Meinasi jäädä tärkeä bittipolitiikan alaa liippaava uutistapahtuma kommentoimatta. Onneksi Leo muistutti.

Pääministeri Vanhasen kerrotaan Yhdysvaltain-vierailullaan käyneen juttelemassa Bill Gatesin kanssa. Gates lupasi "avokätisesti" suomalaisen koulumaailman käyttöön Microsoftin Live@edu-pakettinsa. Maksutta. Vanhanen kiitteli ja kehui hankkeen tukevan suomalaisen tietoyhteiskunnan kehitystä myös koulumaailmassa ja vastaavan Suomen tietoyhteiskuntatavoitteita.

Muistanemme tärkeän sanonnan – There Ain't No Such Thing As a Free Lunch. Tietenkin. Eivät yritykset tee mitään, jos niille ei ole siitä hyötyä jollakin tähtäimellä. Tämä on itsestään selvää, ja sanoihan sen myös vierailulla mukana ollut Suomen MS:n Kati Tuurala ääneen: "Kokonaisuus ei siis ole meille täysin tappiollinen." No ei varmaan "täysin". Huumekauppiaatkin sen tietävät: ensimmäinen näyte on ilmainen.

Microsoftille diili on toteutuessaan lottovoitto. Pakettiin kuulunee ainakin sähköposti, kalenteri, kodin ja koulun yhteydenpitovälineitä ja "Mese". Tavoitteena on ulottaa hanke kaikille koulutusasteille. Mutta mitä Microsoft saa? Kaikkien hankkeeseen osallistuvien henkilötiedot. Mainostuloja (muka ei alle 18-vuotiaille kohdistetuista mainoksista). Sähköpostit ulkoistetaan muualle, todennäköisesti Yhdysvaltoihin (jonka yksityisyyden suoja ei sivumennen sanottuna vastaa edes suomalaisia standardeja). Ja niin edelleen.

Suomea pidetään hyvänä innovaatioiden kasvualustana, ja tästä maasta on ponnistanut Microsoftin pahimpia kilpailijoita kuten Nokia ja Linux. Microsoftin tärkeimpänä tavoitteena luultavasti on tässä hankkeessa kasvattaa nuorisopolvet mahdollisimman varhaisesta vaiheesta lähtien Microsoftin tuotteiden käyttäjiksi, jottei vastaavia erehdyksiä pääsisi enää syntymään ja jotta asiakaskunnan kasvu olisi varmalla pohjalla.

Tavoitehan toteutuu jo nykyisellään melko hyvin, sillä julkisin varoin ostetaan järisyttävillä summilla mm. käyttöjärjestelmiä ja toimisto-ohjelmistoja Microsoftilta oppilaitosten käyttöön aina perustasolta yliopistoihin asti. Uusasiakashankintansa yhtiö on nerokkaasti ulkoistanut valtiolle ja kunnille. Nyt halutaan varmistella. Toisaalta yhtiö on myös huolissaan joidenkin julkisten laitosten halusta käyttää avointa softaa, eikä standardointihankekaan ole edennyt täysin toivotulla tavalla.

Yhtiön monopoliasema on niin veret seisauttava, että harvat nuoret oppivat käyttämään minkään muun valmistajan ohjelmia. Ja sitten heidän on myöhemmällä iällä vaikea aloittaakaan. Kyse on mutatis mutandis samankaltaisesta aivopesusta kuin armeijassakin: järjestelmän tärkeimpiä tavoitteita on kouluttaa armeijan käyneet myötämielisiksi nykytavalle toteuttaa maan puolustus.

Yhtiöllä on käytännössä myös valta vaikuttaa merkittävästi standardien ja käytäntöjen muotoutumiseen, vaikka lopputulos ei hyödyttäisikään mitään muuta tahoa kuin Microsoftia. Tätä valtaa myös käytetään. Vai tiedättekö jonkun muun syyn, miksi saatte HTML-muotoillussa sähköpostissa liitteinä Microsoft Word -formaatissa olevia tiedostoja? Kirjasto- ja arkistoväki tietää, miksi yhden tahon suljetut formaatit on myrkkyä tiedon siirrolle ja tallennukselle.

