Kuvaus: Internetistä, tiedonvälityksestä, sananvapaudesta netissä
Valtamedia.net
On julkaistu uusi kanava, kutsukaamme sitä nyt vaikka nettilehdeksi – Valtamedia.net. Olin julkistamistilaisuudessa käymässä, ja ihan mielenkiintoisia keskusteluja siellä oli. Projekti tuntuu ponnistavan halusta tehdä oma, poliittisesti tekijöidensä näköinen tiedotusväline, joka edustaa jonkunlaista vastapainoa valtamedialle, vaikkei projektin pääasiallinen tarkoitus olekaan mediakritiikki.
Poliittisesti Valtamedia.net asemoi itsensä näin:
Voimme uutisoida mistä tahansa aiheesta, mutta aina autonomisten taisteluiden näkökulmasta. Näkökulmamme on globaali: aiheemme ovat kaikkialta maailmasta, mutta ei siksi, että olisimme kiinnostuneita globaaleista kysymyksistä huvin vuoksi, tyhjästä solidaarisuudesta tai pyyteettömästä tiedonhalusta. Emme puhu vain ongelmista emmekä kurjuudesta, vaan yhteisistä taisteluista, kapinoista jotka kertovat siitä, että erilaisia hierarkioita, elämän latistamista, työn riistoa ja niin sosiaalisen kuin luonnollisen ympäristömme tuhoamista vastaan taistellaan kaikkialla.
Kyseessä kuulostaisi olevan siis varsin samantyyppinen projekti kuin Vaikuttava tietotoimisto (Suomen Indymedia) oli aikanaan. Vaikuttava tietotoimisto oli globalisaatiokriittisen liikehdinnän äänitorvi, ja melkeinpä väittäisin, että Valtamedia.net on samaa jatkumoa, vaikkei ihan samasta liikkeestä olekaan kyse. Globalisaatiokriittistä massaliikettä ei enää ole sellaisena kuin se tunnettiin noin vuonna 2001, vaan sen on ainakin Suomessa korvannut pirstaleinen joukko erilaisia poliittisia projekteja ja kampanjoja, jotka ovat puhuneet esimerkiksi prekarisaatiosta ja vapaasta liikkuvuudesta. Ympäristöliike toimii omalla tahollaan ja niistä globalisaatiokysymyksistä edelleen ääntä pitää esimerkiksi Attac.
Yhteistä Valtamedia.netille ja Vaikuttavalle on nähdäkseni ainakin valtamedian kritiikki. Vaikuttavan aikojen jälkeen tosin olen alkanut ajatella, että valtamedia ei sittenkään ole yksi monoliitti, jolla on joku suunnitelma status quon säilyttämiseksi, vaan sekin koostuu yksittäisistä toimittajista ja muista ihmisistä. Tietenkin täytyy muistaa mediakentän keskittymisen ongelmat ja yksittäisten tiedotusvälineiden tai mediakonsernien poliittiset tavoitteet, joita ne epäilemättä monin keinoin julkaisutoiminnassaan edistävät. Ja vaikka eri liikkeiden aktivisteilla onkin ikäviä kokemuksia valtamediasta ja sen ehdoilla toimimisesta, olisi myös ehkä syytä joskus tunnustaa samaisen valtamedian positiivinen rooli monissa niissä tavoitteissa, joita eri ryhmät ovat onnistuneesti saaneet läpi.
Keskeisenä erona ainakin toistaiseksi julkaisutapa – Valtamedia.netin julkaisut menevät toimituskunnan editointiprosessin läpi kun taas Vaikuttavassa jopa kantavana ideana oli, että "kaikki" saavat julkaista. Myös interaktiivisuudessa on eroa – kuten Tapio sanoi tilaisuudessa, Vaikuttavan vahvuus ja toisaalta heikkous oli kommentoinnin mahdollisuus (Vaikuttavan pahimpia ongelmia lopun aikoina oli hallitsematon trollaus). Valtamedia.net ei toistaiseksi salli kommentointia.
Paljon on tapahtunut tekniikan saralla vuosituhannen alun jälkeen. Valtamedia.net lienee vapaa monista niistä teknisistä ongelmista, joita Vaikuttavalla oli. Blogien suosion siivittämänä – ja osittain toisin päin blogi-ilmiön edellytyksenä – tekniikka on kehittynyt, ja tarjolla on jos jonkinlaista julkaisujärjestelmää, jotka voi räätälöidä haluamansa näköiseksi. Valtamedia.net näyttäisi pyörivän Joomlan päällä.
Jännä nähdä, mihin projekti kehittyy. Kaikkea hyvää sille. Toimituskunnalla lienee melkoinen työ juttujen edaamisessa jos niitä alkaa tulla paljon.
