Vasemmistonaiset esittää perustellusti, että äitiyspakkauksen nimeksi vaihdettaisiin vanhempainpakkaus. (via YLE)

Itse olin ehdottanut vauvapakkausta, mutta tämäkin käy. Ja itse asiassa idea on tästä blogista. (Saila kohteliaasti oikein kysyi lupaa, vaikka ideat ovat kyllä ihan vapaata riistaa.)

Niin, kukas kissan hännän nostaisi jollei kissa itse.

Monilla on tapana lukea kaikki blogit ja uutiset uutisvirtojen eli -syötteiden avulla. Sanasto vähän hakee paikkaansa, mutta moni tietää, mitä tarkoitan, jos sanon RSS tai Atom. Niistä lopuksi pari sanaa lisää.

Kun seurattavia blogeja on liki pari sataa ja uutisvirtoja pari kymmentä, päivittäisen informaation määrä on valtava. Ehkä sairastun infoähkyyn joku päivä. Joka tapauksessa tiedon määrää ei voi hallita mitenkään järkevästi, ellei syötelukija (aggregator) organisoi ja esitä sitä järkevästi. Lukimen valinta onkin tärkeää. Oma valintani on Akregator, mutta se nyt ei ole tärkeää.

Tiedotusvälineiden osalta tärkeää on syötteiden tarjoaminen. Jotkut osaavat sen ja toiset eivät.

Vihreän langan www-sivut kokivat juuri jonkun uudistuksen, mutta avautuneet sivut ovat paitsi sekavat, niiden syötteet ovat aivan solmussa. Ja alkeellisin juttu, www-sivujen metatiedoissa oleva, syötteiden osoitetta mainostava link-tagi puuttuu kokonaan. Niinpä selaimet ja muut ohjelmat eivät löydä mitään syötettä sivuilta. Blogien syötteet ovat rikki. Eikä mistään oikein käy ilmi, mitä juttuja syötteisiin tulee. Joku koostesivu aiheesta voisi olla paikallaan. (Jos sivulla olisi palautelomake, olisin kertonut tämän suoraan toimitukseen. Terveisiä vain!)

Ylellä asia on tehty hyvin. Lukimeensa saa poimia haluamansa syötteet (esim. pääuutiset, ulkomaiden uutiset, ampumahiihto) koostesivulta. Niinpä esimerkiksi urheilu-uutisia ei tarvitse seurata, jos ei halua.

Hesarissa tätä etua ei ole, vaan kaikki uutiset ovat samassa syötteessä. Hankaloittaa elämää, sillä esimerkiksi urheilu-uutisten otsikoista ei usein tiedä ilman kontekstia, mistä on kyse, vrt. aiempi kirjoitukseni. (Korjaus 29.4.:) Ja kuten alemmissa tapauksissa, myös Hesarin syötteet ovat saatavissa osastoittain. En ollut huomannut niitä, koska selain löytää sivuilta vain yhden, sen pääsyötteen.

(Korjaus 28.4.:) HBL:n syötteet ovat mukavasti osastoittain, mutta täytyy vielä perehtyä asiaan, ennen kuin puhun lisää läpiä päähäni. Joka tapauksessa otsikon alussa on vielä joka jutussa selvennys, mille osastolle tai aihepiiriin juttu kuuluu.

Syötteiden osalta esimerkillinen tiedotusväline on Dagens Nyheter, jonka sivuilta selain löytää heti 19 syötettä. Voi valita esimerkiksi tärkeimmät uutiset, politiikan, kulttuuriuutisten koosteen ja niin edelleen. Kulttuuri jakautuu puoleenkymmentä lajikohtaista syötettä, ja saapa urheilustakin jalkapallon erikseen. Jokaiselle jotakin.

Keksin muuten juuri idean www-sivuja rustaaville mediataloille: räätälöitävät syötteet. Moni varmaankin lukee syötteensä kömpelöiden käyttöliittymien kautta, (kuten Firefoxin Live Bookmarks tai kannettavat päätelaitteet), joten olisi kätevää saada kaikki valitsemansa yhden tiedotusvälineen tai mediatalon syötteet yhdeksi. Yksi osoite, johon voi valita haluamansa uutiset. Teknisesti hyvin helppo toteuttaa. Tavallaan kyllä selaimen kautta käytettävä lukijaohjelma (kuten Bloglines tai Google Readers) ajaisi lähes saman asian, mutta ei aivan.

Vielä pari sanaa syöteformaateista, kuten aluksi lupasin. Monille tuttu kirjainyhdistelmä on RSS, joka on eräs tarkoitukseen tehty XML-formaatti. Se on kuitenkin tehty ennen blogi-ilmiön yleistymistä, eikä siksi sovi kunnolla tarkoitukseensa. Se ei myöskään ole standardi. Samantyyppinen, mutta parempi ja pidemmälle standardoitu formaatti olisi Atom. Sitä kannattaa käyttää, vaikkei se olekaan niin suosittu.

