Vihreät saa usein kritiikkiä kokoomuksen puisto-osastona tai muuten vain porvaripuoluiden apulaisena hallituksessa toimiessaan.

Vihreiden näkökulmasta tilanne on hankala: eihän pienpuolue voi kuin vikistä, jos kaksi suurta päättävät viedä. Tai ainakin mennessä joutuu myymään pari mummoa. Vihreät poliitikot joutuvat myös puolustelemaan huonoja päätöksiä – tapauksesta riippuen oman arvomaailmansa vastaisesti – hallitussovun tai puoluekurin nimissä. Tilanne on varmaan heille rasittava. Mutta itsepähän paikkansa valitsivat sanoen, että oppositiosta vaikuttaminen on vielä hankalampaa. Niin onkin.

Mutta yhtä asiaa en enää jaksaisi kuunnella. Lähes jokaisessa Vihreän langan tai muiden lehtien vihreitä haastattelevassa lehtijutussa tai ihan vain illanvietoissa vihreät vastaavat kritiikkiin samalla kaavalla:

"Ynnynnyy ei me mitään porvareita olla sitäpaitsi demarihallitus teki paljon oikeistolaisempaa politiikkaa kun poisti varallisuusveron ynnynnyy."

Lapsellista. Huono argumentti. Eivät huonot tai väärät päätökset sen paremmiksi muutu siitä, että demarit tekivät vielä huonompia ratkaisuja. Ei oma kilpi siitä kirkastu, vaikka tuhannennen kerran osoittaisi demarien takin sisäpuolelta siniseksi. Demarien viimekertainen hallituspolitiikka kyllä kaipaa suomintaa, muttei siihen vertaamalla oma politiikka parane.

Eikä tähän liity mitenkään se, ettei nykyisistä oppositiopuolueista ole mihinkään.

Odotan innolla perintöverojen poistoa ja osinkojen verokevennyksiä, tuloveronalennuksista puhumattakaan. Ei varmaan erikseen tarvitse korostaa, että nämä kaikki kasvattavat tuloeroja entisestään. Suurituloisten verot ovat jo nyt jälkeenjääneitä, koska heillä on usein mahdollisuus ottaa tulonsa kevyesti verotettuina pääomatuloina.

En muuten nyt toista sitä, mitä joku kansantaloustieteen proffa sanoi Hesarissa (mielipide 23.4.2008) automaattisten vakauttajien (veroprogressio ja tulonsiirrot) unohtamisesta. Hyvä pointti. Lama-aikoja odotellessa.

Kriitikon on silti rehellistä huomauttaa, etteivät kaikki vääryydet ole vihreiden syytä, ja myös hyviä asioita on saatu aikaan. Silti myötätuntoni on vähissä, kun n:nnen ydinvoimalan lupapaperissa tai yliopistot yksityistävässä päätöksessä kiiltää kohta kahden vihreän ministerin puumerkki. Vai kiiltääkö? Cronberg näyttää löytäneen eriävä mielipide -nimisen instrumentin (tapaus lex Nokia). Hyvä!

Myönnän auliisti, että tuo ei ehkä ollut blogaamisen historian seksikkäin otsikko. Mutta etene, oi kertomukseni, sillä tämä vanheneva setä viipyy liiaksi sivuseikoissa.

Kerrotaanpa ensin yksi pieni seikka, joka liittyy otsikon aiheeseen. Kuulin lauteilla Leon kanssa ollessani, että valtio subventoi suoraan yli kahtakymmentä lentokenttää Suomessa; käytännössä lähes kaikkia hajasijoitettuja pikkukenttiä. Siis muun muassa sen lisäksi, että kerosiini on verotonta. Kentät eivät pysyisi edes hengissä omalla liiketoiminnallaan, mutta silti VR Osakeyhtiöllä on isot tuottotavoitteet. Tukien poistaminen ei kuulemma (sanoi joku LVM:n iso viskaali) tule kuuloonkaan. Ja sitten vielä ihmetellään, ettei junamatkailu ole riittävän kilpailukykyistä edes maan sisällä. Tästä valtavasta epäkohdasta puhutaan aivan liian vähän. (Näköjään tosin Soininvaarakin valisti samasta aiheesta.)

