjärjestöjen kimpussa

Ympäristön kannalta täysin kestämättömistä ydinvoima- ja turvekannoistaan tunnettu Korholan pariskunta, poliitikko Eija-Riitta ja professori Atte puukottavat ympäristöjärjestöjä selkään päivän sunnuntaidebatissa (HS 8.6.).

Eniten heitä tuntuu kaihertavan se, että ympäristöjärjestöjä kuullaan ympäristöasioissa asiantuntijoina, joita ne määritelmän mukaisesti ovat, eikä mielipidevaikuttajina. Tällaista kritiikkiä ei kuitenkaan energiateollisuus tai muu elinkeinoelämän edustus ilmeisesti ansaitse huseeratessaan ympäristöasioissa?

Korholat syyttävät ympäristöjärjestöjä siitä, että ne haluavat torjua ilmastonmuutoksen eikä sopeutua siihen. Kun tiedetään, että julkisuuteen tai yhteen tiedotteeseen mahtuu kerrallaan noin yksi asia, mietitäänpä, kumpikohan näistä on ympäristöjärjestöjen ja samalla maapallon pelastamisen näkökulmasta keskeisempi? Ja kun tiedetään myös, että yhteen asiaan panostaminen taloudellisesti on nollasummapelibudjettivaltaa käytettäessä toisesta pois, niin silloin vallankäyttäjiin vaikuttaessaan kannattaa ehkä keskittyä tärkeimpään. Samalla voidaan ajatella, ettei ilmastonmuutokseen sopeutuminen edes ole ympäristöjärjestöjen tehtävä sen enempää kuin päästöjen vähentäminen nälkiintyvän jääkarhun.

No, selitykset sikseen. Joitakin virheitä toki on tehty, kuten biopolttoainehypetykseen osallistuminen aiemmin. Nyttemmin kyllä yritetään korostetusti vääntää rautalangasta, että toisissa on vakavia ongelmia, kuten sademetsien tuhoamista (Nesteen palmuöljy), toisissa taas ei mitään vikaa (bioetanolia ruuantähteistä). Mutta itse asiassa ympäristöväki on kyllä muistuttanut biopolttoaineiden vaaroista alusta asti, jotta poliitikot ja teollisuuskin ymmärtäisivät. Huonolla menestyksellä, näemmä.

Korholat kuitenkin antavat ymmärtää, että samalla asialla tässä ollaan järjestöjen kanssa. Jos näin olisi, eikö debatti järjestöjen kanssa tulisi käydä toisella tapaa, toisessa paikassa? Nyt kaivetaan maata järjestöjen alta ja vaikeutetaan näiden työtä niissäkin asioissa, joista ollaan yhtä mieltä. Herääkin kysymys, mitkä ovat Korholoiden todelliset motiivit (tai esimerkiksi rahoittajat...).

Päivitys. Greenpeacen Kaisa Kosonen vastaa Korholoille.

Postattu 2008-06-08 kello 17:11 – kuuluu luokkiin: yhteiskunta, ympäristöpermalinkki

Kommentit

Ei kommenttia

Lisää kommentti

:

:
:
:
Viisi numeroa