En malta sittenkään olla palaamatta uuteen urkintalakiesitykseen, lex Nokiaan (HE 48/2008), jota on ajettu muka viimeisenä keinona yrityssalaisuuksien vuotamisen estämiseksi. Tässä eräitä esityksen ongelmia:

• Lakia ei ole rajattu yrityksiin, vaan se koskee kaikkia yhteisötilaajia eli yhteisöjä, jotka järjestävät jäsenilleen tms. viestintäpalveluja (yritykset, yliopistot, yhdistykset, taloyhtiöt, ...).
• Lakia ei ole rajattu yrityssalaisuuksiin, vaan urkintaa saa harjoittaa esimerkiksi viestintäpalvelun ohjeen vastaisen käytön selvittämiseksi.
• Lakia ei ole rajattu koskemaan sähköpostia.
• Esitys antaisi yhteisötilaajille poliisia laajemmat oikeudet: tunnistetietoja voisi käsitellä ilman oikeuden päätöstä ja jopa niin vähäisissä tilanteissa, joihin oikeudelta ei poliisi saisi lupaa.
• Yrityssalaisuuksien vuodon estämisellä perusteltu esitys ei vähäänkään estä yrityssalaisuuksien vuotamista.

Laki siirtyy nyt eduskunnan käsittelyyn jojotettuaan pari kertaa muun muassa oikeuskanslerin huomautusten takia. Lainoppineet pitävät lakia hyvin ongelmallisena.

Yllä kirjoitetun jälkeen ripaus uuskieltä ministeriön tiedotteesta: "Lakimuutos tukee hallituksen tavoitetta edistää yritysten luottamusta arjen tietoyhteiskunnan palveluihin."

Vihreät saa usein kritiikkiä kokoomuksen puisto-osastona tai muuten vain porvaripuoluiden apulaisena hallituksessa toimiessaan.

Vihreiden näkökulmasta tilanne on hankala: eihän pienpuolue voi kuin vikistä, jos kaksi suurta päättävät viedä. Tai ainakin mennessä joutuu myymään pari mummoa. Vihreät poliitikot joutuvat myös puolustelemaan huonoja päätöksiä – tapauksesta riippuen oman arvomaailmansa vastaisesti – hallitussovun tai puoluekurin nimissä. Tilanne on varmaan heille rasittava. Mutta itsepähän paikkansa valitsivat sanoen, että oppositiosta vaikuttaminen on vielä hankalampaa. Niin onkin.

Mutta yhtä asiaa en enää jaksaisi kuunnella. Lähes jokaisessa Vihreän langan tai muiden lehtien vihreitä haastattelevassa lehtijutussa tai ihan vain illanvietoissa vihreät vastaavat kritiikkiin samalla kaavalla:

"Ynnynnyy ei me mitään porvareita olla sitäpaitsi demarihallitus teki paljon oikeistolaisempaa politiikkaa kun poisti varallisuusveron ynnynnyy."

Lapsellista. Huono argumentti. Eivät huonot tai väärät päätökset sen paremmiksi muutu siitä, että demarit tekivät vielä huonompia ratkaisuja. Ei oma kilpi siitä kirkastu, vaikka tuhannennen kerran osoittaisi demarien takin sisäpuolelta siniseksi. Demarien viimekertainen hallituspolitiikka kyllä kaipaa suomintaa, muttei siihen vertaamalla oma politiikka parane.

Eikä tähän liity mitenkään se, ettei nykyisistä oppositiopuolueista ole mihinkään.

Odotan innolla perintöverojen poistoa ja osinkojen verokevennyksiä, tuloveronalennuksista puhumattakaan. Ei varmaan erikseen tarvitse korostaa, että nämä kaikki kasvattavat tuloeroja entisestään. Suurituloisten verot ovat jo nyt jälkeenjääneitä, koska heillä on usein mahdollisuus ottaa tulonsa kevyesti verotettuina pääomatuloina.

En muuten nyt toista sitä, mitä joku kansantaloustieteen proffa sanoi Hesarissa (mielipide 23.4.2008) automaattisten vakauttajien (veroprogressio ja tulonsiirrot) unohtamisesta. Hyvä pointti. Lama-aikoja odotellessa.

Kriitikon on silti rehellistä huomauttaa, etteivät kaikki vääryydet ole vihreiden syytä, ja myös hyviä asioita on saatu aikaan. Silti myötätuntoni on vähissä, kun n:nnen ydinvoimalan lupapaperissa tai yliopistot yksityistävässä päätöksessä kiiltää kohta kahden vihreän ministerin puumerkki. Vai kiiltääkö? Cronberg näyttää löytäneen eriävä mielipide -nimisen instrumentin (tapaus lex Nokia). Hyvä!

Suomessa on tasa-arvo edistynyt niin pitkälle, että sukupuolten edustuksella hallintoelimissä ei ole enää mitään merkitystä. Niinhän?

Muuten vakavahkossa yhtiökokouksessa kuultua:

Valitaan hallitus. Ehdotuksia?

- Lahtinen
- Virtanen, Heikkinen ja Turunen
- Mäkinen

- [...]
- (minä:) Mikäs tämän ehdotetun joukon sukupuolijakauma on?
- Hihhihhih!
- HOHHOHHOH!
- Hehheehe!
- 4–1
- Ei se ole tärkeää.
- Jos ei muita esityksiä ole, hallitus on valittu.

Esimerkin nimet on muutettu.

Lex Nokia on taas tulossa. Olen puhunut siitä ennenkin, joten ei nyt tällä kertaa. Kiinnitän huomiota vain erääseen yksityiskohtaan.

