Kansanedustajien omien palkkojen korottelun paheksuminen on aihe, joka vetoaa kansan syviin riveihin. Kukapa ei olisi samaa mieltä siitä, että tiheät korottelut ennestään suuriin palkkoihin ovat hävyttömiä.

En poikkea joukosta, vaikka vähän hävettääkin.

Tämänkertainen palkkion korotus on satoja euroja, ja suuruus riippuu siitä, kuinka suuri palkkio oli ennestään. Eli siis puhehenkilöt, ryhmäpuheenjohtajat ja kumppanit saavat suuremmat korotukset kuin riviedustajat. Korotusta nimittäin perustellaan yleisen ansiotason nousulla, joka on Tilastokeskuksen mukaan 5,8 prosenttia.

Jos nyt kuitenkin allekirjoitetaan näkemys tasaisen tulonjaon järkevyydestä, ei tämä päätös ole linjassa. Ei liene oikeudenmukaista, että ennestään jättimäisillä tuloilla varustetut saavat suurimmat korotukset. Ei, vaikka veroprogressio ehkä haukkaakin siitä osansa. Eiköhän korotuksiakin pystyisi vähän porrastamaan? Vai uskovatkohan kansanedustajat oman palkkansakin osalta EK:n mantraan kannustavuudesta ja tuloerojen autuaaksitekevyydestä:

Pienet palkkaerot eivät kannusta henkilöstöä kehittämään osaamistaan ja osaltaan hidastavat talouden väistämätöntä rakennemuutosta. Suomen pienten palkkaerojen lievä kasvu tuleekin nähdä myönteisenä talous- ja työllisyyskasvua tukeva kehityssuuntana.

Odotankin palkankorotusten näkyvän kansanedustajien osaamisen huimana kehittymisenä.

Viime aikoina on tullut ministerien yksityiselämien aiheuttamien kohujen aikana useammankin kerran mieleen perinteinen kysymys: mistä halutaan vaieta, mitä halutaan haudata poliitikkojen henkilöihin liittyvän kirjoittelun, siis "kohujen" alle? Miksi monet tiedotusvälineet haluavat näin muodostaa kuvaa, että politiikassa merkittävintä on yksittäisten poliitikkojen tekemiset? Toisaalta, jos vuoden merkittävin journalistinen saavutus on Titanicin katsominen, mitä voi odottaa.

Mieleen tulee joitakin viime päivien esimerkkejä, joista olisi voitu puhua enemmänkin. Lista voisi olla pitkä, mutta eihän tällainen sunnuntaiblogaaja kaikesta voi olla perillä.

Suomen osallistuminen NRF-joukkoihin. Kun sen lisäksi täällä pidetään tuon tuostakin kaiken maailman Naton esikuntaharjoituksia, on Naton täysjäsenyyteen nähden kyse lähinnä semanttisesta erosta. No joo, vielä ei pahemmin olla oltu sotimassa USA:n sotia. [Yle]

Stora Enso sekaantunut maariitoihin ja väkivaltaan Brasiliassa. Suomalaisomisteisen metsäyhtiön tukema sotilaspoliisi pahoinpiteli mielenosoittajia, enimmäkseen naisia ja lapsia. [Voima (PDF), Maattomien ystävät & Maan ystävät]

Äänestysjärjestelmä on liikesalaisuus. Oikeusministeriö haluaa vaihtaa toimivan ja luotettavan lippuäänestysjärjestelmän sähköiseen, epävarmaan ja epäluotettavaan järjestelmään, jota ei edes saa arvostella, sillä järjestelmän toimittaja TietoEnator vaatii auditoijilta vaitioloa. Kansalaisten pitäisi vain luottaa siihen, että järjestelmä toimii. Kuka on joskus kuullut virheettömästä tietojärjestelmästä? Nykyisen vaalijärjestelmän etu on, että sen huijaaminen vaatisi puoluekentän ja valtakunnan laajuisen salaliiton; kohta riittää yksi TietoEnatorin tai oikeusministeriön työntekijä. Muistutetaan vielä siitä, että TietoEnatorin hankkeilla on Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan suuri taipumus epäonnistua. No, ei sillä demokratialla niin väliä, pääasia, että verkkopankki toimii. [EFFI]

