Lehtitietojen mukaan Saksan liittokansleri Angela Merkel vaatii nyt Nokialta selvityksiä, kun tämä on lopettamassa 2 300 työntekijän tehdasta Bochumissa Ruhrin alueella.

Ihmisten kerrotaan olevan raivoissaan yhtiölle ja boikotoivan tämän tuotteita. Nokia olikin viimeinen suuri matkapuhelinvalmistaja Saksassa.

Vastaavasti ihmiset ovat ymmärrettävästi raivoissaan metsäyhtiö Stora Enson tehtaanlopetuspäätöksistä Suomessa. Tapauksille on yhteistä myös se, että yhtiöt eivät suinkaan karsi tappiollista liiketoimintaa vaan lakkauttavat kannattavia tehtaita parantaakseen kannattavuuttaan edelleen. Tapaukset eroavat siinä, että Nokia siirtää tuotantoaan muualle, mutta Stora Enso vähentää tuotantoa pitääkseen raaka-aineen hinnan kurissa. Ero on kuitenkin lopulta pieni.

Merkelin reaktiossa lienee kyseessä kuitenkin poliittisten irtopisteiden keräily. Ihmisten raivo yritysten sikamaisesta toiminnasta ja huoli työpaikoistaan on oikeutettua, mutta kohdistuu yhtä lailla väärin. Ei niitä yrityksiä tässä tilanteessa enää oikeastaan voi syyttää. Selitän hiukan.

Katsokaas, yrityksillä ei ole moraalia. Voidaan tietysti puhua jostain yhteiskuntavastuusta, mutta yritykset käytännössä ovat yhteiskuntavastuullisia vaan, jos siitä sattuu olemaan niille taloudellista hyötyä. Jos ja kun yrityksen omistajien ainoa tavoite on kannattavuuden parantaminen – ja näin on poikkeuksetta pörssiyhtiöiden kohdalla – tekee yrityksen johto vain työtään, jos se tekee tällaisia päätöksiä. Ja hyvin tekeekin. Yritysten johtohenkilöillä voi tietysti olla moraali, mutta sen he tuskin antavat juuri häiritä työtään.

Sivuhuomautus: omistajat voisivat asettaa yritykselle myös muita tavoitteita, mutta jos omistajankin tavoite on vain omaisuutensa kartuttaminen, tätä harvoin "hyväntekeväisyys" eli esimerkiksi omistamansa yrityksen sosiaalinen vastuu kiinnostaa. (Lisäksi pörssiyhtiöiden tapauksessa omistuksen hajautuminen ja/eli pääoman kasvottomuus hankaloittaa asiaa.) Tässä on kuitenkin selitys sille, miksi valtion omistajapolitiikan suunta on Stora Enson tapauksessa hyvinkin relevantti kysymys.

Kyse on vain globaalista riistokapitalismista. Kun Merkelin kaltaiset poliitikot edistävät mahdollisimman laajoja markkinoita ja vapaasti liikkuvia pääomia EU:n, G8:n ja WTO:n kaltaisilla foorumeilla, he samalla allekirjoittavat luvan sellaiseen toimintatapaan, josta vaikkapa Nokiaa nyt syytetään. Jos yritys on niin iso, että sen tuloksessa ei paljon tunnu tehtaan sulkeminen, uuteen investoiminen jossain halpatyömaassa, ja tässä prosessissa menetetty joidenkin kuluttajien luottamus, sehän toimii juuri niin kun on nyt nähty. Tuotanto siirtyy tai lakkaa kustannusten mukaan. Globaalille suuryritykselle markkina on sananmukaisesti koko maailma: yrityksen tuotanto painottuu sinne, missä tuottaminen on halpaa ja myynti sinne, missä tuotteesta saa parhaimman voiton. Nämä ovat yleensä eri paikkoja.

Muistettakoon lisäksi, että ympäristö- ja ihmisoikeuslainsäädäntö sekä vaikkapa työntekijöiden järjestäytymisoikeus voivat lisätä suuryritysten tuotantokustannuksia. Niinpä näiden puute on joillekin maille ja niiden "erityistalousalueille" kilpailuvaltti, jolla yrityksiä kosiskellaan tarjoamaan työpaikkoja, vaikkei kohdemaahan paljon tuloja kertyisikään. Ja tarpeeksi suuressa mittakaavassa toimivat yritykset vastaavat kosintaan yleensä myöntävästi. (En kuitenkaan väitä, että halvemman tuotannon maissa olisi aina välttämättä kyse muusta kuin alemmasta palkkatasosta. Toisaalta tuloerojen tasaamisessa globaalisti olisi hyviä puolia.)

Pointtini siis oli: niin kauan kuin meillä on nykyisenkaltainen globaali talousjärjestelmä, jota säännellään hyvin heikosti ja jossa pelisäännöt ja vaikka nyt elämisen edellytykset vaihtelevat alueellisesti, meillä on myös järjestelmässä toimivia suuryrityksiä, jotka aina vähän väliä aiheuttavat maansurun antamalla kenkää tuhansille ihmisille, ja toisessa päässä tyypillisesti riistävät työvoimaa, ympäristöä ja yhteiskuntaa. Siitä ei oikeastaan voi syyttää niinkään järjestelmässä toimivia yrityksiä kuin näille vapaat kädet antavia, omasta vallastaan luopuvia poliitikkoja ja kaikkia ihmisiä, joiden mandaatilla poliitikoilla on lupa toimia näin.