Luin hiljattain tenttiin Pirkko-Liisa Haarmannin perusteosta Tekijänoikeus ja lähioikeudet (Talentum 2005). Lukiessani alkoi mietityttää tekijänoikeus uudessa ympäristössä, erityisesti muodikkaassa sosiaalisen elämän ympäristössä Facebookissa.

Kuvitellaanpa, että meillä on käyttäjä, joka haluaa panna sisältöä "Facebookkiin" eli lähettä yhteisösivustolle materiaalia käyttäjätilinsä yhteyteen. Sisältö voi olla melkein mitä tahansa, kuten tekstiä, valokuvia, videoita, jopa tietokoneohjelmia. Puhun jatkossa yksinkertaisuuden vuoksi teoksista. Valokuvan osalta ei tässä tarkastelussa ole niin väliä, ylittyykö teoskynnys, sillä lähioikeuksiin luettava valokuvan suoja on tässä tarkastelussa käytännössä sama asia.

Kaikkein yksinkertaisin tapaus on silloin, jos sisältö on kokonaan käyttäjän itse tekemää. Hänellä on silloin siihen kaikki oikeudet eli myös valta antaa teos tai sen kappale tai tekijänoikeutensa pois (ns. moraaliset oikeudet ovat periaatteessa luovuttamattomat).

Mielenkiintoisemmaksi asia muuttuu, jos teos ei ole käyttäjän itse tekemä, ts. hänellä ei ole siihen tekijänoikeuksia. Mitä laki sanoo tämän käytöstä? Ensinnäkin, yksityinen käyttö on sallittua. Teoksesta voi yksityiseen käyttöön myös valmistaa kappaleita eli vaikka kopioida sen toiselle tallennusvälineelle. Yksityiseksi käytöksi luettaisiin myös se, että uploadaisi teoksen jonnekin verkkopalveluun (esim. joku tallennuspalvelu jossain), jos vain käyttäjällä itsellään on pääsy sinne.

Mutta entäs Facebook? Onko teoksen lähettäminen tai tallentaminen Facebookkiin välittämistä yleisölle (joka siis on tekijän yksinoikeus)?

Jotta tähän voitaisiin vastata, ensin pitää miettiä, onko Facebook niin sanottu suljettu vai avoin piiri. Selvästikin avoin, koska kuka tahansa voi liittyä. Asiaan ei vaikuttaisi sekään, jos rekisteröinti olisi maksullista.

Facebookissa voi kuitenkin määritellä, millä laajuudella mikäkin sisältö näkyy (on eri asia, osaavatko tai viitsivätkö käyttäjät tätä tehdä). Entäpä, jos teos pannaan nähtäville siten, että sen voi nähdä vain ns. ystävät? Silloin tilanne voikin taas olla toinen. Ystäväpiirissä tapahtuva käyttö ei kuulu tekijän yksinoikeuteen, eikä sitä tekijä siis voi rajoittaa. Mutta Facebookissahan ystävä voi tarkoittaa vähän muuta kuin sen ulkopuolella, IRL (In Real Life). Facebookin määritelmä ystävälle (friend) on vähän väljempi. Ystävistä kyllä muodostetaan piiri, mutta käytännössä siihen voi kuulua vain hyvin etäisesti toisilleen tuttuja ihmisiä tai jopa tuntemattomia. Tämä taas tarkoittaa, että piiri voi olla hyvinkin suuri. Maksimi on kuulemma viisi tuhatta, mutta käytännössä ihmisillä on näitä Facebook-tuttuja enimmillään joitakin satoja. Onko tällainen piiri vastaava kuin se ystäväpiiri, jolle välittäminen on sallittua. Todennäköisesti ei.

Pohtiessaan julkista esittämistä (joka on kyllä eri asia kuin teoksen välittäminen mutta soveltunee tähän) Haarmann kertoo, että nyrkkisääntönä on pidetty seuraavaa: yli 50 henkilön piiri on aina suurehko, 20–50 henkilön tapauksessa tarvitaan ratkaisemiseksi lisätietoja ja 20 henkilön piiri ei ole suurehko.

Näin ollen voitaisiin arvella, että jos henkilöllä on pysyvästi alle 20 Facebook-ystävää, tähän piiriin rajattu teoksien käyttö voisi olla yksityistä käyttöä. Keskisuuri olisi rajatapaus ja yli 50 "ystävän" kesken teosten levittäminen olisikin sitten jo teoksien välittämistä (tai levittämistä yleisön keskuuteen, vrt. KKO 1999:115).

