Joudun yhtymään päivän Hesarissa olleeseen Kalle Juutin mielipidekirjoitukseen otsikolla "Kela pitää isää perheessään statistina". Kirjoitus osoittaa esimerkein, kuinka Kelassa asioidaan perhejutuissa oletusarvoisesti äidin kanssa riippumatta siitä, millaisen rooli isä perheessä ottaa. On helppo yhtyä toteamukseen: "Lienee turhaa toivoa, että isät ottaisivat vastuuta lastenhoidosta, jos perhepolitiikan keskeinen toimeenpaneva virasto kohtelee meitä näin." Ainakin pieniä pettymyksiä tulee lähes viikottain postissa.

Neuvolajärjestelmässä on sama ongelma. Neuvolat järjestävät ainakin täälläpäin kaiken maailman äiti–lapsi-ryhmiä. Isätkin saavat osallistua, paitsi tietyssä puistossa järjestettäviin, kun siellä on niin ahdasta. Kuinka helppoa olisikaan näissäkin ottaa isät ihan aidosti huomioon? Tai vielä parempi, muuttaa viestintä kokonaan sukupuolineutraaliksi.

Jos järjestelmän on mahdoton tunnustaa osallistuvia isiä, mitenköhän on laita kahden äidin perheiden? Muuten on sanottava, että inhoan käsitettä osallistuva isä. Sekin vain korostaa sellaista isän roolia, jossa hän vähän auttelee äitiä kodin askareissa.

Pitääkö tähän taas panna pakollinen neuvolasysteemiä kehuva klausuuli? Joo, on se tosi hieno juttu.

* * *

Miksei ns. uusi miesliike, joka koostuu hannutsepposista, arnokotroista, pasimalmeista ja kourallisesta heidän mieskavereitaan, huomaa ja politisoi tällaisia pieniä, mutta kuitenkin niin tärkeitä kysymyksiä? Sen sijaan he jaksavat lapsellisesti kiusata feminististä liikettä, jonka he kuvittelevat olevan syy heidän väitettyyn pahoinvointiinsa.

Yksi liikkeen haara näköjään keskittyy rakentelemaan jotain parisuhteen markkina-arvoteoriaa, jonka useimmat tunnistavat netissä leviäväksi pseudohöhäksi, joka kelpaa lähinnä City-lehden artikkelin aiheeksi. Ilmeisesti sillä voi uskottavan kuuloisesti selittää, miksei joillakin miehillä käy flaksi.

Olin jokin aika sitten miniseminaarissa, jossa eräs lainoppinut luennoi lainopillisista kysymyksistä. Kohdeyleisönä oli akateemisten organisaatioiden edustajat, varsinkin niiden tekninen ylläpito, ja aiheena esimerkiksi sähköpostien käsittelyyn liittyvää lainsäädäntöä.

Luennoitsijan kanta tuntui olevan, että Suomessa on hirmu tiukka tietosuojalainsäädäntö, ja viestintäsalaisuus on kiusallisen loukkaamaton. Aivan näinhän asia ei ole, mutta kieltämättä eroa moniin muihin maihin on. Muualla nimittäin esimerkiksi tietokonelaitteiston omistaminen jotenkin antaa kuulemma oikeuden laitteistolla välitetyn viestinnän perkaamiseen ohi osapuolten perusoikeuksien.

Ajatus on älytön, ja siirrettynä esimerkiksi tekijänoikeuteen se voisi tarkoittaa, että jos lainaan sinulta kirjoituskoneen ja kirjoitan sillä kirjan, sen oikeudet kuuluvat sinulle. Tai paperinvalmistukseen: tuhat työläistä valmistaa paperia kapitalistin tuotantovälineillä, lisäarvo menisikin kapitalistille, joka kyllästyessään voi potkaista työläiset pellolle. Ei mutta hetkinen, nyt taisi mennä jotain pieleen...

