mun viimeisin sana
Luokka: ympäristö
Kuvaus: Ympäristöpolitiikkaa, -filosofiaa, -aktivismia jne.

Päästöt alas ilman ydinvoimaa

Suomessa valmistellaan ilmasto- ja energiastrategiaa. Siinä on (ainakin) kaksi perustavanlaatuista ongelmaa:

  1. Päästövähennykset ovat mitättömiä.
  2. Edelleen nojataan ydinvoimaan.

HBL:n mukaan EU:n CO2-päästövähennystavoite on vähintään 16 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Radikaaleja vähennyksiä tarvitaan, jotta ilmaston lämpeneminen voitaisiin pitää aisoissa. Suomi EU:n mallioppilaana aikoo hipoa rimaa: tavoite on alin mahdollinen, vaikka muissa maissa puhutaan kolmen- ja jopa neljänkymmenen prosentin vähennyksistä. Miksi?

Lisäksi strategiaan on sisäänkirjoitettu uusien ydinvoimaloiden rakentaminen. Kuitenkin tiedetään, että suuri osa kasvihuonekaasupäästöistä syntyy sektoreilla, joihin ei ydinvoimasta ole apua (kuten liikenne, maatalous). Varsinkaan Olkiluoto 3:n jälkeen ei ole ydinvoimalla osaa eikä arpaa kasvihuonekaasupäästöjen leikkauksessa. Energiateollisuuskin tietää, ettei kolmekaan uutta voimalaa vähentäisi päästöjä edes Kioton vaatimusten alle. Silti uutta ydinvoimaa kaavaillaan, mm. sähkön vientiin. Miksi?

Ottaako tämä kaikki sinuakin päähän? Nyt on tulossa toimintaa, johon voit osallistua. Järjestämme sunnuntaina 1.6.2008 klo 13 Helsingissä keltaisen mielenosoituksen, jossa sadat ihmiset muodostavat kuvion ja ilmaisevat hallitukselle mielipiteensä.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: ekakuudetta.info. Tule, juuri sinua tarvitaan!

Postattu 2008-05-27 kello 23:41 – kuuluu luokkiin: mielenosoitukset, yhteiskunta, ympäristöpermalinkki
ei kommentteja – lisää kommentti

Kirkko: vähentäkää lihansyöntiä

Kirkon ilmastotyöryhmä kehottaa pidättäytymään lihan houkutuksista, eikä nyt puhuta kuudennesta käskystä.

Kirkkohallitus hyväksynee Kotimaan mukaan ensi viikolla työryhmän raportin, jossa on monia hyviä neuvoja ja suosituksia, toki kirkon näkökulmasta. Jutusta poimittuja esimerkkejä:

  • suosi kasvispainotteista ruokavaliota; sekasyöjille ehdotetaan Välimerellistä ruokavaliota, jossa lihatuotteet ovat "enemmän mausteen kuin pääruoan asemassa"
  • arvioi oma elämäntapa ja pyri kohtuullisuuteen; käy suositukset läpi
  • joulua ja pääsiäistä edeltävät paastonajat voi käyttää yksinkertaisemman ja kohtuullisemman elämäntavan kokeilemiseen
  • lepopäivä kannattaa pyhittää turhan kuluttamisen asemesta
  • pyöräile, kävele ja käytä joukkoliikennettä auton sijaan
  • suosi junaa, vältä lentämistä ja harkitse lentomatkojen hyvittämistä ilmastonsuojelua tukemalla
  • kierrätä, lajittele, vähennä jätteen syntyä
  • säästä energiaa: laske huoneistolämpötilaa ja suosi energiapihejä laitteita
  • vaikuta omassa ympäristössäsi.

Hyviä neuvoja maallisemmallekin väelle.

Postattu 2008-05-27 kello 23:38 – kuuluu luokkaan: ympäristöpermalinkki
2 kommenttia

Polttoaineiden hinta

Polttoaineiden (ja ruuan) hinnannousu on huomattu ympäri maailman. Jopa USA:ssa autoilu on vähentynyt "rajusti" (4,3 %).