Todetaan tässä sivumennen myös, että Facebookin käyttö lienee lähes poikkeuksetta ei-ansiotoiminnassa tapahtuvaa. Ansiotoiminta saattaisi nimittäin vaikuttaa asiaan. Jos pienehkökin piiri olisi perustettu yksinomaan siinä tarkoituksessa, että siinä voidaan välittää teoksia tekijänoikeuslain estämättä, olisiko tässä kyseessä sellainen ansio- tai hyötymistarkoitus, joka vaikuttaisi asiaan (vrt. Finreactor-keissi)? En tiedä.

Kommentteja? Olenko hakoteillä?

Pohdin asiaa yllä siis puhtaasti tekijänoikeuden, tarkemmin vielä Suomen tekijänoikeuslain näkökulmasta. Se, mitä naamakirjan käyttöehdoissa sanotaan, on eri asia. Käyttöehtojen pätevyys, sopivuus ja määräykset ovat sopimusoikeudellinen kysymys, ja mahdolliset sanktiot on määritelty niissä ehdoissa. Kyllä niitäkin todennäköisesti sovellettaisiin suurimmalta osin, joten käyttäjien kannattaa kyllä nekin lukea.

Toinen asia sitten on, onko tällä ylipäätään mitään väliä. Ehkä tämä onkin lähinnä akateemista mielenkiintoa herättävä kysymys. Toisaalta, nykyisenkaltainen tekijänoikeus soveltuu erittäin kankeasti nykymaailman vaatimuksiin. Ja sitten tähän liittymättä sanottakoon, ettei tekijänoikeudessa yleisesti ottaen ole kyse niinkään tekijän oikeudesta kuin välittäjän, levittäjän, kustantajan, julkaisijan ja tällaisten teollisten toimijoiden kaupallisista eduista.

Kiukuttaa vietävästi. Aiemmin Ylen sivuilta saattoi nähdä ainakin uutiset ja joitakin ajankohtaisohjelmia. Nyt ilmeisesti kaikki videosisältö (ainakin ne, joita olen yrittänyt katsoa) on siirretty johonkin uuteen Areena-nimiseen palveluun. Palvelussa on uutta se, että videot on saatavilla ainoastaan Windows Media -tiedostomuodossa. Siinä on taas se vika, että se toimii lähes ainoastaan Microsoftin käyttöjärjestelmin varustetuilla koneilla. Meiltä muiden käyttöjärjestelmien käyttäjiltä jääkin sitten näkemättä. (Mäkkäreistä en tiedä.)

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Yle mokaa tässä asiassa. Edellisen kerran täsmälleen samasta asiasta oli kyse silloin, kun Yle avasi uuden ja kuulemma hienon palvelunsa Elävän arkiston. Sinnekään en ole päässyt.

Perusteena valitulle politiikalle on esitetty DRM, Digital Restrictions Management. Kritiikkiinkin on vastattu jo valmiiksi, mutta siitä ei ole otettu opiksi. Mihinköhän vielä voisi purkaa kiukkua, kun palautteen pulauttaminenkaan ei yhtään helpottanut:

Aivan uskomatonta, että julkisen palvelun velvoitetta täyttävä Yleisradio sorsii kaikkia muita paitsi Windows-käyttäjiä! Voi kenties pitää paikkansa, että "[Windows Media] -sisältö toimii suurimmalla osalla käyttäjistä heti ja ilman uusien ohjelmistojen lataamista", mutta niin toimi aiemmin käytössä ollut Real Mediakin.

Mikä pahinta, nyt käytettyä formaattia ei voi osa käyttäjistä saada näkyville edes lataamalla uusia ohjelmia. Näitä ohjelmia kun ei ole saatavissa useimmille käyttöjärjestelmille.

Käsittämätöntä politiikkaa. Myisin televisioni ja lakkauttaisin TV-lupani tänään, jos minulla sellaiset olisi. Edes uutisia ei voi enää netitse katsoa.

Yle on rähmällään DRM-uskovaisen tekijänoikeusmafian edessä. Hävetkää.

On tietysti silkkaa sattumaa, että Yleisradion toimitusjohtajana toimii nykyisin Mikael Jungner, jonka edellinen työpaikka oli Suomen Microsoftilla.

Jotta tähän tulisi jotain rakentavaa, linkitetäänpä Electronic Frontier Finlandin laatima, erinomainen ohje videotiedostomuodon valinnasta.