Lienee taas syytä muistuttaa ihmisiä, että postilaatikkoon olisi hyvä panna nyt lappu: EI PUHELINLUETTELOITA, KIITOS.

Muistui taas mieleeni, kun joku oli perustanut aiheesta Facebook-ryhmän (vaatii kirjautumisen). Sieltä löytyy myös oheinen kuva paremmalla resoluutiolla. Monta hyvää pointtia oli listattu ryhmän tarkoitukseksi:

• muistuttaa, milloin asunnon oveen pitää erikseen kiinnittää kieltolappu puhelinluetteloita varten
• julkaista sopivia kieltolappuja oviin
• ilmaista yrityksille, että laittavat mainosrahansa johonkin toiseen mediaan
• kannustaa potentiaalisia puhelinluetteloiden jakajia jättämään duunin
• romahduttaa puhelinluettelobisnes typeränä paperinhukkana varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa niitä on peräti kaksi.

Pari perustelua vielä: kenenkään matkapuhelinnumero ei löydy luettelosta ilman eri pyyntöä. Sen lisääminen maksaa vielä aika paljon. Ja vain aniharvan tavoittaa lankapuhelimella. Yritysnumerot löytyvät kyllä luettelosta, mutta eipä juuri nykyään törmää yrityksiin, joiden numero ei löytyisi netistä. Ja silloin harvoin kuin nettiyhteys ei ole saatavilla tai numero ei sieltä löydy, voi kysyä numerotiedustelusta. Ja karttapalveluita on netti väärällään. Kertovat vielä parhaimman reitinkin.

Lopettakaa jo niiden luettelojen painaminen. Mikä se painoskin oli pelkästään pääkaupunkiseudulla? 400 000? Enemmän? Kertaa viisi kiloa? Paljonko siihen tarvitaan puuta?

Déjà vu, muuten. Olen tainnut kirjoittaa tästä ennenkin. Ja kyllä, löytyi.

Kaikkia bloggereita on kehotettu pitämään tänään toimintapäivää. Tänä vuonna sen aiheena on ympäristö.

Ongelma on tietysti, että siitä pitäisi olla jotain sanottavaa. Nyt ei ole, vaikka muuten se taitaa olla tämän blogin toiseksi suosituin aihepiiri, heti yhteiskunnan jälkeen. Ja yleensähän ne vielä liittyvät toisiinsa.

Pitäisikö esittää huolestunutta siitä syystä, että Talouselämän (Pohjolan ensimmäisen turvallisuus- ja hyvinvointibarometrin) mukaan suomalaiset haluavat lisää kontrollia, jopa poliisivaltion, eikä juuri ketään kiinnosta ilmastonmuutos, tai ainakaan sitä ei pidetä uhkana. En tiedä, mitä selvityksessä on kysytty, mutta kausioptimistina luulen, että selitys näihin tuloksiin saattaa johtua vaikkapa kysymyksenasettelusta. Tai kenties otoksen valinta ei ole onnistunut, ja harhaisuus johtuu siitä. Toivon, etten itse elä harhassa.

Viikonloppuna arkkitehti-dj Tuomas Toivonen puhui kiinnostavia Megapolis 2022 -tapahtumassa. Hän kertoi, että Helsingissä on tavoitteena lisätä asumisväljyyttä 50 neliöön per henki vuoteen 2050 mennessä (en tiedä lähdettä, nykyinen oli kai 33). Toivottavasti myös siihen mennessä joku kertoo tavoitteen asettaneille, että sen toteuttaminen olisi niin epäekotehokasta, ettei ainakaan tuolloin voi olla varaa siihen.

Tavoite kuulostaa yhtä järkevältä kuin Kirkkonummen lausuma siitä, että kantatie 51:n "parantamisen [lue: moottoritieksi muuttamisen] lykkääntymisellä on kauaskantoisia seurauksia koko Länsi-Uudenmaan alueelle". Hei haloo, se on ihan sairaan leveä nytkin. Ja arvon Kirkkonummi, sen ja kaikkien tulevien moottoriteiden rakentamisella on kauaskantoisia seuraksia koko ihmiskunnalle, ei, vaan koko maailmalle.

Odotan vain, että koska Vanhasen viime aikoina vihertyneet puheet alkavat näkyä päätöksissä. Niissä on paikoin vähän samaa ongelmaa kuin mainintussa Megapolis-tapahtumassa: "Arvelen, että ainakin alkuvaiheessa meidän tavallisten kuluttajien on osallistuttava [tuulivoima]järjestelmä[n] rahoittamiseen tavalla tai toisella." (Vanhasen blogi)

Siis meidän tavallisten kuluttajien? Nyt puhuu pääministeri, jolla on aika paljon muitakin toiminnan areenoita ja näkökulmia kuin "meidän" tavallisten kuluttajien. Kuluttajilla on toki roolinsa maailman pelastamisessa, eikä sitä pidä vähätellä. Mutta poliitikkojen ja yritysten – toisinaan jopa ympäristöjärjestöjen – tapa painottaa kuluttajan roolia on kertakaikkiaan kestämätön. Nyt tarvitaan jo ohjeita, kannustimia, keppiä ja porkkanaa, SÄÄNTELYÄ! Ei puhetta sankarikuluttajasta, sillä kuluttaja ei ole sankari vaan roisto. Jonka on tietenkin suunnattava välttämätön kuluttamisensa mahdollisimman harmittomalla tavalla. Ja myönnän, että kuluttajien puhutteleminen vaikkapa sankarina tai eettisenä kuluttajana voi olla strategisesti järkevää. Mutta se ei ole minun tapani. Syntisiä me kaikki olemme!

Enpä olisi huomannut, ellen olisi Leoon törmännyt, että tulimme eilen käyttäneeksi tämän vuoden luonnonvarat. Loppuvuosi eletään siis velaksi. Jota voi olla mahdoton maksaa takaisin.

Laskelma on WWF:n tekemä ja se on jyvitetty maittain. Suomi on siis käyttänyt laskennalliset, vuotuiset luonnonvaransa jo eilen, ja ekologinen jalanjälkemme on niin iso, että tarpeen kattamiseen tarvittaisiin enemmän kuin yksi maapallo. Mutta energiankulutus kasvaa yhä. Lisätietoja WWF:n tiedotteesta.

Pääministeri langettaa syytä energiankulutuksesta kotitalouksille, joiden toki täytyykin tehdä paljon. Mutta jos Suomen energiankulutus lasketaan asukasta kohden, tilaston taakse hukkuu se tosiasia, että Suomen energiaintensiivisellä teollisuudella on aika paljon tekemistä asian kanssa.

Näin eilen jonkun lehden kansiotsikon, jonka mukaan joku ympäristötoimittaja oli sitä mieltä, että ilmastokriisi on vältettävissä vain, jos syttyy sotatilaa muistuttava konflikti. En ole varma, menikö se juuri näin, mutta ajatus jäi kytemään. Entä jos tämä apokalypsi pitää paikkansa? Pitääkö silloin alkaa toivoa tätä konfliktia? Kumman seuraukset olisivat vähemmän rajut? Onko mitään muita vaihtoehtoja?