mun viimeisin sana

Navigointi

Uudemmat kirjoitukset

Vanhemmat kirjoitukset

Viimeksi kommentoidut

Luokat

Arkisto

Parempaa liikennesuunnittelua

Seuraavassa asiaa Helsingin kevyen liikenteen väyläsuunnittelusta.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoukseen 10.4.2008 on menossa esitys, joka ei lupaa juuri mitään uutta. Kyseinen runkoverkkoesitys sisältää joitakin parannuksia, mutta eräisiin tiedossa oleviin ongelmakohtiin ei kaupungilla – tai esityksen valmistelleella suunnittelijalla – tunnu olevan rohkeutta tai kykyä tarttua. Ikävää on, että esityksen mukaan "tavoiteverkko" tuodaan lautakunnan käsittelyyn seuraavan kerran vasta viiden vuoden päästä.

Jatkossakin siis esimerkiksi Hämeentie Hakaniemen ja Sörnäisten välillä, Mäkelänkatu Sörnäisten ja Käpylän välillä sekä Pohjoisrannan-Katajanokan-Kauppatorin seutu ovat pyöräilijän painajaisia.

Suunnittelun ongelma tuntuu kiteytyvän näihin kahteen Katajanokan seutua koskevaan virkkeeseen:

"Osuudella ei ole mahdollista kaventaa ajorataa. - - Jalkakäytäväosuudella on jonkin verrankin jalankulkijoita, jolloin kapea tila ei mahdollista pyöräilyn sallimista sillä."

Mikäli siis pyörätielle ei ole ylimääräistä tilaa, ongelmaa ei ratkaista mitenkään.

On aivan oikein, ettei tilaa oteta jalkakäytävästä. Kevyenliikenteenväylien tähänastinen suunnittelu on pannut pyöräilijät ja jalankulkijat taistelemaan samasta tilasta. Se ei ole järkevää. Nopeuserotkin ovat näillä ryhmillä niin suuret.

Paikoin voi myös olla ihan totta, ettei ajoradasta voi ottaa toista kaistaa (vaikka olenkin tästä enimmäkseen eri mieltä).

Lisäksi puhutaan lähes yksinomaan pyöräteistä. Ei pitäisi fiksautua niihin. Kokonaan miettimättä on vaihtoehto, jossa osittain ajoradan päälle vain merkitään pyöräkaista. Siten kuin Hakaniementorin koilliskulmasta lähtevällä tiellä on ollut kauan. Tämähän ei periaatteessa muuttaisi nykytilannetta. Väitän siitä huolimatta, että käytännön vaikutus olisi suuri. Sekä autoilijat että pyöräilijät tietäisivät, että tässä on nyt sallittu paikka polkea.

Jostain syystä tätä mahdollisuutta ei Helsingissä haluta käyttää, vaikka YTV:n Pääkaupunkiseudun jalankulun ja pyöräilyn strategiasuunnitelmakin samantyyppisestä huomauttaa:

Ensisijaisesti on tärkeää kehittää kevyen liikenteen olosuhteita, ei vain rakentaa kevyen liikenteen väyliä. Suuri osa kevyen liikenteen ongelmista liittyy moottoriajoneuvoliikenteen infrastruktuuriin, johon tulee myös kohdistaa tarvittavia toimenpiteitä. Kaupunkiympäristössä erillinen kevyen liikenteen väylä ei välttämättä ole kevyen liikenteen kannalta paras.

Kuten olen usein sanonut, pyöräily nähdään Helsingissä liikkumis- eikä liikennemuotona. Tämä näkyy siinä, että pyöräreitit, siis pyörätiet, piirretään tosiaan jalkakäytävän yhteyteen ja ne mutkittelevat, poukkoilevat ja polveilevat. Ongelma korjattaisiin siirtämällä keskeiset osuudet ajoradan yhteyteen (tai poistamalla pyörätien käyttövelvoite). Tämän ratkaisun ongelmia taas ovat piittaamattomat autoilijat ja ymmärrettävästi arat pyöräilijät. Molempiin auttaisi, jos ajorataan olisi merkitty pyöräilijälle paikka. Näin on tehty kaikissa merkittävissä eurooppalaisissa pyöräilykaupungeissa. Helsinki ei kuulu niihin, valitettavasti.

Postattu 2008-04-08 kello 23:06 – kuuluu luokkaan: liikennepermalinkki

Kommentit

Vesa Nurminen kirjoitti:

Terve!

Ylen aikaisen uutiset kertoo:
Helsinki pihtaa polkupyörien paikoitustiloista
http://lotta.yle.fi/rsweb2.nsf/sivut/uutisaihe?opendocument&pageid=Content187EB

Jutussa on mielenkiintoinen kommentti apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilältä, joka toteaa, että "kysymys on ennemmänkin asenteesta kuin todellisesta taloudellisesta ongelmasta".

Helsingissä asuessani en pyöräillyt juuri koskaan, sillä Harjun kaupunginosasta lähtö tuntui hengenvaaralliselta. Nyt asun Tukholmassa ja pyöräilen päivittäin. Täältä käsin näyttää hyvin erikoiselta suomalainen asenne pyöräilyyn ja harva taistelee tuulimyllyjä vastaan, kuten sinä.
Tsemppiä siihen!
2008-07-09 kello 16:34

Lisää kommentti

:

:
:
:
Viisi numeroa