Kyseinen urkintalakihan on antamassa työnantajalle oikeuden tutkia työntekijöidensä sähköposteja yrityssalaisuuksien varjelemisen verukkeella. Tietoviikko kertoo, että lakiesityksessä tunnistamistietoina pidetään muun muassa lähettäjää, vastaanottajaa, ajankohtaa ja eräitä teknisiä tietoja. Sen sijaan otsikkoa ei, joten se olisi jäämässä urkinnan ulkopuolelle. Tämä on merkittävä tulkinta.

Eri tilanteissa otsikon asemaa on tulkittu eri tavalla. Eräs asianajaja esitti pitämällään luennolla, että se kuuluisi tunnistamistietoihin. Toisaalta otsikosta voi ilmetä vaikka koko viestin sisältö tai sen merkittävä osa.

Teknisesti ottaen asia voidaan tulkita myös kahdella tavalla: otsikkorivi välitetään osana viestin sisältöä eikä siis metatietona. Toisaalta otsikkorivi on yksi viestiotsakkeista (headers), joita toisaalta pidetään teknisinä tietoina. Jos postiylläpito joutuu kajoamaan jonkun postilaatikkoon (sen voi toki tehdä vain luvan kanssa), yritetään silloin otsikotkin jättää näkemättä. Mutta sitten taas eräät palautusohjelmistot listaavat otsikon, ja kertovatpa usein varmuuskopioilta palauttamista pyytävät käyttäjätkin otsikon oma-aloitteisesti, etsinnän helpottamiseksi. Ja eräs postinvälitykseen liittyvä ohjelmisto tallentaa otsikon viestilokiin oletusarvoisesti. Jos sitä ei olisi voinut muuttaa, ohjelmaa ei olisi voitu käyttää.

Joku oikeasti lainoppinut voisi pohtia asiaa pitemminkin.

Pelkästään maalaisjärjellä voidaan ajatella, että otsikko nauttisi lähes yhtä korkeaa suojaa kuin sen alla oleva viestikin, ja niinpä sitä pitää kohdella sen mukaisesti. Mukavaa, jos uudessa lakiesityksessä on sama tulkinta, sillä se selkiyttää asioita entisestään.

Sanotaan, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen. Tiedä siitä, mutta kyllä Ruotsissa moni asia on edellä. Hajahuomioita muutaman päivän Tukholman-reissulta:

Tasa-arvo:

• Joissakin leikkipuistoissa saattaa nähdä jopa enemmän isiä kuin äitejä lastensa kanssa. Kas kun ei lattemuki kädessä. Johtunee sikäläisestä perhevapaajärjestelystä, joka kannustaa onnistuneemmin myös isiä jäämään kotiin.
• Samoissa leikkipuistoissa saattaa nähdä myös muunkin värisiä lapsia kuin vaaleansinisiä tai -punaisia.
• Söderillä on hauska feminististä ym. krääsää ja kirjallisuutta myyvä kauppa, Hallongrottan.
• (Lisäys 1.5.:) Yleisistä vessoista suurin osa näyttäisi olevan unisex-vessoja.

Liikenne:

• Tukholmassa on toimivat ruuhkamaksut.
• Liikennekulttuuri on suojatiekäytöksen osalta aivan päinvastainen suomalaisen kanssa. Kun jalankulkija vähän vilkaiseekin suojatielle päin, autot jo alkavat väistää.
• Pyörätiet on enimmäkseen osattu suunnitella. Harvemmissa paikoissa (kuten silloilla) pyörätie on pantu liian ahtaasti jalkakäytävän yhteyteen. Pyöräkaistat ovat ajoradalla tai ainakin eri tasolla kuin jalkakäytävät. Reitit eivät mutkittele, kiertele tai katkeile suotta. Ja pyöräilijöitä on paljon. Sikäläisten mielestä tosin Tukholma ei ole kummoinenkaan pyöräilykaupunki, kun jonnekin Etelä-Ruotsiin vertaa.

Ympäristö:

• Reiluus ja ekoilu on havaittu toimivaksi myyntiargumentiksi jopa ihan tavallisissa kahviloissa, ei vain marginaalipaikoissa. Kauppojen tuotevalikoimat parempia; jopa kiskalta saa muuta kuin riistosuklaata.
• Tukholmassa on enemmän kuin kaksi kasvisravintolaa; suosikkini on toistaiseksi Hermans, ihan Slussenin lähistöllä.
  
• Päästöjen rajoittamisesta puhutaan lehdistössä muutenkin kuin kauhistellen (jos ei lasketa DN:n taloussivujen uutisointia öljyn hinnan noususta). Aihe on esillä suurimpien lehtien pääkirjoitustasolla.
• Etanolin ja bensan sekoituksella käyvät autot saavat helpotuksia veroista ja ruuhkamaksuista (tosin riippumatta siitä, mitä tankkiin pannaan).
• (Lisäys 2.5.:) Puistoissa ja etenkin muilla yleisillä paikoilla on penkkejä, joille voi istua. Siis siitä huolimatta, että niille saattaisi istua joku ei-toivottu kansalainen, kuten Suomessa tunnutaan ajattelevan.
  