Yhtiön toiminta muistuttaa mafiaa monin tavoin. IPR-puolella yhtiö lobbaa voimakkaasti vahvemman tekijänoikeuden ja mm. patentoinnin puolesta, ja valvoo yritysten toimintaa BSA:n kautta. Kansainvälisestä painostusjärjestöstä tulee ensiksi mieleen kiristys ja sitten suojelurahat.

Laitemarkkinoilla hallitaan laitevalmistajien kautta – ja kaupasta onkin huomattavan vaikea ostaa uutena tietokonetta, josta ei olisi maksettu Windows-veroa (siis lisenssimaksua esiasennetusta Windowsista, joka parhaassa tapauksessa poistetaan koneesta ensi töinä).

Soluttautuminen joka taholle on Suomessa yhtiön viimeisimpiä strategioita. Yhtiön tietoyhteiskuntajohtajana toimii keskusta-aktiivi, pääministerin entinen talouspoliittinen neuvonantaja Mikko Alkio. Suhteet maan ylimpään johtoon ovat kunnossa. Mitenköhän puheena oleva diili ja Gates-vierailu muuten järjestyi? Alkion edeltäjä Microsoftilla on muuten nykyisin Ylen toimitusjohtaja. Arvatkaapa muuten, tarjoaako Yle nettiaineistoaan missään muussa kuin Microsoftin DRM-formaatissa.

Mitä voimme tehdä? Vaatikaamme avoimia ohjelmistoja, avoimia standardeja, avoimia formaatteja ja käyttäkäämme myös niitä. Tukekaamme Linux-hankkeita. Älkäämme ostako tietokoneita, joista on maksettu Windows-vero ja poistakaamme Windowsit olemassaolevista koneista. Tukekaamme paikallista työllisyyttä siirtämällä ohjelmistoalan kaupan painopistettä ohjelmistotuotteista tukipalveluihin – jos firman on esimerkiksi hankittava uusi ohjelmistoratkaisu, se voi ladata avoimen lähdekoodin ohjelman ja tilata toiselta yritykseltä räätälöintipalvelut. Ja niin edelleen.

En kehota piratismiin, vaikken varsinaisesti olekaan huolissani Microsoftin kaupallisesta menestyksestä. Kannustan käyttämään sellaisia ohjelmistotuotteita, joiden levittäminen, käyttäminen ja muokkaaminen ei loukkaa kenenkään oikeuksia.

Päivitys 30.1.2008. Kuten yllä arvelinkin, nykyinen Pekkarisen valtiosihteeri Alkio oli lahjontakuprun junailija (via HS). Hän siirtyi nykyiseen tehtäväänsä samoihin aikoihin kuin Vanhanen kävi puristelemassa Gatesin kättä. Maksaakohan MS hälle edelleen palkkaa siitä, että hän edistää yhtiön asiaa valtioneuvostosta käsin, vai tekeeköhän hän sitä ilmaiseksi...

Lehtitietojen mukaan Saksan liittokansleri Angela Merkel vaatii nyt Nokialta selvityksiä, kun tämä on lopettamassa 2 300 työntekijän tehdasta Bochumissa Ruhrin alueella.

Ihmisten kerrotaan olevan raivoissaan yhtiölle ja boikotoivan tämän tuotteita. Nokia olikin viimeinen suuri matkapuhelinvalmistaja Saksassa.

Vastaavasti ihmiset ovat ymmärrettävästi raivoissaan metsäyhtiö Stora Enson tehtaanlopetuspäätöksistä Suomessa. Tapauksille on yhteistä myös se, että yhtiöt eivät suinkaan karsi tappiollista liiketoimintaa vaan lakkauttavat kannattavia tehtaita parantaakseen kannattavuuttaan edelleen. Tapaukset eroavat siinä, että Nokia siirtää tuotantoaan muualle, mutta Stora Enso vähentää tuotantoa pitääkseen raaka-aineen hinnan kurissa. Ero on kuitenkin lopulta pieni.

Merkelin reaktiossa lienee kyseessä kuitenkin poliittisten irtopisteiden keräily. Ihmisten raivo yritysten sikamaisesta toiminnasta ja huoli työpaikoistaan on oikeutettua, mutta kohdistuu yhtä lailla väärin. Ei niitä yrityksiä tässä tilanteessa enää oikeastaan voi syyttää. Selitän hiukan.