Itse selonteosta muutama sana. Siinä oleva kevyen liikenteen osuus puoli sivua 60:stä, vaikka useimmat matkat tehdään kävellen tai pyörällä. Ei mitään ehdotuksia aiheesta.

Päästöjen vähentämistä muka mietitään kovasti, mutta vaikka henkilöautoilun ilmastovaikutus tunnustetaan suurimmaksi, ei valmiuksia sen rajoittamiseen ole. Tekstin hengestä kertoo ehkä seuraava sitaatti.

Liikenteen ympäristövaikutuksia hallitaan kannustamalla kuljetuselinkeinoa vapaaehtoisiin energiasäästötoimiin, logistiikkaa tehostamalla, joukkoliikennettä edistämällä ja yksityisautoilun hiilidioksidipäästöjä vähentämällä.

Siis energian säästäminen on jatkossakin vapaaehtoista, ja yksityisautoilua ei vähennetä. Sillä tiellä mahdollinen yksittäisten autojen päästövähennys nollautuu autojen ja autoilun määrän lisääntymisellä. Paperissa todetaan keskustalaiseen tyyliin, että "henkilöautoilulle ei käytännössä ole vaihtoehtoa alueilla, joilla ei ole riittävää joukkoliikenteen tarjontaa", mutta jätetään miettimättä, minkälaiset rakenteelliset seikat asiaan vaikuttavat ja miten joukkoliikenteen tarjontaa ja kysyntää(!) voisi lähteä kasvattamaan.

Lentoliikenteen kasvu on tunnetusti ilmastonäkökulmasta täysin kestämätöntä. Mutta mistä puhuu liikennepoliittinen selonteko? Uuden, Helsinki-Vantaata täydentävän lentokentän rakentamisesta pääkaupunkiseudulle!

Selonteossa panostukset raideliikenteeseen on liian vähäiset, autoetuun ei uskalleta puuttua, eikä sitäkään viitsitä pohtia, miksi linja-autoliikenteen kysyntä on laskenut yksityisautoilun hyväksi, vaikka näin todetaan tapahtuneen. Vain pari esimerkkiä mainitakseni.

Ja kaikkien on vaan muka edelleen ja varsinkin tulevaisuudessa päästävä omalla autollaan. Hullujen puhetta, jopa Kehä kolmosen avarammalla puolen.

Kuka kertoisi, mitä ne Helsingin demarit oikein aikovat? Viittaan Tapsan blogientryyn ja sen kommentteihin.

Siis kehitetäänkö kaupunkia yksityisautoilun ehdoilla vai ei? Mikä se linja olikaan? Voisiko sen vihdoin paljastaa äänestäjäparoille? Vai jatketaanko vedätystä?

Meillä ei ministeritasollakaan näytetä tietävän (Vanhanen 2006, Lindén Verkkouutisten Nettistudiossa 28.3.2008), mitä se kirjesalaisuus oikein on, joten yritetäänpä taas vääntää rautalankaa.

Kirjesalaisuus ei ole sellainen laissa erikseen määrittelemätön tai lakien rajaama alue kuin "jokamiehenoikeudet" (jotka siis ovat joukko asioita, joita ei erikseen ole kielletty; lainsäädännössä kun ei erikseen ole ollut tapana luetella, mikä on sallittua vaan päinvastoin). Luottamuksellisen viestinnän suoja on aika tarkoin määritelty. Perustuslaista ei kannata tulkintaa hakea, siellä on vain periaate.

Lindénin mielestä tekstiviestien pitäisi olla samalla viivalla kirjeiden kanssa.

Nehän ovat. Avaamatonta viestiä (kirjettä, sähköpostia, tekstiviestiä, ...) ei saa kolmas osapuoli avata.