No, leikki sikseen. Samainen lainoppinut oli sitten – kohdeyleisöstään huolimatta – sitä mieltä, että kannattaa siirtää serverit ulkomaille, ettei tule tietosuojaongelmia. Yritin inistä, että eikö hyvästä tieto- ja luottamuksellisen viestinnän suojasta voisi ajatella olevan jotain hyötyäkin.

Suuren maailman suuntaanhan meilläkin toki liikutaan. Tulossa on ns. Lex Nokia, uudella kierroksella oleva sähköisen viestinnän tietosuojalaki, joka antaa työnantajalle oikeuden urkkia sähköpostia. Laki taisi mennä tosin taas uusvalmisteluun, koska oikeuskansleri piti sitä ongelmallisena.

Samainen luennoiva lakihenkilö sentään kehotti kirjoittamaan kaikki sellaiset sopimukset tarkasti, joissa annetaan jotain vastuuta jostain oman organisaation ulkopuolelle. Se on hyvä pointti, sillä nykyisin julkishallinnolla on varsinkin IT-hommissa vaikka millä mitalla rahaa erilaisiin hankkeisiin – kunhan toteutus tilataan ulkopuolelta. Itse tehtyyn ei sen sijaan ole rahaa, vaikka lopputulos olisi halvempi, paras osaaminen olisi omalla organisaatiolla, softasta suurin osa olisi vapaata ja lopputuotekin toimisi paremmin.

Jollakin on nyt karannut mopo käsistä. En väitä, että poliisilla, vaikka se olisikin ilmeinen kohde syyttävälle sormelle. (Periaatteessa on hyvä, että poliisi tutkii, jotta periaatteessa puolueeton oikeuslaitos voi todeta syyllisyyden tai syyttömyyden.)

Ensin tapaus lapsiporno.info. En kertaa tässä kaikkia ilmiselviä argumentteja siitä, miksi sensuuria vastustavan saitin sensurointi on huono juttu. Jos asia ei ole tuttu, suosittelen siihen tutustumista. EFFIn kantelu oikeuskanslerille valaissee myös asiaa.

Seuraavaksi kuulemme lapsipornoa vastustaneen taiteilijan lapsipornokriittisen taideteoksen takavarikoinnista. Taiteilija itse on epäiltynä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta. Jos taiteen keinoin ei ole lupa kuvata vastenmielisiä ilmiöitä, miten sitten? Tässä tapauksessa onneksi osaamme arvella, että lupa on, kunhan kyseessä ei ole teon törkeä muoto. Poliisitutkinta alkoi näyttelyvieraan ilmiannosta. Voi hyvänen aika.

Jotta ymmärtäisimme asiaan liittyvää problematiikkaa yhteiskunnan kannalta, ja sitä, mikä on muuttunut, katsokaamme, mitä Antu Sorainen kirjoittaa uusimmassa Tulvassa (1/2008):

Käsite 'pedofiili' on ilmaantunut suomalaiseen arkikielenkäyttöön viimeisen kymmenen vuoden aikana.[...]

Pedofiilin käsite liittyy olennaisesti siihen, miten ymmärrämme lapsen ja lapsuuden. Pedofiilillä pelottelu kytkeytyykin angloamerikkalaisen "viattoman lapsen" hahmon markkinointiin Suomeen. Pohjois-Amerikkaa hallitsee tätä nykyä lapsiseksipaniikki. Tämä pelottelun seksuaalipolitiikka ja peruuttamattomasti turmeltuvan lapsukaisen suojeluntarve on kuitenkin vierasta suomalaiselle kulttuurihistorialle, kasvatusfilosofialle ja yhteiskunta-ajattelulle.

[...]

Suojelemisesta ja konservatiivisesta kriminaalipoliittisesta ideologiasta onkin yllättäen tulossa seksuaalisuutta koskevan lainsäädännön kulmakivi liberalismista ja uusklassisesta rikosoikeudellisesta ajattelusta tunnetuissa Pohjoismaissa.