Näköjään Hesarissakin oli huomattu Tallinkin kertakäyttöastiat uusilla Tallinnan-laivoillaan. Yritys joutui taas aika outoon valoon: "Eihän kukaan ihmettele sitäkään, että McDonald'sissa syödään pahviastioista." Ai ei vai?

Jouduin viime vuonna kulkemaan Suomenlahden yli, ja lähetin samasta aiheesta palautetta; tuntuihan vielä vuonna 2007 ihmeelliseltä joutua syömään kertakäyttöastioista, tai jättää syömättä. Sain vastauksen (12.9.2007), jossa sanottiin muun muassa:

Tallink Starin aloittaessa liikenteen, yrityksemme johto teki päätöksen ottaa kertakäyttöastiat aluksella käyttöön, koska laivalla on vallitsevana itsepalvelukulttuuri. Ainoastaan Starin a la carte ravintolassa ja Frist Classissa on ruokailuvälineet. Olen antanut palautteestanne tiedon yrityksen palveluvastaaville ja asia ollaan ottamassa uudelleen käsittelyyn. Eri vaihtoehtoja tutkitaan ja asia pyritään ratkaisemaan lähiaikona.

Nähtävästi asia sitten ratkaistiin väärin.

Laivamatkailulla on Tallinkin pahvilautasten lisäksi tunnetusti muitakin ongelmia, enkä nyt tarkoita ördääviä suomalaisia tai kasaridiskoa.

Hiilidioksidipäästöt per henki ovat lähes lentomatkailun tasolla. Tosin vertailu on isojen lauttojen osalta vähän epäreilu, koska samalla kulkee rahtia. Laivojen polttoaineen rikkipitoisuus on liian korkea. Kierrätyksestä tai edes lajittelusta ei näemmä ole kuultukaan edes ruotsinlaivoilla, vaikka sekä Ruotsissa että Suomessa se joten kuten osataan. Miten se oli niiden harmaiden vesien kanssa? Unohtui Vikingiltä kysyä kun matkustin.

Ehkäpä Tallinna–Helsinki-rautatietunnelissa olisi sittenkin järkeä.

Nyt olisi tilausta sellaiselle keittokirjalle, johon voi syöttää hakuehtoina kaapista löytyvät ruoka-aineet, ja keittokirja sitten kertoisi, mitä ruokaa niistä saa tehdyksi ja miten, ja mitä muita aineita tarvitaan.

Yksinkertaisimmillaan tämä voisi olla tavallisen kirjan hakemisto ruoka-aineittain järjestettynä, mutta vähän monipuolisemman saisi reseptitietokannasta, johon voi tehdä erilaisia hakuja.

Onko tällaista jo olemassa? Jos ei, miksei? Jos on, missä?

(Raadoista tehtäviä ruokaohjeita ei nyt oteta lukuun; johan Pravdakin tietää kertoa, että globaalin ruokakriisin yhtenä syynä on kiinalaisten ja intialaisten kasvava lihanhimo. Menee ihan suotta energiaa, vettä ja viljelyalaa hukkaan, kun tarvitaan valtavia määriä mm. soijaa lihakarjan rehuksi. Sellaiseen ei kertakaikkiaan olisi varaa, Suomessakaan.)

Matkustin tänään bussissa lapsi normaaliin tapaan kantoliinassa. Kyytiin tuli ensin yhdet, sitten toiset lastenvaunut, mutta kolmansille ei tilaa riittänytkään. Pariskunta sitten kävelemään vauvansa kanssa. Eikä ollut edes ruuhka-aika.

Mahdollisuus matkustaa liputta busseissa vaunujen kanssa on paitsi käytännöllinen, myös merkittävä taloudellinen kädenojennus yhdelle vähävaraisimmista yhteiskunnallisista ryhmistä – pienten lasten vanhemmille. Mutta samalla se on kannustin käyttää vaunuja, vaikkeivät ne olisi aina edes tarpeen.

Siitähän keskusteltiin aikanaan, pitäisikö tasapuolisuuden vuoksi myös kantoliinojen kanssa päästä bussiin ilmaiseksi. Toistaiseksi HKL on ollut kielteisellä kannalla. Kiitokset vaan Miina Kajokselle (vas), Jessica Karhulle (vihr) ja Alina Mänttärille (vas) ja muille, jotka ovat asiasta puhuneet valtuustossa ja joukkoliikennelautakunnassa. Ilmeisesti lisää työtä vielä tarvitaan.

Luulisi, että olisi liikennelaitoksenkin etu, mikäli mahdollisimman harva lastaan kuljettaessa tulisi bussiin hyökkäysvaunuilla silloin, kun vaihtoehtoja on. Se nimittäin on yksi matkaa hidastava tekijä, ja bussien matkantekoahan halutaan nopeuttaa. Vaunut myös vievät matkustajamäärään nähden aika paljon tilaa, eikä niitä yleensä mahdu kuin kahdet per bussi. En tietenkään syytä vaunuilijoita, mutta monesti perille pääsisi nopeammin ja helpommin jättämällä vaunut kotiin ja sitomalla lapsi kantoliinaan tai -reppuun.

