Blogin päivitystahdin hidastuminen johtuu siitä, että tuli muutakin tekemistä. Tarkkaavaiset lukijat ovat toki huomanneet, mistä on kyse.

Kerron tarinan. Olipa kerran äiti, joka oli muutama tunti aiemmin synnyttänyt kolmannen lapsensa. Hänellä oli tavoitteena niin sanottu polikliininen synnytys, eli että äiti ja lapsi pääsevät kotiin melko pian synnytyksen jälkeen. Tämä mahdollisuus on käytössä lähinnä joillakin useamman lapsen synnyttäneillä, joilla kaikki on mennyt hyvin, ylimääräistä tukea ja opastusta ei enää tarvita, ja on jostain syystä kiire kotiin. Tavoite ei tässä tapauksessa toteutunut, koska laboratorio ei ollut saanut jotain näytettä tutkittua, mutta se ei nyt tässä ole oleellista.

Tämän äidin kiire johtui kaikesta päätellen siitä, että vanhempia lapsia piti päästä hoitamaan. Mikäs siinä. Äiti antoi puhelimessa toistuvasti yksinkertaisen kuuloisia hoito-ohjeita lapsiaan varten. Omituista asetelmassa oli se, että lapsia oli hoitamassa – ilmeisen poikkeuksellisesti – naisen aviomies ja lasten isä, sama henkilö. Että ihan hoito-ohjeita.

Äiti oli toivonut, että synnytys ajoittuisi viikonlopulle, jotta isäkin ehtisi olla kotona. Isähän on niin kiireinen, ettei ehdi isyyslomaa pitää. Sen pituinen se.

Jäin vain miettimään, että millainen työ, opiskelu tai muu meno voi ikinä olla tärkeämpää kuin oman lapsen vanhempana oleminen mahdollisimman alusta lähtien, synnytyksessä tukihenkilönä toimiminen ja lapsen ensimetrien seuraaminen.

On olemassa käsite force majeure, joka kai käännetään sanaparilla ylivoimainen este. Esimerkiksi sairautta, lakkoa tai luonnonkatastrofia voidaan joskus pitää sellaisena. Samoin lapsen syntymää.

Sellaisen sattuessa pitää aina voida siirtää työ jollekin muulle. Projektin kalmanlinjaa voi siirtää. Tai jos ei voi, homman voi jättää tekemättä. Opiskelun osalta voi useimmiten vaikka koko vuosikurssin tehdä toisena vuonna uudelleen. Harva homma on loppujen lopuksi ihan elintärkeä. Ja ihan jokainen työyhteisö ymmärtää ainakin virallisesti ottaen; lakisääteiset isyysvapaat jne. Mutta lapsi ei ole ikinä lapsi toista kertaa.

Saattaa tuota isää myöhemmin ottaa pannuun. Tai ehkä hän ei koko lapsesta ollut alun perinkään kiinnostunut, mistäs minä tietäisin. Ihmisillä on niin kovin eri tapoja suhtautua asioihin, ja toisaalta viikonloppuisyys on kai aika tavallista.