mun viimeisin sana

Navigointi

Uudemmat kirjoitukset

Vanhemmat kirjoitukset

Viimeksi kommentoidut

Luokat

Arkisto

Hägglund: Mannerheim oli sittenkin impotentti

Viime aikoina on kohistu siitä, häpäiseekö Katariina Lillqvistin nukkeanimaatio Uralin perhonen "kaikkien aikojen suurimman suomalaisen", marsalkka Mannerheimin muistoa. Keskustelussa on ollut koomisia piirteitä, sillä jotkut ovat rinnastaneet Lillqvistin tulkinnan jumalanpilkkaan ja Muhammed-kuvien julkaisuun.

Ylen A-Talkissa asiasta käytiin riemastuttava keskustelu, jossa vastakkain olivat ohjaaja Lillqvist, kenraali Gustav Hägglund, kansanedustajat Minna Sirnö ja Bjarne Kallis. Ainoastaan Kallis oli aivan pihalla ja toisti itseään, mutta loput, myös Hägglund, keskustelivat asiallisesti ja puhuivat enimmäkseen järkeviä. Olkoonkin, että Hägglund Kalliksen ohella yritti todistella Mannerheimin heteroutta samalla kun molemmat vakuuttelivat, ettei se mitään haittaisi, vaikka Marski olisikin ollut homo.

Insertistä kävi ilmi, että Mannerheim mahdollisesti ei ollut kiintynyt naisiin eroottisesti ja tahdonvoimallaan hallitsi omaa seksuaalisuuttaan eli oli kaapissa. Tähänpä Hägglund toteamaan:

"Täytyy tietysti muistaa se, että hän oli jo 50 täyttänyt kun hän tuli Suomeen ja viimeisten tilastojen mukaan 50 vuotta täyttäneistä puolet on suunnilleen impotentteja. Se voi hyvin olla, että hänen seksuaalinen viettinsä oli jo laskenut."

Niinpä niin, mieluummin impotentti kuin homo.

Postattu 2008-03-09 kello 11:32 – kuuluu luokkaan: tasa-arvopermalinkki

Kommentit

Ei kommenttia

Lisää kommentti

:

:
:
:
Viisi numeroa