Kuvaus: Ympäristöpolitiikkaa, -filosofiaa, -aktivismia jne.
Uutta vuotta
Hyvää uutta vuotta 2008!
Olin kirjoittanut jo eilen ilotulitteista ja niiden kieltämisestä seuraavasti:
Olen pitkään miettinyt, eikö noille älyttömille ilotulitteille voida tehdä mitään.
Tietysti olen itse kuulunut niihin, joiden mielestä rakettien ja paukkupommien ampuminen ja niillä leikkiminen on mitä mukavinta puuhaa. Epäilemättä se olisi vieläkin. Vain kerran olen nuorempana saanut hieman otsatukkaa ja kulmakarvoja poltettua. Se itse tehty tai paukuista otettu ruuti syttyi sittenkin aika helposti. Mutta toimeen tulee näköjään paukuttelemattakin.
Noilta ajoilta muistelen, että kolmesta ruudin ainesosasta rikkiä oli kymmenen prosenttia. Loput olivat salpietaria ja hiiltä. Tätä olen sitten pyöritellyt päässäni kun olen seurannut ilotulituksen mestaruuskilpailuista leviäviä savupilviä. Uusi vuosi on aikaa, jolloin jotkut osat kaupungeista ovat savun peitossa. En osaa arvioida, kuinka merkittäviä päästölähteitä ilotulitukset ovat, mutta ainakin vuorokausia kestävä paukuttelu käy lasten ja eläinten korville. Ehkä pelastusviranomaisten muistutukset silmä- ja raajavammoista sekä tulipaloista voisi myös mainita. Tai kiinalaistehtaiden työolosuhteet.
Yhtä kaikki, näille maanvaivoille voisi tehdä jotain. Norja näköjään kieltää paukuttelun yksityishenkilöiltä. Samoin moni suomalainen kaupunki, ainakin osittain. Melkoisen haittaveron niille voisi ainakin lätkäistä, eikös vain?
Poistin kuitenkin kirjoituksen herkkänä hetkenä, kun minusta tuntui, että olen ilonpilaaja. Koska huomaan, että maailmassa on paljon muitakin samanlaisia ilonpilaajia (kuten Mirka), panin tuon nyt sitten näkyville kuitenkin. Iloista vuotta 2008!