Ilmastonmuutos tulee, Suomi haluaa päästöhelpotuksia. Ups, tässä nyt ei ollutkaan mitään uutta. Joskus sitä vain ihmettelee, mitä oikein pitäisi tapahtua, että pekkariset kääntäsivät kelkkansa ja ajattelisivat muitakin kuin tämänhetkisiä äänestäjiään, jotka hekään kaikesta päätellen eivät ajattele. [Yle, EK, HS]

Ulkomaalaispoliisin rasistinen kevätrieha. Hesarin tietojen mukaan ulkomaalaispoliisi aloittaa pääkaupunkiseudulla etnisen profiloinnin. [HS, Valtamedia.net]

Ja niin edelleen.

Ja niistä kohuista: totta kai ministeritason ihmiseltä pitää voida vaatia hyvää arvostelukykyä niin yksityiselämässään kuin muutenkin. Ainakaan valehteluun ei ole syytä ryhtyä. Kuvitelma siitä, että maan vaikutusvaltaisimmalla poliitikolla olisi samantasoinen yksityisyydensuoja kuin muilla, on harhakuvitelma.

Aina välillä törmää näkemykseen, jonka mukaan oikeuslaitoksen, erityisesti alioikeuksien, puolueettomuus olisi kyseenalainen, kun tuomioita jakavat maallikkolautahenkilöt, jotka ovat puolueiden nimittämiä. Lisäksi kysymys vallan kolmijaosta on relevantti.

Huoli voi olla aiheellinen, ja joka tapauksessa oikeuslaitoksen puolueettomuutta on syytä pitää silmällä jatkuvasti. Tuomiot ovat kuitenkin lopulta ihmisten jakamia, joten niihin vaikuttavat kaikennäköiset inhimilliset tekijät. Objektiivisuutta ei voida tavoittaa, mutta siihen täytyy pyrkiä.

Nyt kuitenkin joku totesi hesarin mielipidesivulla (7.3.) olevan tärkeää, "että pääministerin asia käsitellään ylemmässä oikeusistuimessa, jotta yleinen uskottavuus lainkäytön puolueettomuuteen säilyisi". Ottamatta kantaa itse asiaan, on minusta mielenkiintoinen ajatus, että kolmen (usein) eri puolueiden edustajien ja yhden ammattituomarin kokoonpanon vaihtuessa kolmeen ammattituomariin puolueettomuus jotenkin lisääntyisi.

Vihjaako tämä, että henkilöillä, jotka eivät ole puolueen nimittämiä tai joilla ei ehkä ole puolueen jäsenkirjaa, ei olisi arvoja ja siten poliittisia mielipiteitä? Poistuuko politiikka jos puolueet häviävät? Sehän olisi mielenkiintoista. Eikö yhtä hyvin voitaisi ajatella, että (maallikko)tuomareiden poliittisesti monimuotoinen tausta takaisi paremminkin (vaikkakin puutteellisesti) eri yhteiskunnallisten näkemyksien edustuksen tuomioita jaettaessa?

Ainakin opiskelija-aineksen joukosta oikeustieteilijät ovat mutulla arvioiden keskimäärin konservatiivisempia ja oikeistolaisempia kuin monen muun alan opiskelijat. Onko jotain syytä olettaa, ettei tuomarikunnassa olisi vastaavasti? Vähentääkö asiantuntija-asema välttämättä tuomarin arvolatausta?

Sokea usko asiantuntemuksen objektiivisuuteen voi vaarantaa tuomiosi puolueettomuuden.