Oma lukunsa on, etteivät kaikki tiedä mahdollisuudesta jättää vaunuja kotiin. Tästä kertoi eräänkin vanhemman kysymys, että "onko tuo vauva tuolla jotenkin paidan alla". Ymmärrän, etteivät kaikki halua liinailla, mutta ainakin mahdollisuudesta olisi hyvä tietää.

HKL:n puheet liinamatkailun turvaongelmista ovat täysin hatusta heitettyjä – riskejä on, mutta niin on kaikessa muussakin, ei vähiten onnettomuustilanteessa heittelemään lähtevissä vaunuissa tai sylistä lentävissä lapsissa. Riskejä voi pienentää esimerkiksi sopivanlaisen istumapaikan valinnalla – ei kovia asioita vauvan pään kohdalle jne.

Myönnän auliisti, että tuo ei ehkä ollut blogaamisen historian seksikkäin otsikko. Mutta etene, oi kertomukseni, sillä tämä vanheneva setä viipyy liiaksi sivuseikoissa.

Kerrotaanpa ensin yksi pieni seikka, joka liittyy otsikon aiheeseen. Kuulin lauteilla Leon kanssa ollessani, että valtio subventoi suoraan yli kahtakymmentä lentokenttää Suomessa; käytännössä lähes kaikkia hajasijoitettuja pikkukenttiä. Siis muun muassa sen lisäksi, että kerosiini on verotonta. Kentät eivät pysyisi edes hengissä omalla liiketoiminnallaan, mutta silti VR Osakeyhtiöllä on isot tuottotavoitteet. Tukien poistaminen ei kuulemma (sanoi joku LVM:n iso viskaali) tule kuuloonkaan. Ja sitten vielä ihmetellään, ettei junamatkailu ole riittävän kilpailukykyistä edes maan sisällä. Tästä valtavasta epäkohdasta puhutaan aivan liian vähän. (Näköjään tosin Soininvaarakin valisti samasta aiheesta.)

Itse selonteosta muutama sana. Siinä oleva kevyen liikenteen osuus puoli sivua 60:stä, vaikka useimmat matkat tehdään kävellen tai pyörällä. Ei mitään ehdotuksia aiheesta.

Päästöjen vähentämistä muka mietitään kovasti, mutta vaikka henkilöautoilun ilmastovaikutus tunnustetaan suurimmaksi, ei valmiuksia sen rajoittamiseen ole. Tekstin hengestä kertoo ehkä seuraava sitaatti.

Liikenteen ympäristövaikutuksia hallitaan kannustamalla kuljetuselinkeinoa vapaaehtoisiin energiasäästötoimiin, logistiikkaa tehostamalla, joukkoliikennettä edistämällä ja yksityisautoilun hiilidioksidipäästöjä vähentämällä.

Siis energian säästäminen on jatkossakin vapaaehtoista, ja yksityisautoilua ei vähennetä. Sillä tiellä mahdollinen yksittäisten autojen päästövähennys nollautuu autojen ja autoilun määrän lisääntymisellä. Paperissa todetaan keskustalaiseen tyyliin, että "henkilöautoilulle ei käytännössä ole vaihtoehtoa alueilla, joilla ei ole riittävää joukkoliikenteen tarjontaa", mutta jätetään miettimättä, minkälaiset rakenteelliset seikat asiaan vaikuttavat ja miten joukkoliikenteen tarjontaa ja kysyntää(!) voisi lähteä kasvattamaan.

Lentoliikenteen kasvu on tunnetusti ilmastonäkökulmasta täysin kestämätöntä. Mutta mistä puhuu liikennepoliittinen selonteko? Uuden, Helsinki-Vantaata täydentävän lentokentän rakentamisesta pääkaupunkiseudulle!

Selonteossa panostukset raideliikenteeseen on liian vähäiset, autoetuun ei uskalleta puuttua, eikä sitäkään viitsitä pohtia, miksi linja-autoliikenteen kysyntä on laskenut yksityisautoilun hyväksi, vaikka näin todetaan tapahtuneen. Vain pari esimerkkiä mainitakseni.

Ja kaikkien on vaan muka edelleen ja varsinkin tulevaisuudessa päästävä omalla autollaan. Hullujen puhetta, jopa Kehä kolmosen avarammalla puolen.

Tein blogialustaohjelmistoon isohkon muutoksen, jonka jälkeen kukin teksti voi kuulua useisiin eri luokkiin.

Samalla kävin parisataa kirjoitusta läpi tägäten niitä eri luokkiin. Jos tästä aiheutui syötelukimessasi haamupäivityksiä, pahoittelen. Ei kyllä pitäisi...

Ja jos joku on rikki, saa sanoa.

Katsotaan, jos vaikka jaksaisin tulevaisuudessa askarrella vielä tägipilven niistä.

Seuraavassa asiaa Helsingin kevyen liikenteen väyläsuunnittelusta.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoukseen 10.4.2008 on menossa esitys, joka ei lupaa juuri mitään uutta. Kyseinen runkoverkkoesitys sisältää joitakin parannuksia, mutta eräisiin tiedossa oleviin ongelmakohtiin ei kaupungilla – tai esityksen valmistelleella suunnittelijalla – tunnu olevan rohkeutta tai kykyä tarttua. Ikävää on, että esityksen mukaan "tavoiteverkko" tuodaan lautakunnan käsittelyyn seuraavan kerran vasta viiden vuoden päästä.