Katsokaas, yrityksillä ei ole moraalia. Voidaan tietysti puhua jostain yhteiskuntavastuusta, mutta yritykset käytännössä ovat yhteiskuntavastuullisia vaan, jos siitä sattuu olemaan niille taloudellista hyötyä. Jos ja kun yrityksen omistajien ainoa tavoite on kannattavuuden parantaminen – ja näin on poikkeuksetta pörssiyhtiöiden kohdalla – tekee yrityksen johto vain työtään, jos se tekee tällaisia päätöksiä. Ja hyvin tekeekin. Yritysten johtohenkilöillä voi tietysti olla moraali, mutta sen he tuskin antavat juuri häiritä työtään.

Sivuhuomautus: omistajat voisivat asettaa yritykselle myös muita tavoitteita, mutta jos omistajankin tavoite on vain omaisuutensa kartuttaminen, tätä harvoin "hyväntekeväisyys" eli esimerkiksi omistamansa yrityksen sosiaalinen vastuu kiinnostaa. (Lisäksi pörssiyhtiöiden tapauksessa omistuksen hajautuminen ja/eli pääoman kasvottomuus hankaloittaa asiaa.) Tässä on kuitenkin selitys sille, miksi valtion omistajapolitiikan suunta on Stora Enson tapauksessa hyvinkin relevantti kysymys.

Kyse on vain globaalista riistokapitalismista. Kun Merkelin kaltaiset poliitikot edistävät mahdollisimman laajoja markkinoita ja vapaasti liikkuvia pääomia EU:n, G8:n ja WTO:n kaltaisilla foorumeilla, he samalla allekirjoittavat luvan sellaiseen toimintatapaan, josta vaikkapa Nokiaa nyt syytetään. Jos yritys on niin iso, että sen tuloksessa ei paljon tunnu tehtaan sulkeminen, uuteen investoiminen jossain halpatyömaassa, ja tässä prosessissa menetetty joidenkin kuluttajien luottamus, sehän toimii juuri niin kun on nyt nähty. Tuotanto siirtyy tai lakkaa kustannusten mukaan. Globaalille suuryritykselle markkina on sananmukaisesti koko maailma: yrityksen tuotanto painottuu sinne, missä tuottaminen on halpaa ja myynti sinne, missä tuotteesta saa parhaimman voiton. Nämä ovat yleensä eri paikkoja.

Muistettakoon lisäksi, että ympäristö- ja ihmisoikeuslainsäädäntö sekä vaikkapa työntekijöiden järjestäytymisoikeus voivat lisätä suuryritysten tuotantokustannuksia. Niinpä näiden puute on joillekin maille ja niiden "erityistalousalueille" kilpailuvaltti, jolla yrityksiä kosiskellaan tarjoamaan työpaikkoja, vaikkei kohdemaahan paljon tuloja kertyisikään. Ja tarpeeksi suuressa mittakaavassa toimivat yritykset vastaavat kosintaan yleensä myöntävästi. (En kuitenkaan väitä, että halvemman tuotannon maissa olisi aina välttämättä kyse muusta kuin alemmasta palkkatasosta. Toisaalta tuloerojen tasaamisessa globaalisti olisi hyviä puolia.)

Pointtini siis oli: niin kauan kuin meillä on nykyisenkaltainen globaali talousjärjestelmä, jota säännellään hyvin heikosti ja jossa pelisäännöt ja vaikka nyt elämisen edellytykset vaihtelevat alueellisesti, meillä on myös järjestelmässä toimivia suuryrityksiä, jotka aina vähän väliä aiheuttavat maansurun antamalla kenkää tuhansille ihmisille, ja toisessa päässä tyypillisesti riistävät työvoimaa, ympäristöä ja yhteiskuntaa. Siitä ei oikeastaan voi syyttää niinkään järjestelmässä toimivia yrityksiä kuin näille vapaat kädet antavia, omasta vallastaan luopuvia poliitikkoja ja kaikkia ihmisiä, joiden mandaatilla poliitikoilla on lupa toimia näin.