Pääministeri Vanhasen mukaan Venäjällä noudatetaan erilaista demokratiaa. Hesarin jutussa, joka kertoo Putinin nuken Medvedevin valinnasta presidentiksi käsikirjoituksen mukaan, Vanhanen sanoo, että Venäjällä kyse on "erilaisesta demokratiasta kuin mihin lännessä on totuttu".

Kuinka kätevä ilmaus! Otetaan heti laajempaan käyttöön! Nyt voitaisiinkin puolittaa työttömyys alkamalla puhua erilaisesta työllisyydestä. Vuotoksen rakennussuunnitelmat voisivat olla merkki keskustan erilaisesta ympäristönsuojelusta. Tai miksei näinä internet-sensuurin aikoina voitaisi alkaa puhua erilaisesta sananvapaudesta. Josko leipäjonoissakin olisi kyse erilailla kylläisistä ihmisistä. Tehomaatalouden laillisesti rääkkäämät eläimet ovat päässeet osaksi erilaista eläintensuojelua... Esimerkkejähän on loputtomasti.

Kiitos, Matti, tästäkin eufemismista.

Tiistaina on mielenosoitus nettisensuuria vastaan. Lisätiedot osoitteesta sensuuri.info. Kohuhan varsinaisesti lähti siitä, kun KRP sensuroi sensuuria arvostelleen saitin. Kyseistä sensuurihanketta on kyllä arvosteltu ennenkin, muun muassa tässä blogissa aina vuodesta 2006 alkaen.

Voisin kerrata asiasta muutaman argumentin, jotka ovat tällä kertaa sitaatteja KRP:n lausunnosta, joka annettiin lapsipornosensuurilain valmistelun yhteydessä. (Sen jälkeen tuntuu linja muuttuneen, mutta ehkäpä KRP:nkin on vain toteltava mitä poliittinen ohjaus vaatii.)

Keskusrikospoliisin näkemyksen mukaan poliisin toimintaa ei tule eikä saa levittää sellaisille "harmaille" alueille, joissa toiminnan määrittäminen jää epäselväksi ja joissa toiminta ei perustu poliisilain 1 §:ssä säädettyihin tehtäviin. Kansalaisten ja lakia soveltavien virkamiesten oikeusturva edellyttää, että poliisin toimivaltuuksien sääntely on hyvin täsmällistä. Vaatimus korostuu erityisesti silloin, kun liikutaan
perusoikeuksien alueella.

Laki ei siis vastaa vaatimuksia perusoikeusrajoitusten täsmällisyydestä, tarkkarajaisuudesta eikä oikeasuhtaisuudesta.

Keskusrikospoliisin näkemyksen mukaan laki ei alitettavasti tuo poliisille mitään uutta merkittävää työkalua rikostorjuntaan. Tekninen todellisuus on se, että lapsipornografiaa sisältäville sivuille pääsee estosta huolimatta, kuten esityksessäkin on todettu. Menettelyllä estetään teleyritysten asiakkaita näkemästä vahingossa lapsipornoa verkkoasioinnin yhteydessä. Estomenettelyllä sellaisenaan ei ole vaikutusta lapsipornon rikolliseen levittämiseen internetissä, koska levittäminen ei tapahdu avoimesti, vaan sellaisilla suljetuilla liikennekäytännöillä, joiden estäminen ei ole teknisesti mahdollista kaiken yksityisen viestinnän luottamuksellisuutta loukkaamatta ja kieltämättä viestinnän suojaamista salakirjoituksella.

Sensuurilla ei siis estetä lapsipornon levitystä, saati itse ongelmaa eli lasten hyväksikäyttöä.

Lain otsikko ei vastaa lain tarkoitusta ja sisältöä. Otsikon mukaan kysymys on lapsipornografian levittämisen estotoimista, vaikka kysymyksessä on tahattoman sivuille joutumisen estäminen eli käytännössä katselun estäminen.