[...]

Pedofiili asettuu helposti sellaiseksi käsitteeksi, jonka suhteen voi olla vain yksi mielipide, ja joka asettaa siten rajan sille, mitä ylipäätään pidetään politiikan alueeseen kuuluvana. Avointa yhteiskuntaa puolustavien tulisi kuitenkin julkisesti tuoda esiin moraalisella tuohtumuksella ympäröityjen käsitteiden vaarat. Keskivertopoliitikot kun paitsi käyttävät erilaisia emotionaalisia myrskyjä hyväkseen, ovat myös usein niiden vietävissä. Feministeillä ei moista kaksoisasemaa ole. Lapsen edun nimissä tehdään nykyään kovaa ja raakaa kriminaalipolitiikkaa, jossa muun muassa sananvapaus on arvo, joka tallotaan maahan. Jos kriittisiä äänenpainoja ei esitetä julkisuudessa, on kovempien rangaistusten ja pelottelupolitiikan kannattajien nykyistä helpompi saada tavoitteensa toteutettua.

[..]

Sorainen hahmottelee artikkelissaan, johon lainattu kolumni perustuu, tämän rousseaulaisen turmeltuvan lapsen lisäksi toisen käsitteen, snellmannilaisen kasvatettavan lapsen, joka taas on edellistä aktiivisempi eikä ensisijaisesti suojeltava. Mielenkiintoista, pitäisi varmaan lukea koko artikkeli "Turmeltuuko suomalainen lapsi? Pornografia, pedofilia ja pelottamisen taide" teoksessa Pornoakatemia!, toim. Harri Kalha.

Venäjän diktaattorin kerrotaan panneen kiinni Pietarin Eurooppalaisen yliopiston. Tekosyyksi on ilmoitettu paloturvallisuus, todelliset syyt löytynevät läheisistä lännen-suhteista ja EU-komission rahoittamasta vaalitutkimuksesta. Akateeminen vapaus ei paljon paina, kun Putinin intressit ovat uhattuina. (via Outi A-K)

"We are observing a change in the political regime in Russia from authoritarianism to totalitarianism. What happened here is one example among many", sanoi opposition edustaja. Mikäli kerrottu on totta, ei ole vaikea yhtyä edelliseen puhujaan.

* * *

Suomessa tuli voimaan vuosi sitten laki, jonka tarkoitus on estää pääsy ns. lapsipornosivustoille. Se toimii niin, että joku poliisiviranomainen koostaa salaisen listan saiteista, joilla se epäilee olevan laitonta materiaalia. Kursivoitujen sanojen pitäisi herättää oikeusturvasta kiinnostuneiden mielenkiinnon. Mistä lähtien muuten yksi nimetön poliisivirkailija sai päättää laillisen ja laittoman rajan? Ennen se oli tuomioistuimen tehtävä, kohta internet-operaattorin.

Harva silti viitsii olla kovin äänekkäästi huolissaan toimista, jotka on tarkoitettu lapsipornon levittämisen estämiseksi, vaikka rapatessa roiskuisikin. Nyt kuitenkin estolistalle joutui myös yksityishenkilön ylläpitämä, sensuuria kritisoiva saitti lapsiporno.info. Lisätietoja Effin tiedotteesta.

Jos tälle tielle lähdetään, siltä ei ole paluuta. Toivon, että joku selvittää poliisin toiminnan laillisuuden. Tärkein ongelma on kuitenkin itse laki. Muistakaamme, että koko lainsäätöprosessi oli poliittinen farssi, joka liittyi demarien ministerikierrätykseen Vanhasen edellisessä hallituksessa. En mene yksityiskohtiin.

Kaikilla tällaisilla lakihankkeilla, jotka liittyvät kontrollin kiristämiseen tai vapauksien kaventamiseen, on seuraavat ongelmat: niiden käyttökynnystä halutaan edelleen madaltaa ja soveltamisalaa laajentaa. Lisäksi niiden peruminen näyttää olevan poliittisesti lähes mahdotonta. Esimerkkejä on.

