Autoverouudistuksesta
Hallitus ilmoitti eilen uudistavansa autoverotusta. Vähäpäästöisten autojen verotus kevenee ja isopäästöisten kiristyy. Vanhanen kirjoittaa nettipäiväkirjassaan: "Kovimpien 'syöppöjen' hinta nousee kymmenillä tuhansilla euroilla eli niiden kauppa toivottavasti loppuu kokonaan ja vastaavasti vähäpäästöisimpien autojen hinta alenee tuhansilla euroilla."
Toivon todella, että lupauksen alkuosa pitää paikkansa ja kiitän hallitusta, jos näin käy.
Sitten kielteisiin puoliin. Verouudistuksen on laskettu keventävän verotuloja 260 miljoonaa euroa ensi vuonna. Voidaan siis todeta hallituksen ojentavan 260 miljoonaa euroa yksityisautoiluun. Miksi? Miksei samaa summaa käytetä johonkin kipeämmin rahantarpeessa olevaan? Mieleen tuli ensimmäisenä hoitajien palkat ja joukkoliikenne.
Jos keskeisimpänä perusteena uudistukselle olisi todella ilmastonsuojelu, kaiketi autoverouudistuksen olisi voinut tehdä myös vaikkapa niin, että sen nettovaikutus verokertymään olisi nolla euroa tai jopa positiivinen. Eikö? Onko joku laskenut uudistuksen ilmastovaikutukset?
Toisena perusteena uudistukselle on mainittu autokannan uudistaminen, millä ilmeisesti tarkoitetaan lähinnä piristysruisketta autokaupalle ja -teollisuudelle. Tätä voidaan tuskin pitää ilmastotekona. Vai luuleeko joku, että vanhat autot poistuvat käytöstä? Ehei. Varmaankin jäävät kakkosautoiksi tai sitten ne myydään ulkomaille jonkun muun maan päästökiintiötä rasittamaan.
Radiouutiset kertoivat eilen hallituksen kyllä varautuneen siihen mahdollisuuteen, että autokanta kasvaa liikaa. Tällöin kysymykseen voisi tulla polttoaineveron korottaminen. Miksei tätä tehty saman tien? Ei mitenkään riitä, että autojen päästöt näkyvät vain hankintahinnassa. Ehdottomasti niiden pitäisi näkyä myös entistä suurempina käyttökuluina. Ja kyllä, näköjään ajoneuvoverokin olisi muuttumassa päästöperustaiseksi. Mutta vasta vuonna 2010.
Cronberg jeesusteli sanomalla, ettei kenenkään enää pidä moittiman hallitusta toimettomuudesta ilmastonmuutoksen edessä. Hyvä että jotain tekevät, ei siinä mitään. Vähän vain pelkään, että tämäkin on "väärin sammutettu".
* * *Erikseen on pitänyt jo pitempään kirjoittaa siitä, että vapaa autoetu pitäisi poistaa kokonaan. Onhan älytöntä, että henkilön (bensan muodossa maksettu) palkka on sitä suurempi, mitä enemmän tämä ajaa autollaan. Autoedun verotusarvo on myös suhteettoman pieni huomioiden sen aiheuttamaan haittaan. Autoedun ongelma on myös siinä, ettei auton käyttöön perustuvat maksut, kuten bensavero, vaikuta juuri mitenkään ajokäyttäytymiseen. Ne kun jäävät työnantajan maksettavaksi.
Vihreiden puoluehallitus taisi tosin jo sanoa jotain tästä aiheesta vähän aikaa sitten. Hyvä. Sitten vain tuumasta toimeen.
Kommentit
jukka kirjoitti:
Lydia Firebird kirjoitti:
Valitettavasti en ole kovin tarkoin aiheeseen perehtynyt, mutta tuo nousi ensimmäisenä mieleen.
Tuukka kirjoitti:
hiilidioksidipäästöissä uudet autot eivät ole kovin merkittävästi vanhoja edellä, sillä niitä ei voida suodattaa mitenkään. Auton hiilidioksidipäästöt ovat suoraan laskettavissa siitä, paljonko se kuluttaa polttoainetta. Uudet autot ovat jonkin verran vanhoja taloudellisempia, mutta eivät valtavan paljon. Hiilidioksidipäästöihin autokannan uudistuminen ei siis tuo merkittävää säästöä, ainakaan niin merkittävää kuin hiilidioksidipäästöjen lisäys jonka halvemmat autot aiheuttavat.
Eilisen Hesarin välissä oli koko aukeaman automainos, joka antoi konkretiaa uudistukselle. Mainoksen autoista suurimman, joku citymaasturinkin hinta oli tippunut melkein kolme tonnia. Ja ei, kyseessä ei ollut mikään vähäpäästöinen tapaus. Hiilidioksidipäästöt taisivat olla jotain vajaa pari sataa g/km.