Ranskassa kalastajat ja rekkakuskit tukkivat väyliä ja Sarkozy kiirehtikin populistisesti ehdottamaan unioninlaajuista veroalea, jota polttoaineen käyttäjät vaativat.

Äly hoi? Veronalennus lisäisi kulutusta, mikä edelleen lisäisi hinnankorotuspaineita. Ranskalaisille ei ole ehkä käynyt selväksi, että öljy on oikeasti niukka resurssi, ja vaikka nyt vauhtiin lähtenyt hinnannousu ei olisikaan vielä lopullista, on sen aika pian. Ja syytä ollakin, ennen kuin molemmat napajäätiköt sulavat tyystin. Jos veronalennuksiin lähdetään, mitä tehdään seuraavaksi? Alennetaan veroja taas, kunnes valtiot alkavat pian tukea polttoaineen käyttöä?

Ei Suomessa olla sen viisaampia. Eduskunnassa kuultiinkin kummallista keskustelua. Pelättiin, että monet kuljetusyrittäjät ajautuvat konkurssiin. Mutta eikös tämä mene markkinoiden ehdoilla juuri niin kuin pitääkin: (ympäristö- tai muista syistä) kannattamaton liiketoiminta muuttaa muotoaan. Ehkäpä esimerkiksi osa kuljetuksista siirtyy maanteiltä raiteille.

Joidenkin oppositioedustajien mielestä on vastuutonta, jos hallitus ei tule vastaan hinnankorotuksien kanssa. Eikö vastuutonta olisi juuri tukea polttoaineen menekkiä? Kun jotkut vaativat dieselveron laskua, Katainen väläytti sen sijaan, että mitä jos ammattiautoilijat saisivat hakea dieselverostaan palautusta. Höh, kun kerrankin markkinat tekisivät jotain oikein.

Ei, en ole ollenkaan huolissani pitkiä työmatkoja autollaan taittavien puolesta. Toivon sitä vastoin, että nykyinen hintakehitys ohjaa yhdyskuntarakennetta tiivistymään ja yhä useampia ihmisiä muuttamaan lähelle asutuskeskuksia, joissa taas sen jälkeen riittäisi kysyntää sekä joukkoliikenteelle että paikallisille palveluille.

Postattu 2008-05-27 kello 22:58 – kuuluu luokkiin: yhteiskunta, liikenne, ympäristöpermalinkki
1 kommentti

Jätettä

Taloyhtiön kevättalkoita varten tuotiin pihaan suuri jätelava. Ja kun talkoot alkoivat, lava alkoi täyttyä. Mutta millä? Aluksi sinne rahdattiin polkupyöriä, suksia, sauvoja, huonekaluja ja kaikenlaista käyttökelpoista, mutta vanhaa tavaraa. Kerrankin kodin viereen tuotu jätelava veti huikeasti puoleensa sellaista tavaraa, jota omistajat eivät ole jaksaneet kiikuttaa kierrätyskeskukseen, jonne on ainakin kilometri(!) matkaa.

Sitten lavalle kannettiin kitkettyjä voikukkia, pensaita ja muun muassa kahden kuolleen ja kaadetun puun rungot ja oksat. Yritin puhua järkeä ja kertoa, mitä puutarhajätteelle tapahtuu kaatopaikalla ja mitä se metaani on, mutta vastaus oli tyly: "tee sitten itte". Ympäristöstä huolehtiminenhan on vain siitä kiinnostuneiden homma.

YTV:n jäteneuvonnan mukaan tämä on tavallistakin tavallisempi tarina. Vääränlaisesta jätelajista mahdollisesti lankeava siivousmaksukin on lavan vuokraan ja kuljetuksiin nähden hyvin pieni. Ja senkin joutuu maksamaan vain todella vääränlaisesta jakeesta, kuten ongelmajätteestä.

