Pahemmanlaatuista nimbyilyä
Eilen Hesarin mielipidesivuilla kolme töölöläistä tekopyhää nimbyä vastusti Helsingin Töölöön kaavailtua asunnottomien tukiasuntolaa. Vetosivat lapsiinsa, ja olivat sitä mieltä, että asunnottomille pitää kyllä saada asuntoja, mutta mieluummin jonnekin muualle: "Jos asuntola toteutuu suunnitellussa muodossaan, ei lapsia voi päästää yksin koulutielle." Vielä mitä. Viereisillä kaduilla kaahaavista autoista ei sen sijaan tarvitse olla huolissaan?
Esimerkiksi HYY on ollut asuntolasta toista mieltä.
Nyt olisi ollut tarjolla asunnottomille tukiasuntoja Vallilaan, jossa on lähinnä teollisuusaluetta, ja lähin "lastentarhakin" taitaa olla lukio. Mutta mitä tekee kansanedustajaketku Eero Lehti? Ostaa Taloustutkimuksineen koko talon, jotta hanke kaatuisi: "Perusteena on ollut se, että Taloustutkimuksen henkilökunnan käynti raitiovaunu- ja bussipysäkeille kulkee Mäkelänkatu 56:n pihan kautta." Onko kokoomuslainen Lehti oikeasti sitä mieltä, että hänen firmansa edustajien "esteetön" kulku raitiovaunupysäkille tärkeämpää kuin asunnottomien asuttaminen?
Eikö näille hävyttömille ryökäleille voi tehdä mitään?