Jatkossakin siis esimerkiksi Hämeentie Hakaniemen ja Sörnäisten välillä, Mäkelänkatu Sörnäisten ja Käpylän välillä sekä Pohjoisrannan-Katajanokan-Kauppatorin seutu ovat pyöräilijän painajaisia.

Suunnittelun ongelma tuntuu kiteytyvän näihin kahteen Katajanokan seutua koskevaan virkkeeseen:

"Osuudella ei ole mahdollista kaventaa ajorataa. - - Jalkakäytäväosuudella on jonkin verrankin jalankulkijoita, jolloin kapea tila ei mahdollista pyöräilyn sallimista sillä."

Mikäli siis pyörätielle ei ole ylimääräistä tilaa, ongelmaa ei ratkaista mitenkään.

On aivan oikein, ettei tilaa oteta jalkakäytävästä. Kevyenliikenteenväylien tähänastinen suunnittelu on pannut pyöräilijät ja jalankulkijat taistelemaan samasta tilasta. Se ei ole järkevää. Nopeuserotkin ovat näillä ryhmillä niin suuret.

Paikoin voi myös olla ihan totta, ettei ajoradasta voi ottaa toista kaistaa (vaikka olenkin tästä enimmäkseen eri mieltä).

Lisäksi puhutaan lähes yksinomaan pyöräteistä. Ei pitäisi fiksautua niihin. Kokonaan miettimättä on vaihtoehto, jossa osittain ajoradan päälle vain merkitään pyöräkaista. Siten kuin Hakaniementorin koilliskulmasta lähtevällä tiellä on ollut kauan. Tämähän ei periaatteessa muuttaisi nykytilannetta. Väitän siitä huolimatta, että käytännön vaikutus olisi suuri. Sekä autoilijat että pyöräilijät tietäisivät, että tässä on nyt sallittu paikka polkea.

Jostain syystä tätä mahdollisuutta ei Helsingissä haluta käyttää, vaikka YTV:n Pääkaupunkiseudun jalankulun ja pyöräilyn strategiasuunnitelmakin samantyyppisestä huomauttaa:

Ensisijaisesti on tärkeää kehittää kevyen liikenteen olosuhteita, ei vain rakentaa kevyen liikenteen väyliä. Suuri osa kevyen liikenteen ongelmista liittyy moottoriajoneuvoliikenteen infrastruktuuriin, johon tulee myös kohdistaa tarvittavia toimenpiteitä. Kaupunkiympäristössä erillinen kevyen liikenteen väylä ei välttämättä ole kevyen liikenteen kannalta paras.

Kuten olen usein sanonut, pyöräily nähdään Helsingissä liikkumis- eikä liikennemuotona. Tämä näkyy siinä, että pyöräreitit, siis pyörätiet, piirretään tosiaan jalkakäytävän yhteyteen ja ne mutkittelevat, poukkoilevat ja polveilevat. Ongelma korjattaisiin siirtämällä keskeiset osuudet ajoradan yhteyteen (tai poistamalla pyörätien käyttövelvoite). Tämän ratkaisun ongelmia taas ovat piittaamattomat autoilijat ja ymmärrettävästi arat pyöräilijät. Molempiin auttaisi, jos ajorataan olisi merkitty pyöräilijälle paikka. Näin on tehty kaikissa merkittävissä eurooppalaisissa pyöräilykaupungeissa. Helsinki ei kuulu niihin, valitettavasti.

Tänäisessä Hesarin kirjoituksessa "Vauvojen väkivaltainen kohtelu yleistyy" oli taas ilmeisesti mielletty vanhemmuus ja äitiys synonyymeiksi. Muuta vanhemmuutta ei kai olekaan. (Enkä nyt puhu siitä, että juttu oli muutenkin huonosti kirjoitettu, ja otsikon tietokin on jo jutun perusteella ilmeisesti pelkkää mutua.)

"Äidin ja lapsen suhde on vauvalle tärkeä. Jos äiti ei kykene huolehtimaan lapsesta, lapsi tarvitsee korvaavaa hoitoa ja äidit tukea." Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Tietysti tämäkin kirjoitus kertoi lähinnä ongelmaperheistä ja -tapauksista, joissa tuleva isä on varmaan kadonnut maisemista ennen kuin raskaustesti on ehtinyt plussaa sanoa. Mutta silti vähän ikävää, että joku ihmeen hegemoninen äitidiskurssi kattaa lähes koko vanhemmuudesta käytävän keskustelun.

Naistutkimus on aiheellisesti todennut jo kauan sitten, että yhteiskunnassa mies on normi ja nainen ei-mies, ja että vain naisella on sukupuoli, ihminen on mies. Vanhemmuudesta puhuttaessa asetelma heittää häränpyllyä, tai ehkä sittenkin kyse on samasta ilmiöstä: lapsen vanhempi on äiti, ja jos puhutaan isästä, se liittyy jotenkin essentiaaliseen mieheyteen. Tai jotain. Vanhemmuutta lienee mahdotonta käsitellä samaan aikaan sukupuolineutraalisti sekä sukupuolisensitiivisesti.