Lopulta lavalla oli kolmaskin polkupyörä, ihan hyvännäköinen Helkama Kulkuri -vaihdepyörä, jonka pahin vika taisi olla tyhjä kumi. Mutta lava kerkesi olla paikalla vain noin vuorokauden, joten ei kannata enää kysellä pyörien perään.

Keksin tästä YTV:lle erinomaisen palvelukonseptin: siirrettävä kierrätyslava. Homma toimisi siten, että työntekijä siivoaisi lavalta aina kelvottomat tavarat ja sitten se vietäisiin seuraavaan pisteeseen. Sieltä voisi kukin hakea tarvitsemansa tai viedä pieneksi jääneet luistimet lavalle. Eräänlainen kierrätyskeskuksen etäpalvelu, siis.

Lopuksi Ylen uutinen: Jätelaitokset lapsiperheille: Suosikaa kestovaippoja. Uutisessa kerrotaan, kuinka yhden lapsen vaippajätevuori voi olla esimerkiksi 400 kiloa. Ja että jätelaitokset ovat tehneet oppaan kestovaippojen käytöstä. Tässä kerta- ja kestovaippahuumassa täytyy jonkun muistuttaa: se, että lapsi tarvitsee useamman vuoden vaippoja, on pampersien ja muiden propagandaa. Lapsi voi oppia (lähes) vaipattomaksi hyvinkin nopeasti. Se vaatii vähän viitseliäisyyttä, mutta lopulta maksanee vaivan säästyneen pyykkäyksen ja vaipanvaihdon merkeissä. Luonnonvaroista, vesistöistä ja energiasta puhumattakaan.

Postattu 2008-05-21 kello 20:38 – kuuluu luokkaan: ympäristöpermalinkki
4 kommenttia

Ei kuudetta eikä seitsemättä

Suomessa on neljä ydinvoimalayksikköä sähköntuotantokäytössä. Viidettä rakennetaan, ja rakentaminen on aikataulusta pari vuotta myöhässä, ja kaikki lupaukset, joita kansalle ja eduskunnalle viidettä myytäessä annettiin, on syöty; kustannukset ylittää roimasti budjetin, kotimaisuusaste on hyvin vähäinen ja, mikä tärkeintä, uusiutuviin energiamuotoihin ei ole panostettu, toisin kuin luvattiin.

Nythän ministeriölle on sen lisäksi jätetty yksi uusi voimalahakemus ja paria lisää odotellaan. Loppusijoitusta suunnitteleva Posiva on varautumassa seitsemännen voimalan jätteisiin (via YLE, Vihreä lanka).

Nyt on unohtunut pari seikkaa. Viides voimala kattaa helposti kasvaneenkin teollisuuden energiantarpeen. Seuraavat voimalat tuottaisivat sähköä vientiin. Miksi?

Lisäksi lisääntynyt energiantuotanto lisää myös (muiden tuotantomuotojen tuottaman energian) kulutusta, eikä siihen ei ole enää ilmastonäkökulmasta varaa. Missään skenaariossa ydinvoiman ei ole väitetty vähentävän esimerkiksi hiilivoiman tuotantoa. Sähkönkulutuksen on käännyttävä laskuun, vaikka sitten sen pyhän lehmän, kilpailukyvyn kustannuksella. Mutta toivokaamme, että samat tulevat päästörajat koskevat myös muita maita ja toimikaamme myös sen puolesta, vaikkei Pekkarinen hyvää esimerkkiä näytäkään.

Kepun turve- ja allassekoilut voisi kuitata kepulaisten horinoina, ellei puolue istuisi tämän löylynlyömän maan keskeisimmillä valtaistuimilla.

Voisi myös muistuttaa, että ydintuotantolaitoksen pystyttämisestä päättää eduskunta, ja sille on ydinenergialain mukaan annettava siihen myös todellinen mahdollisuus. Siihen ei Posivan, Fennovoiman tai Etelärannan puuhasteluilla pitäisi olla mitään sanomista.

Postattu 2008-05-13 kello 17:20 – kuuluu luokkiin: yhteiskunta, ympäristöpermalinkki
ei kommentteja – lisää kommentti