Lain säätäjiltä ja puolustajilta on siis mennyt sekaisin lapsipornon levittämisen estäminen ja nettisurffailijoiden estäminen joutumasta vahingossa "sopimattomille" sivuille. Ensimmäiseen tarkoitukseen laki ei siis sovellu ja jälkimmäiseen sitä ei tarvita, eikä varsinkaan poliisista voi tehdä siveyspoliisia, joka määrää, mikä on sopivaa ja mikä ei. Tuomioistuin voi päättää, mikä on laitonta ja mikä ei, mutta se on eri asia. Sivuhuomiona todettakoon, että saman lausunnon mukaan katselu ei ole laitonta, mutta kuitenkin tällä lailla se halutaan estää.

Sensuuria ei tietenkään edes tarvita. Sen sijaan, että sensurointiin syydettäisiin rahaa samalla kun lastensuojelulta sitä puuttuu, voidaan verkosta saada laiton sisältö pois oikeaoppisesti oikeuden päätöksellä, kiireellisesti käsiteltynä jo nyt. Niin sanotussa sananvapauslaissa on pykälä verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräyksestä. Sitä ihmeellisempää on, että jos sensuurikritiikkisivua pidettiin laittomana, se sensuroitiin sen sijaan, että olisi sovellettu em. sananvapauslakia. Vai epäiltiinkö, että tuomioistuin ehkä ymmärtäisi sivuston täysin lailliseksi, eikä ainakaan suostuisi antamaan keskeyttämismääräystä kiireellisenä?

Keskeistä on muistaa sensuurin ongelmallisuus sinänsä. Niinpä ilmeisten väärinkäytösten ja ylilyöntien – joita nyt on nähty – korjaaminen ei poista sitä tosiseikkaa, että sensuuri ei sovellu tarkoitukseensa. Varsinkaan se ei sovi demokraattiseen oikeusvaltioon, joka Suomi on joskus väittänyt olevansa.

Nythän on niin, että puheena oleva laki lapsipornografian levittämisen estotoimista on suunnattu ulkomaalaisten sivustojen sensurointiin. Tästä todistavat esimerkiksi ensimmäinen pykälä, jossa lain tarkoitus määritellään:

Tämän lain tarkoituksena on lasten ja heidän perusoikeuksiensa
suojaamiseksi edistää toimenpiteitä, joiden avulla voidaan estää pääsy
ulkomailla ylläpidettäviin lapsipornosivustoihin.

Tai lakia valmistelleen hallituksen esityksestä seuraavat pätkät:

Esityksen tavoitteena on varmistaa, että poliisi voi luovuttaa
lapsipornografista aineistoa sisältävistä ulkomailla ylläpidettävistä
internet-sivustoista laatimansa luettelon teleyrityksille.

Tämä lakiehdotus ei kuitenkaan tulkinnallisesti avaa mahdollisuuksia
mihinkään muuhun kuin lapsipornografian ulkomaisten
internet-sivustojen kautta tapahtuvan levittämisen estotoimiin.

Laki kohdistuu ulkomailla ylläpidettäviin lapsipornosivustoihin,
sillä pääsääntöisesti materiaali on muualla kuin Suomessa
ylläpidettävää.

Sitä ihmeellisempää on lukea asiasta vastaavan kokoomusministeri Lindénin sanomaa:

Laki koskettaa pääsääntöisesti ulkomaisilla palvelimilla olevia
sivustoja. Sitä ei ole rajattu koskemaan vain ulkomaisia. Ihan yhtä
hyvin poliisilla on oikeus tehdä näitä estotoimia kotimaisille
sivuille.

Tästä lausumasta on tullut jo Lindénin klassikko:

Minua on syytetty siitä, että en tiedä mistä puhun. Minua syyttävät eivät taida tietää, mistä he itse puhuvat.

Ja niinpä tätä kirjoittaessa lähemmäs 13000 allekirjoittajaa vaatii ministerin eroa. Täytyy kuitenkin olla armollinen ja muistuttaa taas lukijoita siitä, että itse laista voimme kiittää edellisiä viestintäministereitä (sd.).