2 kommenttia
Vielä kerran nettisensuurista
Tiistaina on mielenosoitus nettisensuuria vastaan. Lisätiedot osoitteesta sensuuri.info. Kohuhan varsinaisesti lähti siitä, kun KRP sensuroi sensuuria arvostelleen saitin. Kyseistä sensuurihanketta on kyllä arvosteltu ennenkin, muun muassa tässä blogissa aina vuodesta 2006 alkaen.
Voisin kerrata asiasta muutaman argumentin, jotka ovat tällä kertaa sitaatteja KRP:n lausunnosta, joka annettiin lapsipornosensuurilain valmistelun yhteydessä. (Sen jälkeen tuntuu linja muuttuneen, mutta ehkäpä KRP:nkin on vain toteltava mitä poliittinen ohjaus vaatii.)
Keskusrikospoliisin näkemyksen mukaan poliisin toimintaa ei tule eikä saa levittää sellaisille "harmaille" alueille, joissa toiminnan määrittäminen jää epäselväksi ja joissa toiminta ei perustu poliisilain 1 §:ssä säädettyihin tehtäviin. Kansalaisten ja lakia soveltavien virkamiesten oikeusturva edellyttää, että poliisin toimivaltuuksien sääntely on hyvin täsmällistä. Vaatimus korostuu erityisesti silloin, kun liikutaan
perusoikeuksien alueella.
Laki ei siis vastaa vaatimuksia perusoikeusrajoitusten täsmällisyydestä, tarkkarajaisuudesta eikä oikeasuhtaisuudesta.
Keskusrikospoliisin näkemyksen mukaan laki ei alitettavasti tuo poliisille mitään uutta merkittävää työkalua rikostorjuntaan. Tekninen todellisuus on se, että lapsipornografiaa sisältäville sivuille pääsee estosta huolimatta, kuten esityksessäkin on todettu. Menettelyllä estetään teleyritysten asiakkaita näkemästä vahingossa lapsipornoa verkkoasioinnin yhteydessä. Estomenettelyllä sellaisenaan ei ole vaikutusta lapsipornon rikolliseen levittämiseen internetissä, koska levittäminen ei tapahdu avoimesti, vaan sellaisilla suljetuilla liikennekäytännöillä, joiden estäminen ei ole teknisesti mahdollista kaiken yksityisen viestinnän luottamuksellisuutta loukkaamatta ja kieltämättä viestinnän suojaamista salakirjoituksella.
Sensuurilla ei siis estetä lapsipornon levitystä, saati itse ongelmaa eli lasten hyväksikäyttöä.
Lain otsikko ei vastaa lain tarkoitusta ja sisältöä. Otsikon mukaan kysymys on lapsipornografian levittämisen estotoimista, vaikka kysymyksessä on tahattoman sivuille joutumisen estäminen eli käytännössä katselun estäminen.
Lain säätäjiltä ja puolustajilta on siis mennyt sekaisin lapsipornon levittämisen estäminen ja nettisurffailijoiden estäminen joutumasta vahingossa "sopimattomille" sivuille. Ensimmäiseen tarkoitukseen laki ei siis sovellu ja jälkimmäiseen sitä ei tarvita, eikä varsinkaan poliisista voi tehdä siveyspoliisia, joka määrää, mikä on sopivaa ja mikä ei. Tuomioistuin voi päättää, mikä on laitonta ja mikä ei, mutta se on eri asia. Sivuhuomiona todettakoon, että saman lausunnon mukaan katselu ei ole laitonta, mutta kuitenkin tällä lailla se halutaan estää.
Sensuuria ei tietenkään edes tarvita. Sen sijaan, että sensurointiin syydettäisiin rahaa samalla kun lastensuojelulta sitä puuttuu, voidaan verkosta saada laiton sisältö pois oikeaoppisesti oikeuden päätöksellä, kiireellisesti käsiteltynä jo nyt. Niin sanotussa sananvapauslaissa on pykälä verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräyksestä. Sitä ihmeellisempää on, että jos sensuurikritiikkisivua pidettiin laittomana, se sensuroitiin sen sijaan, että olisi sovellettu em. sananvapauslakia. Vai epäiltiinkö, että tuomioistuin ehkä ymmärtäisi sivuston täysin lailliseksi, eikä ainakaan suostuisi antamaan keskeyttämismääräystä kiireellisenä?
Keskeistä on muistaa sensuurin ongelmallisuus sinänsä. Niinpä ilmeisten väärinkäytösten ja ylilyöntien – joita nyt on nähty – korjaaminen ei poista sitä tosiseikkaa, että sensuuri ei sovellu tarkoitukseensa. Varsinkaan se ei sovi demokraattiseen oikeusvaltioon, joka Suomi on joskus väittänyt olevansa.1 kommentti