Sitä paitsi luulin, että esimerkiksi perheväkivaltaisuutta ja muita ongelmia esiintyy myös esimerkiksi ihan tavallisissa, "hyvinvoivissa" (=keltapäivälehdistön termi hyvätuloisille) espoolaisperheissäkin, eikä niitä siksi olisi aihetta marginalisoida sosiaalitapausten ongelmiksi.

Saman lehden mielipidesivulla on ollut varsinainen kirjoitussarja äitiyden raskaudesta, josta onkin todella syytä puhua.

Täysipainoiseen isyyden haasteista ei sen sijaan varmaan tarvitse puhua, sillä ne ovat harvinaisuudessaan täysin marginaalisia ilmiöitä. Tämänhän todistaa jo saman lehden toinen juttu ns. "lapsisakosta", naisten palkkakehityksen kuopasta: "isät hoitavat lasta kotona yleensä vain kolme viikkoa tai vähemmän". Siis mikä niitä isiä vaivaa?

Perustin muuten uuden blogin nimeltään Roskapuhetta. Kirjoitan siellä eräistä työhöni liittyvistä asioista, jos vaikka jotakuta kiinnostaisi. Haaveilen myös gradun kirjoittamisesta samasta aihepiiristä, mutta ensin pitäisi etsiä ohjaaja. Saisi jatkettua suoraan laajahkosta kandityöstä.

Siirsin myös Sitvasin blogin sisältöineen samalle palvelimelle, yliopiston uudelle WordPress MU -alustalle. Entinen valtsikan Lokari kun lakkaa olemasta yliopiston yleisessä käytössä. Jälkimmäisessä ei ole uusia kirjoituksia, mutta kannustin kyllä järjestön nykyisiä toimijoita kirjoittelemaan, *vink vink*.

Sivupalkin blogiluetteloa pitäisi ehkä taas päivittää. Siinä on vain pieni osa seurannassani olevista blogeista. Katsotaan. Tosin näköjään vain murto-osa lukijoista tulee blogin omalle sivulle; suurin osa lukee syötteitä. Niin minäkin teen. Joku blogitutkija voisi muuten tehdä selvityksen blogien lukutavoista.

Tämä blogi ei ole menossa minnekään. Eteenpäin ehkä joskus.

Matkapuhelimet ovat ohjelmistojensa osalta toisinaan aivan luokattoman laaduttomia. Kuten alalla asia ilmaistaan, bugista paskaa. Ehkä myös "raudassa" eli fyysisessä laitteessa on vikaa. Ainakin nokialaisten – enkä nyt puhu jätevedenjuojista tai uskonlahkolaisista – softa kaatuilee koko ajan, kesken puhelun ja muutenkin. Päivityksiä saa hakea, eivätkä viat mihinkään lähde.

Kummallista on myös se, että kun puhelimen vie huoltoon softapäivitystä varten, puhelin resetoidaan, eli siitä poistetaan kaikki asetukset, ja mikä pahinta, myös puhelinnumerot, viestit, kalenterimerkinnät ja muu oma sisältö. Ilmeisen usein tämä tehdään myös varoittamatta (sic!).

Siis kuinka vaikeaa näiden huoltofirmojen olisi kopioida data päivityksen ajaksi talteen ja sitten takaisin? Ei varmaan aivan ylivoimaista. Lisäksi varmistamaton huhu kertoo, että käsitys yksityisyyden suojasta on paikoin täysin retuperällä. Viestejä luetaan, puhelinluetteloja selataan, täysin oikeudetta.

Jos toimisin sähköpostijärjestelmäylläpitäjänä samaan tapaan kuin nämä matkapuhelinhuollot, olisin äkkiä työtön ja syytteessä. Ei ihmisten viestejä voi noin vain tuhota (saati lukea).

Helppohan se on meidän, joilla on itsellä laitteet ja kyky varmuuskopioida puhelin, mutta mites sen enemmistön laita on?

Kuka kertoisi, mitä ne Helsingin demarit oikein aikovat? Viittaan Tapsan blogientryyn ja sen kommentteihin.

Siis kehitetäänkö kaupunkia yksityisautoilun ehdoilla vai ei? Mikä se linja olikaan? Voisiko sen vihdoin paljastaa äänestäjäparoille? Vai jatketaanko vedätystä?

Meillä ei ministeritasollakaan näytetä tietävän (Vanhanen 2006, Lindén Verkkouutisten Nettistudiossa 28.3.2008), mitä se kirjesalaisuus oikein on, joten yritetäänpä taas vääntää rautalankaa.

Kirjesalaisuus ei ole sellainen laissa erikseen määrittelemätön tai lakien rajaama alue kuin "jokamiehenoikeudet" (jotka siis ovat joukko asioita, joita ei erikseen ole kielletty; lainsäädännössä kun ei erikseen ole ollut tapana luetella, mikä on sallittua vaan päinvastoin). Luottamuksellisen viestinnän suoja on aika tarkoin määritelty. Perustuslaista ei kannata tulkintaa hakea, siellä on vain periaate.

Lindénin mielestä tekstiviestien pitäisi olla samalla viivalla kirjeiden kanssa.

Nehän ovat. Avaamatonta viestiä (kirjettä, sähköpostia, tekstiviestiä, ...) ei saa kolmas osapuoli avata.