Erityisesti viestiä välittävä operaattori on vielä erityisasemassa, ja sen tekemät loukkaukset tuomitaan törkeänä. Vahingossa nähdyn viestin sisältöä tai mitään sen olemassaoloon liittyvää ei saa kertoa (vaitiolovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto).

Laki on lähes tekniikkariippumaton. Ei aivan, sillä sähköisen viestinnän tietosuojasta on oma lakinsa.

Mikä sitten on avaamaton viesti, on ihan mielenkiintoinen kysymys erilaisten päätelaitteiden aikakaudella.

Sitten kun viesti on avattu ja vaikkapa lojuu jossain, ei sen lukemiseen ole laillisia esteitä (moraalisia kylläkin). Tai jos viestinnän osapuoli on viestin jollekin antanut, ei tätä kolmatta osapuolta enää sido mikään sellainen, joka kirjesalaisuudeksi ymmärretään. Voin kertoa laillisesti saamani viestin sisällöstä sellaisenaan kenelle tahansa (ellei viestin sisältö sitä estä; mieleen tulee poikkeuksina esimerkiksi lasten hyväksikäyttö, kansanryhmää vastaan kiihottaminen, yrityssalaisuudet, tietyntasoinen yksityisyyden suoja ja tekijänoikeudet).

Eri asia on tosiaan, että esimerkiksi yksityisen sähköpostiviestin forwardoiminen luvatta postituslistalle on huonotapaista. Huono käytös ei sinänsä ole laitonta.

Yksityisyyden suojaa koskevat säädökset suojelevat tavallisen ihmisen elinpiiriä, eli julkimoilla yksityisyys on vähäisempää: huippumallin vyötärönympäryksestä saa kertoa, mutta minun kengännumeroni ei ole julkista tietoa. Ministeritasolla yksityisyyden suojaa ei juuri ole, varsinkaan jos joidenkin viestien avulla voidaan todeta, että ministeri puhui muunneltua totuutta tai vaikka toimi maan edun vastaisesti.

Voin hyvin antaa mapin tai kännykän, jossa on ulkoministeriltä saamiani viestejä vaikkapa jollekin toimittajalle. Tekijänoikeus ei estä toimittajaakaan kertomasta viestin sisällöstä, koska tekijänoikeus suojaa muotoa, ei sisältöä.

Kemppinen otti kantaa kohta entisen ulkoministerin tekstiviestikohuun, ja opasti, että viestien julkaisun olisi voinut estää tekijänoikeuteen vedoten, ja että juristit olivat hakoteillä puhuessaan yksityisyydestä ja sananvapaudesta. Julkistamattoman teoksen (kuten tekstiviestin) suoja on niin tiukka, ettei sitä saa edes siteerata, kunnes se on luvallisesti julkaistu. Tämä on silkkaa juristeriaa, ja sitä koskien Kemppinen on varmasti oikeassa.

Sen sijaan se, että tekijänoikeus vedetään kaikenlaisiin asioihin, joihin sen ei pitäisi kuulua, on yhteiskunnallinen ongelma. Se, että heikoilla kirjoittajan – ja valehtelijan – lahjoilla varustetun ministerin alle 160-merkkiset vonkaviestit pitäisi muka lähtökohtaisesti tulkita teoksiksi, kertoo vain siitä, että teoskynnys on aivan liian alhaalla. Olkoonkin, että tekijänoikeuteen vetoavan (tässä Kanervan) tehtäväksi jäisi näyttää, että teoskynnys ylittyy. Niin noloon hommaan Kanerva ei vinkistä huolimatta ole (vielä) ryhtynyt. Tokkopa viitsii jälkikäteenkään korvauksia hakea.

Nyt tosin näyttää siltä, että edes Kemppisen neuvosta ei olisi ollut apua viestien julkaisemisen estämisessä, sillä ainakin verkkolehtien siteeraamat viestit todella jäävät alhaisenkin teoskynnyksen alle.