Blogin päivitystahdin hidastuminen johtuu siitä, että tuli muutakin tekemistä. Tarkkaavaiset lukijat ovat toki huomanneet, mistä on kyse.

Kerron tarinan. Olipa kerran äiti, joka oli muutama tunti aiemmin synnyttänyt kolmannen lapsensa. Hänellä oli tavoitteena niin sanottu polikliininen synnytys, eli että äiti ja lapsi pääsevät kotiin melko pian synnytyksen jälkeen. Tämä mahdollisuus on käytössä lähinnä joillakin useamman lapsen synnyttäneillä, joilla kaikki on mennyt hyvin, ylimääräistä tukea ja opastusta ei enää tarvita, ja on jostain syystä kiire kotiin. Tavoite ei tässä tapauksessa toteutunut, koska laboratorio ei ollut saanut jotain näytettä tutkittua, mutta se ei nyt tässä ole oleellista.

Tämän äidin kiire johtui kaikesta päätellen siitä, että vanhempia lapsia piti päästä hoitamaan. Mikäs siinä. Äiti antoi puhelimessa toistuvasti yksinkertaisen kuuloisia hoito-ohjeita lapsiaan varten. Omituista asetelmassa oli se, että lapsia oli hoitamassa – ilmeisen poikkeuksellisesti – naisen aviomies ja lasten isä, sama henkilö. Että ihan hoito-ohjeita.

Äiti oli toivonut, että synnytys ajoittuisi viikonlopulle, jotta isäkin ehtisi olla kotona. Isähän on niin kiireinen, ettei ehdi isyyslomaa pitää. Sen pituinen se.

Jäin vain miettimään, että millainen työ, opiskelu tai muu meno voi ikinä olla tärkeämpää kuin oman lapsen vanhempana oleminen mahdollisimman alusta lähtien, synnytyksessä tukihenkilönä toimiminen ja lapsen ensimetrien seuraaminen.

On olemassa käsite force majeure, joka kai käännetään sanaparilla ylivoimainen este. Esimerkiksi sairautta, lakkoa tai luonnonkatastrofia voidaan joskus pitää sellaisena. Samoin lapsen syntymää.

Sellaisen sattuessa pitää aina voida siirtää työ jollekin muulle. Projektin kalmanlinjaa voi siirtää. Tai jos ei voi, homman voi jättää tekemättä. Opiskelun osalta voi useimmiten vaikka koko vuosikurssin tehdä toisena vuonna uudelleen. Harva homma on loppujen lopuksi ihan elintärkeä. Ja ihan jokainen työyhteisö ymmärtää ainakin virallisesti ottaen; lakisääteiset isyysvapaat jne. Mutta lapsi ei ole ikinä lapsi toista kertaa.

Saattaa tuota isää myöhemmin ottaa pannuun. Tai ehkä hän ei koko lapsesta ollut alun perinkään kiinnostunut, mistäs minä tietäisin. Ihmisillä on niin kovin eri tapoja suhtautua asioihin, ja toisaalta viikonloppuisyys on kai aika tavallista.

Lumi tuli. Käymään, mutta kuitenkin.

Pyytäisinkin nyt kaupungin rakennusvirastoa tai kuka ikinä onkaan vastuussa lumien aurauksesta pyöräteillä, kaivamaan kalustonsa esiin ja auraamaan pyörätiet. Mieluummin ennen kuin lumi muuttuu loskaksi. Loskassa on hyvin ikävä ajaa. Ja ennen kuin loska jäätyy uriksi. Niissäkin on hyvin ikävä ajaa kaksipyöräisellä.

Toki viisi–kymmensenttinen, runsaasti päälläkävelty puuterilumipuurokin on aika hankalaa pyöräilijän kannalta, mutta loska se vasta hankalaa onkin.

Ja nyt pois turhat vastaväitteet, ettei kalustoa muka olisi. Kyllä sitä ainakin parkkipaikkojen auraukseen näkyy riittävän.

Pitääkin sitten vielä muistuttaa, että älkää sitten kasatko niitä lumia keskelle sitä ainoaa pyörätietä. Kiitos.

