Joudun yhtymään päivän Hesarissa olleeseen Kalle Juutin mielipidekirjoitukseen otsikolla "Kela pitää isää perheessään statistina". Kirjoitus osoittaa esimerkein, kuinka Kelassa asioidaan perhejutuissa oletusarvoisesti äidin kanssa riippumatta siitä, millaisen rooli isä perheessä ottaa. On helppo yhtyä toteamukseen: "Lienee turhaa toivoa, että isät ottaisivat vastuuta lastenhoidosta, jos perhepolitiikan keskeinen toimeenpaneva virasto kohtelee meitä näin." Ainakin pieniä pettymyksiä tulee lähes viikottain postissa.

Neuvolajärjestelmässä on sama ongelma. Neuvolat järjestävät ainakin täälläpäin kaiken maailman äiti–lapsi-ryhmiä. Isätkin saavat osallistua, paitsi tietyssä puistossa järjestettäviin, kun siellä on niin ahdasta. Kuinka helppoa olisikaan näissäkin ottaa isät ihan aidosti huomioon? Tai vielä parempi, muuttaa viestintä kokonaan sukupuolineutraaliksi.

Jos järjestelmän on mahdoton tunnustaa osallistuvia isiä, mitenköhän on laita kahden äidin perheiden? Muuten on sanottava, että inhoan käsitettä osallistuva isä. Sekin vain korostaa sellaista isän roolia, jossa hän vähän auttelee äitiä kodin askareissa.

Pitääkö tähän taas panna pakollinen neuvolasysteemiä kehuva klausuuli? Joo, on se tosi hieno juttu.

* * *

Miksei ns. uusi miesliike, joka koostuu hannutsepposista, arnokotroista, pasimalmeista ja kourallisesta heidän mieskavereitaan, huomaa ja politisoi tällaisia pieniä, mutta kuitenkin niin tärkeitä kysymyksiä? Sen sijaan he jaksavat lapsellisesti kiusata feminististä liikettä, jonka he kuvittelevat olevan syy heidän väitettyyn pahoinvointiinsa.

Yksi liikkeen haara näköjään keskittyy rakentelemaan jotain parisuhteen markkina-arvoteoriaa, jonka useimmat tunnistavat netissä leviäväksi pseudohöhäksi, joka kelpaa lähinnä City-lehden artikkelin aiheeksi. Ilmeisesti sillä voi uskottavan kuuloisesti selittää, miksei joillakin miehillä käy flaksi.