Erityisesti viestiä välittävä operaattori on vielä erityisasemassa, ja sen tekemät loukkaukset tuomitaan törkeänä. Vahingossa nähdyn viestin sisältöä tai mitään sen olemassaoloon liittyvää ei saa kertoa (vaitiolovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto).

Laki on lähes tekniikkariippumaton. Ei aivan, sillä sähköisen viestinnän tietosuojasta on oma lakinsa.

Mikä sitten on avaamaton viesti, on ihan mielenkiintoinen kysymys erilaisten päätelaitteiden aikakaudella.

Sitten kun viesti on avattu ja vaikkapa lojuu jossain, ei sen lukemiseen ole laillisia esteitä (moraalisia kylläkin). Tai jos viestinnän osapuoli on viestin jollekin antanut, ei tätä kolmatta osapuolta enää sido mikään sellainen, joka kirjesalaisuudeksi ymmärretään. Voin kertoa laillisesti saamani viestin sisällöstä sellaisenaan kenelle tahansa (ellei viestin sisältö sitä estä; mieleen tulee poikkeuksina esimerkiksi lasten hyväksikäyttö, kansanryhmää vastaan kiihottaminen, yrityssalaisuudet, tietyntasoinen yksityisyyden suoja ja tekijänoikeudet).

Eri asia on tosiaan, että esimerkiksi yksityisen sähköpostiviestin forwardoiminen luvatta postituslistalle on huonotapaista. Huono käytös ei sinänsä ole laitonta.

Yksityisyyden suojaa koskevat säädökset suojelevat tavallisen ihmisen elinpiiriä, eli julkimoilla yksityisyys on vähäisempää: huippumallin vyötärönympäryksestä saa kertoa, mutta minun kengännumeroni ei ole julkista tietoa. Ministeritasolla yksityisyyden suojaa ei juuri ole, varsinkaan jos joidenkin viestien avulla voidaan todeta, että ministeri puhui muunneltua totuutta tai vaikka toimi maan edun vastaisesti.

Voin hyvin antaa mapin tai kännykän, jossa on ulkoministeriltä saamiani viestejä vaikkapa jollekin toimittajalle. Tekijänoikeus ei estä toimittajaakaan kertomasta viestin sisällöstä, koska tekijänoikeus suojaa muotoa, ei sisältöä.

Kemppinen otti kantaa kohta entisen ulkoministerin tekstiviestikohuun, ja opasti, että viestien julkaisun olisi voinut estää tekijänoikeuteen vedoten, ja että juristit olivat hakoteillä puhuessaan yksityisyydestä ja sananvapaudesta. Julkistamattoman teoksen (kuten tekstiviestin) suoja on niin tiukka, ettei sitä saa edes siteerata, kunnes se on luvallisesti julkaistu. Tämä on silkkaa juristeriaa, ja sitä koskien Kemppinen on varmasti oikeassa.

Sen sijaan se, että tekijänoikeus vedetään kaikenlaisiin asioihin, joihin sen ei pitäisi kuulua, on yhteiskunnallinen ongelma. Se, että heikoilla kirjoittajan – ja valehtelijan – lahjoilla varustetun ministerin alle 160-merkkiset vonkaviestit pitäisi muka lähtökohtaisesti tulkita teoksiksi, kertoo vain siitä, että teoskynnys on aivan liian alhaalla. Olkoonkin, että tekijänoikeuteen vetoavan (tässä Kanervan) tehtäväksi jäisi näyttää, että teoskynnys ylittyy. Niin noloon hommaan Kanerva ei vinkistä huolimatta ole (vielä) ryhtynyt. Tokkopa viitsii jälkikäteenkään korvauksia hakea.

Nyt tosin näyttää siltä, että edes Kemppisen neuvosta ei olisi ollut apua viestien julkaisemisen estämisessä, sillä ainakin verkkolehtien siteeraamat viestit todella jäävät alhaisenkin teoskynnyksen alle.

TeliaSoneran kerrotaan siirtävän suomalaisasiakkaidensa sähköpostipalvelut takaisin Suomeen: "Päätimme siirtää Soneran sähköpostipalvelut Suomeen suomalaisten asiakkaiden yksityisyydensuojan turvaamiseksi. Siirron jälkeen sähköpostit suomalaiselta suomalaiselle eivät missään vaiheessa liiku Suomen rajojen ulkopuolella."

Vaikka samalla tehdään joitakin teknisiä parannuksia, ei ole liiemmin syytä epäillä, etteikö tuo olisi todellinen syy. Tästä propsit Soneralle.

Taustallahan on laki, joka antaa Ruotsin armeijan tiedusteluorganisaatiolle FRA:lle oikeuden lukea mitä tahansa maan läpi kulkevaa viestiliikennettä. Merkittävät suomalaiset internet-kaapeliyhteydet – kuten korkeakoulujen käyttämät Funetin ulkomaanyhteydet – kulkevat Ruotsin kautta.

Laki on tulossa käsittelyyn ennen kesää tai viimeistään syksyllä, ja sen arvellaan menevän läpi Ruotsin eduskunnassa.

Muistakaa, että kryptografisesti salaamattoman ja allekirjoittamattoman sähköpostin yksityisyys ja luotettavuus on oletusarvoisesti postikortin luokkaa.