"Aika lailla avaa silmiä tämä hillitön sukupuolishow", kommentoi puolisoni. Niin tekee.

Lasta hankkivat joutuvat huomaamaan, kuinka älyttömän tärkeä asia tulevan lapsen sukupuoli on monille melko vieraillekin, esimerkiksi sellaisille työtovereille, jotka eivät ole koskaan nähneet lasta, tämän toista vanhempaa eivätkä tiedä juuri mitään toisestakaan – minusta. He tulevat vastaan lähestyvää lapsenhankkijaa hihkuen "kumpi tuli? kumpi tuli?" vaikkei lapsi ole vielä edes syntynyt.

Entäpä jos lapsessa olisi vaikka joku perustavanlaatuinen vika? Jos sillä olisi kolme jalkaa ja yksi silmä? Miltä moinen kysymys silloin tuntuisi? Tai jos se on vaikka intersukupuolinen? Ei mitenkään tavatonta.

Ymmärrän kyllä jollain tasolla, että uuden ihmisen sukupuolen kysyminen on vain tapa, jota pidetään ehkäpä jopa kohteliaana kiinnostuksenosoituksena tai onnitteluna joissain piireissä. En kuulu niihin piireihin. Sukupuoli on minulle sukupuolielimiä laajempi asia, mutta vastasyntyneellä ei ole näiden elinten lisäksi vielä muita sukupuoleksi tulkittavia ominaisuuksia. Yhtä luonteva vastaus kysymykseen "kumpi tuli?" olisi siis tytön tai pojan lisäksi "en tiedä vielä, ei se ole ilmaissut".

Niinpä minusta vauvassa on melkeinpä herttaisen yhdentekevää, minkälaiset värkit sillä on jalkojen välissä. Ero on lähinnä siinä, että pippelillä on helpompi lorottaa vaipanvaihtajaa silmään. Pääasia, että lapsi on jotakuinkin kunnossa.

Yksi asia on varmaa. Kuninkaallisia emme ole, joten tuskinpa lapsikaan on mikään prinsessa tai prinssi.

Hyvää uutta vuotta 2008!

Olin kirjoittanut jo eilen ilotulitteista ja niiden kieltämisestä seuraavasti:

Olen pitkään miettinyt, eikö noille älyttömille ilotulitteille voida tehdä mitään.

Tietysti olen itse kuulunut niihin, joiden mielestä rakettien ja paukkupommien ampuminen ja niillä leikkiminen on mitä mukavinta puuhaa. Epäilemättä se olisi vieläkin. Vain kerran olen nuorempana saanut hieman otsatukkaa ja kulmakarvoja poltettua. Se itse tehty tai paukuista otettu ruuti syttyi sittenkin aika helposti. Mutta toimeen tulee näköjään paukuttelemattakin.

Noilta ajoilta muistelen, että kolmesta ruudin ainesosasta rikkiä oli kymmenen prosenttia. Loput olivat salpietaria ja hiiltä. Tätä olen sitten pyöritellyt päässäni kun olen seurannut ilotulituksen mestaruuskilpailuista leviäviä savupilviä. Uusi vuosi on aikaa, jolloin jotkut osat kaupungeista ovat savun peitossa. En osaa arvioida, kuinka merkittäviä päästölähteitä ilotulitukset ovat, mutta ainakin vuorokausia kestävä paukuttelu käy lasten ja eläinten korville. Ehkä pelastusviranomaisten muistutukset silmä- ja raajavammoista sekä tulipaloista voisi myös mainita. Tai kiinalaistehtaiden työolosuhteet.

Yhtä kaikki, näille maanvaivoille voisi tehdä jotain. Norja näköjään kieltää paukuttelun yksityishenkilöiltä. Samoin moni suomalainen kaupunki, ainakin osittain. Melkoisen haittaveron niille voisi ainakin lätkäistä, eikös vain?

Poistin kuitenkin kirjoituksen herkkänä hetkenä, kun minusta tuntui, että olen ilonpilaaja. Koska huomaan, että maailmassa on paljon muitakin samanlaisia ilonpilaajia (kuten Mirka), panin tuon nyt sitten näkyville kuitenkin. Iloista vuotta 2008!