Welho näyttäisi blokkaavan listalla olevia saitteja stealth-tyyliin: palvelinta ei löydy, eikä edes poliisin nettiestovirheilmoitussivua tule näkyviin. Niinpä käyttäjä ei edes välttämättä huomaa tulleensa blokatuksi. Mitähän kaikkea tällä menetelmällä voisikaan blokata...?

* * *

Ilmaisunvapaus on hankala juttu. Sen turvin voidaan ilmaista ikäviä asioita ja sen puolustaminen voi välillä tuntua kiusalliselta. Kerralla sitä ei viedä, vaan vähän kerrallaan, ja siksi jokaista askelta täytyy vastustaa. Muuten ennen pitkää rajoitukset estävät sinuakin sanomasta sitä mitä olit sanomassa. Oikeus ilmaisunvapauden puolustamiseen on ensimmäisiä sensuurin uhriksi joutuvia.

Epäilemättä lasten kasvatukseen soveltuu sama oppi kuin maanpuolustukseenkin: väkivalta on ratkaisu.

Ainakin puolustusvoimien entinen komentaja tuntuu näin ajattelevan:

Olen sitä aikakautta, jolloin lapsia ojennettiin fyysisesti, enkä yhdy siihen näkemykseen, ettei niin saisi tehdä.

Hyvä Gustav Hägglund! Isänä ja isoisänä olet varmasti perillä siitä, kuinka lapsia tulee kasvattaa. Ikävää, ettet siitä hommasta et ole vielä päässyt eläkkeelle, kuten armeijan johdosta. Ja harmi, ettei sinusta tullutkaan kokoomuksen presidenttiehdokasta 2006!

Tuli muuten jostakin mieleen, että armeija on yksi väkivallan linnake, joka vetää puoleensa väkivaltaan taipuvaista väkeä opettaakseen heille, että väkivalta on ihan hyvä ratkaisu. Mitä useampi sen voi kiertää kaukaa, sitä parempi. Mitä muuten tilastot kertovat armeijan käymisen ja vaikka perheväkivallan yhteydestä?

Helsingin demarithan ilmoitti hiljan vastustavansa keskustatunnelia ja kannattavansa ruuhkamaksuja. Moni sanoi, että kyseessä oli vaalitaktikointi – yritys viedä vihreiltä vaalivaltit käsistä. Mitäs tuosta – minua ei sinänsä liikuta, kuka esittää hyviä mielipiteitä. Pääasia, että maailma pelastuu tai siis... no, en jaksanut murehtia demareiden takinkäännöksen motiiveista, iloitsin vain. Kyseessä ovat sen luokan lupaukset, että niitä ei voine noin vain niellä. Eikä vielä ole nieltykään.

Tänään pikku-uutinen lehdessä kuitenkin palautti mieliin, mistä demariudessa olikaan kyse (ja kokkareista junttiautoissaan ei nyt välitetä). Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta päätti kokdem-autopuolueen äänin (5–4), että johonkin Jätkäsaareen tarvitaan autopaikka per 115 asuntoneliötä. Päinvastaista mieltä, eli "vain" 150 neliömetriä kohden olivat vihr, vas ja kesk. Mikäs puolue muuten olikaan kirkon ohella huolissaan nuorten kannattajiensa vähäisyydestä? Tässä olisi ryhtiliikkeen paikka.

Muistakaamme, että parkkipaikkojen tarjonta oleellisesti vaikuttaa autojen ja autoilun määrään.

Samaan aikaan toisaalla: maailman suunnilleen rikkain ylioppilaskunta HYY investoi omistamansa bisneskompleksinsa kautta 6,5 miljoonaa euroa parkkipaikkoihin Mannerheinmintien–Kaivokadun alueella, vaikka sinänsä vastustaakin keskustan autoistamista. Yhtä johdonmukaista toimintaa.