Ei kuudetta eikä seitsemättä
Suomessa on neljä ydinvoimalayksikköä sähköntuotantokäytössä. Viidettä rakennetaan, ja rakentaminen on aikataulusta pari vuotta myöhässä, ja kaikki lupaukset, joita kansalle ja eduskunnalle viidettä myytäessä annettiin, on syöty; kustannukset ylittää roimasti budjetin, kotimaisuusaste on hyvin vähäinen ja, mikä tärkeintä, uusiutuviin energiamuotoihin ei ole panostettu, toisin kuin luvattiin.
Nythän ministeriölle on sen lisäksi jätetty yksi uusi voimalahakemus ja paria lisää odotellaan. Loppusijoitusta suunnitteleva Posiva on varautumassa seitsemännen voimalan jätteisiin (via YLE, Vihreä lanka).
Nyt on unohtunut pari seikkaa. Viides voimala kattaa helposti kasvaneenkin teollisuuden energiantarpeen. Seuraavat voimalat tuottaisivat sähköä vientiin. Miksi?
Lisäksi lisääntynyt energiantuotanto lisää myös (muiden tuotantomuotojen tuottaman energian) kulutusta, eikä siihen ei ole enää ilmastonäkökulmasta varaa. Missään skenaariossa ydinvoiman ei ole väitetty vähentävän esimerkiksi hiilivoiman tuotantoa. Sähkönkulutuksen on käännyttävä laskuun, vaikka sitten sen pyhän lehmän, kilpailukyvyn kustannuksella. Mutta toivokaamme, että samat tulevat päästörajat koskevat myös muita maita ja toimikaamme myös sen puolesta, vaikkei Pekkarinen hyvää esimerkkiä näytäkään.
Kepun turve- ja allassekoilut voisi kuitata kepulaisten horinoina, ellei puolue istuisi tämän löylynlyömän maan keskeisimmillä valtaistuimilla.
Voisi myös muistuttaa, että ydintuotantolaitoksen pystyttämisestä päättää eduskunta, ja sille on ydinenergialain mukaan annettava siihen myös todellinen mahdollisuus. Siihen ei Posivan, Fennovoiman tai Etelärannan puuhasteluilla pitäisi olla mitään sanomista.
Kommentit
Ei kommenttia
Lisää kommentti